lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kesämeininkiä

"Jeeeeeeee!" huutaa Bonsku joka kerta, kun kuulee sanan loma. Ja onhan se nyt aika jee, että minulla on nyt kesäloma, josta on vielä yli puolet jäljellä (tai no, olihan se reissuviikko kesäkuussa, mutta tästä pätkästä). Sitä kuvittelisi, että kesälomalla olisi aikaa päivittää blogia, mutta usein heinäkuussa tulee kirjoitettua kaikkein vähiten postauksia. Sehän oikeastaan on positiivista, sillä se tarkoittaa, että aika on käytetty vaikkapa ulkoiluun tai kulttuuriin, kuten tänäkin kesänä. 

Kännykkäräpsyt eivät tee oikeutta Hashimoton töille - ainakaan minun puhelimeni kuvat, sillä puhelin on vähän ottanut osumaa ja kuvien laatu heikentynyt.

Olen pyrkinyt asettaa lomalle aina muutamia löyhiä tavoitteita, jotta koko loma ei menisi pelkäksi löllöilyksi. Tavoitteita ei saa tosin olla liikaa loman pituuteen nähden eivätkä ne saa olla liian tiukkoja. Tämän vuoden lomatavoitteiksi asetin museokortin vinguttamisen kotikaupungissa, ainakin muutamien ystävien ja sukulaisten tapaamisen sekä Yyterissä käymisen. Näistä viimeinen ei ole vielä toteutunut, mutta toivottavasti toteutuu ensi viikolla. 


"Lisää taidetta!" huusi Bonsku, kun Wäinö Aaltosen museota kiersi. 

Museokorttia olen hyödyntänyt loman aikana lähes joka päivä. Olemme käyneet vihdoin WAMin Hashimoto-näyttelyssä, Apteekkimuseossa, Käsityöläismuseossa ja lisäksi ihan ilmaiseksi tutustuimme Iso Puolalan taloon. Olenpa yrittänyt maksaa museokortilla bensatkin, mutta siihen se ei sentään kyennyt. Käsityöläismuse on aina mielenkiintoinen ja Apteekkimuseossa en ole tainnut koskaan ollakaan aiemmin. Sisäpihan Cafe Quenselissä sen sijaan olemme olleet useasti. Parhaimmillaan se on rauhallisena kesäpäivänä, jolloin kahvi tarjoillaan kuparipannusta ja sievistä posliinikupeista. 

"Venkelän" pihalla on mukava venkoilla. 

Tietysti kesän paras juttu on ollut Samppalinnan maauimalan aukeaminen remontin jälkeen. Vaikka pukutiloissa ja saunassa onkin myös kritiikin aihetta, on allasalue ehostunut ja on rentouttavaa uida matkaa taivaan alla. Myös Bonsku on päässyt tutustumaan maauimalaan ja tykästynyt.


Bonsku pyykkää käsityöläismuseossa. Pyykkilaudan ja pesukartun käyttö olivat heti hallussa. 


Eräs tuttavani joskus sanoi, että lomalla pääsee elämään "sitä oikeaa elämää", jota muulloin ei ehdi. Tavallaan ymmärrän, mitä hän tarkoitti, vaikka en ihan allekirjoita ajastusta. Kyllä se arkikin on ihan oikeaa elämää, eikä pidä liikaa miettiä, että kiireisessä arjessa elämä valuisi jotenkin hukkaan. Silti nautin kovasti siitä, että lomalla olen ehtinyt keitellä kasvislientä (joka tosin epäonnistui), tehdä raparperijääteetä ja pakastaa mansikat. Sellaista ihanaa puuhastelua, johon ei välttämättä töiden jälkeen ole energiaa. Ja toki ehtiihän sitä enemmän myös ihan vaan laiskotella. 

Isoja ja pieniä laivoja on tietysti käyty katsomassa. Bonsku olisi halunnut  jokaisen veneen kyytiin ja "äiti ajamaan!"
Vielä loman aikana ehtii tekemään monta ihanaa juttua ja nauttia kesästä. Vielä on edessä esimerkiksi pari hyvää keikkaa, vierailu sukulaisten mökillä, se Yyteri ja -kääk- omat kolmekymppiset! Kyllä näistä hyvä kesä saadaan.  




perjantai 14. heinäkuuta 2017

Periaatteet puukopassa

Totesin tässä eräänä päivänä, että jostain vanhemmuuden periaatteesta olen saanut toistaiseksi pidettyä melko hyvin kiinni. Joskus möläytin ilmoille, että aion hankkia lapselleni vain kauniita leluja, kuten puisia leivoksia ja hedelmiä. Kun katson ympärilleni, niin Bonskun lelut ovat oikeastaan aika kivan näköisiä ja tyylikkäitä: hauskoja leikkiruokia, klassikoita kuten Brio junarata, Duploja, kirkkaita pikkuautoja... Kauhukuva nurkkiin hiipivästä muoviroinasta ei ole toteutunut (vielä)!

