maanantai 6. helmikuuta 2017

Bonskun garderoobi osa 2

Bonskun garderoobin uusmpia hankintoja on Metsolan Pupu Tupuna -paita. Sähkönsiniset chinot sopivat sen kaveriksi hyvin. 

Selailin blogia taaksepäin ja muistelin tehneeni Bonskun vaatteista postauksen noin vuosi sitten. Ehkä silloinkin joku sitä synttäripostauksessa toivoi. Enpä silti olisi ajatellut, että kirjoitin viimeksi Bonskun vaatteista tasan vuosi sitten! Todellinen vuosikatsaus siis. Onhan Bonbonin garderoobi noista ajoista muuttunutkin, joten oli jo aikakin päivittää tilanne!

Bonskun alusvaatevarastot ovat täynnä villaa. Vihreäsävyiset ovat mumin ompelemia, oranssit ostettiin Tallinnan reissulta ja valkoinen paita on ruskovillan. 

Bonskun vaatteiden kulmakiveksi ovat nousseet ohuet villa- ja silkkivillakerrastot. Kotimme lattiat ovat suhteellisen viileät, eikä Bonsku ole kaikkein lämminverisimmästä päästä. Meillä on käytössä yksi Ruskovillan ihana valkoinen silkkuvillapaita, joka sopii hyvin vaikka juhla-asun alle. Arkivaatteiden alla on usemmiten Mumi's designin (eli Bonskun mumin tekemiä) villakerrastoja. Hän on surautellut kerrastoja Myllymuksujen ohuesta merinoneuloksesta riittämiin. Nyt käytössä on eniten terällisiä housuja, jotta varpaat pysyvät lämpiminä. Bonskun myös minäkin olen tajunnut silkkivillakerrastojen ihanuuden, enkä enää palele, kun ihoa vasten on Tamsilkin silkkivillapaita. 

Tässä sekalainen yhdistelmä Mayoralia, Polarn o pyretiä, Name itiä ja isovanhempien Puolan tuomisia. 

Vuosi sitten pohdiskelin, että olinkin tykästynyt käyttämään Bonskulla "vauvaisampia" vaatteita kuin olin ajatellut. No, vähitellen ne vauvaisat haalariasut, bodyt ja lököplyysihousut ovat väistyneet reippaamman pikkupoikatyylin tieltä. Aika usein Bonskulla on yllään farkut tai chinot (opin juuri, mitä tämä tarkoittaa) ja jokin raidallinen tai värikäs neulepusero. Välillä arkenakin on kauluspaitoja, mutta niitä käytetään ehkä enemmän juhlissa. 

Tässä sekalainen yhdistelmä Cirafia, Po.pia, Lindexiä ja jotain ulkomaalaista merkkiä. 

En ole erityisen merkkiuskollinen. Edelleen Polarn o Pyretin vaatteet miellyttävän ja välillä seurailen facebookin merkkikirppiksiä. Osa vaatteista on uusia, osa käytettyjä. Osa merkkivaatteita, osa markettikamaa. Kaikissa on hyvät ja huonot yksilönsä. Pyrin suosimaan kotimaista ja käytettyä, mutta kyllä meillä kaikki päätyvät käyttöön, mitä lahjaksi saadaan. 

Leijonapaita on Dadamora-merkkinen, Seeprahousut Pauleni puksipoodin, hauska kettupaita Zarasta, vaalean turkoosit housut Noshin, kuviollinen printtipaita Hellapuun ja houst Hillan.

Reippaan klassikkotyylin lisäksi tykkään käyttää erilaisia hauskoja ja tietysti värikkäitä printtivaateita. Olen vaan ihan älyttömän nirso niiden värien ja printtien suhteen. Väriä pitää olla, mutta ei liian retrovärejä. Kuosien pitää olla hauskoja, mutta ei liian levottomia. Sopivan kuosin ja värin tietää vain, kun se osuu kohdalle. Esimerkiksi Ylläolevan kuvan Leijona-paita iski heti ja oikeanpuoleinen Hellapuun paita on ollut suosikki jo yli puoli vuotta. Ensin se oli vähän iso ja nyt vähän kittana, mutta mahtuu onneksi edelleen. Uudet suosikit ovat facebook-kirppikseltä bongaamani Metsolan Pupu Tupuna-paita sekä mumin tekemä autopaita. 

Autopaita on tehty Hellapuusta löytyneestä kankaasta. Myös ihana Vespa-body on Hellapuun. 

Bodyja on käytössä oikeastaan enää vain yksi, Hellapuun Vespa-body, sillä se on niin hauska. Muuten bodyt alkavat olla minusta menevällä taaperolla jo vähän hankalia. Nyt Bonskun mumi on innostunut pyynnöstäni tekemään myös päällivaatteita Bonskulle, kun löysin niin hauskan kankaan Hellapuusta. Mumi on aikoinaan tehnyt miulle paljon vaatteita ja nyt Bonsku saa myös kauniita yksilöllisiä vaatteita. 

Mumi's designin yksilöllisiä yksityiskohtia. 
Osa vaatteista oli tietenkin pyykkikopassa, mutta oli tämä aika kattava katsaus Bonbonin tämänhetkiseen tyyliin. Vielä toistaiseksi hän ei ole itse ilmaissut mielipidettään siitä, millaisiin vaatteisiin hän haluaa itsensä puettavan. Toistaiseksi mennään siis äidin maun mukaan. Ja vähän iskänkin, sillä arkena hän valitsee vaatteet. Saa nähdä, koska tyylikkäistä klassikkoasuista ja värikkäistä printeistä siirrytään harmaan-vihretävän-siniharmaisiin trendilelujen kuvilla koristeltuihin "poikavaatteisiin". Toivottavasti ei koskaan. 

Onko sinulla vinkata kivoja vaatemerkkejä, joilla olisi kivoja printtejä? Sopivan värikkäitä ja sopivan kuviollisia. 


4 kommenttia:

  1. Piti oikein tarkistaa mistä tuo sana chinot tulee ja mitä se tarkalleen oikein tarkoittaa. No se löytyi helposti netistä.

    Mumi´s Design on tyytyväinen kun vaatteet kelpaavat, sillä uudelleen herätetty ompeluharrastus on ollut varsin hauskaa ja helppoa. Ompelutyyli on vapaa ja mutkat suoriksi -menetelmällä mennään niinkuin ennen vanhaankin, mutta toistaiseksi ei pahoja huteja ole tullut.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pienten vaatteissa mutkat suoriksi meininki ei haittaa. Ja hienoja nämä Mumi's designin vaatteet oikeasti ovat!

      Poista
  2. Aivan ihania vaatteita! Etenkin pidän Metsolan Pupu Tupunoista, omien lapsuusnostalgioideni pauloissa, tietysti. :) Ovatko ne myös laadultaan kestäviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole vielä Pupu Tupunasta kovin pitkää kokemusta (tai siis paidasta, nostalgiamielessä kyllä), mutta vaikuttaa ainakin laadukkaalta. Edellisellä omistajalla paita ei juuri ollut kulunut. Meillä joutuu kyllä varmasti kovaan käyttöön.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.