Kaunis näky - mutta kyllä silti nämä mielellään korjaa pois iltaisin.

MUTTA. Eivät ne monenkirjavat Duplot, autot ja puupalikat ole yhtään kivan näköisiä, kun ne on ripoteltu tasaisesti ympäri huonetta tai kasattu epämääräisiin röykkiöihin nurkkiin. Kauniillekin leluille täytyy olla toimivat säilytysratkaisut, jonne ne voi helposti koota pois näkyvistä. Koska vaikka sisustuslehdissä muutama värikäs Duplo kauniisti aseteltuna maton nurkalle näyttääkin hauskalta, ei niitä viitsi katsoa silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Minä kaipaan sitä, että ainakin suurimpana osana illoista lelut on kerätty pois lainehtimasta olohuoneen lattialta.

Rumpulaatikoista on moneksi. Sisällä on myös pehmusteet, mikä helpottaa lelujen keräämistä iltaisin sopivan hiljaisesti. 

Laatikot sointuvat hienosti huonekaluihin. Silti mietin kansien maalaamista jollain ihanalla pastellisävyllä. 

Bonskun synttärien jälkeen etenkin legojen ja junaradanosien määrä moninkertaistui, eikä Bonskun entinen työpiste ollut enää riittävä vetämään sitä määrää sisuksiinsa. Aloin miettiä sopivia ratkaisuja, mutta ennen kuin ehdin edes Googleen, muistin että meillä on kellarissa tyhjänpanttina kauniit puiset rumpulaatikot. Ne on tehty käsityönä joitain vuosia sitten, mutta lopulta eivät ole päässeet kunnolla käyttöön, kun olivat niin painavia.

Jos nämä eivät riitä, pitää kaivaa esiin bassorumpulaatikko. Sinne mahtuu vaikka koko poika. 

Kolme laatikkoa imaisi sisäänsä kaikki legot ja junaradanpalaset ja vielä isoimpia leluautoja päälle. Minusta laatikot ovat todella kauniit, vaikka pinta onkin hieman kulunut. Ehkä voisin maalata kuluneimmat kannet jollain karkkisvärillä. On hauskaa saada nämä uuteen käyttöön!

Pötsi vartioi lelulootia. 

Ja sitten kun joudun myymään periaatteeni kauniista leluista, ei periaatteita tarvitse heittää romukoppaan vaan voin asetella ne kauniisti puukoppaan lelujen joukkoon! Miten näppärää!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Karkkiarki 13/52: Yks, kaks, kol, nel, kol, kaks...

Arkipostauksista päätelleen meillä eletään kovin vähän arkea. En ota asiasta stressiä, mutta hiukan huvittaa, että nyt mennään vasta 13. arkipostauksessa. Karkkiarkikuvat jatkunevat siis pitkälle ensivuoteen. 


Tällä kertaa kuvat ovatkin todellista silmäkarkkia. Olen vihdoin päässyt kutomaan! Kaikkien työläiden kankaanrakennusvaiheiden jälkeen on aina yhtä upeaa päästä kunnolla vauhtiin itse kutomisessa. Yksi katkennut loimilanka on tosin jo pitänyt korjata, joten vähän haasteitakin on tullut vastaan. 


Loimen värit asettuvat kauniisti kudonnassa. Valkoinen kude pehmentää räikeimmät kontrastit kauniiin liukuviksi. Pitkään mietin, pitäisikö kudekin värjätä, mutta näin loimen värit tulevat varmasti puhtaimmin esiin, vaikka hieman sammuvatkin. Kude on 100% banaanikuitua. Aivan ihanan kiiltävää ja hauskan röpelöistä! 



Koko ajan kudonnan edetessä tulee vastaan uusia värejä ja väriyhdistelmiä. En malta odottaa, miltä nuo kauniit turkoosin sävyt näyttävät! Työ etenee hitaasti, arjen ehdoilla, mutta on nautinto päästä kutomaan tätä vaikka vain viisi senttiä kerrallaan. Riittää ainakin iloa moneen arkipäivään!