maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tuhannen ja yhden tarinan matot

Kesä on saanut aivoni pehmenemään nostalgisiksi. Säälisitte lähipiiriäni, jos tietäisitte kuinka paljon he joutuvat kestämään nyt muistelua siitä, että vielä vuosi sitten Bonbon oli mahassa ja voi kun hän oli niin pieni jne.jne. Vielä ei ole kuitenkaan aika vuodattaa näitä muisteloita tänne blogiin vaan kerron toisenlaisesta nostalgiasta. Kerron teille tuhannen ja yhden raidan tarinoita vanhoista räsymatoista.

Bonbon tutkailee uusia mattoja.
Kun olen nyt päässyt kangaspuilla kutomisen makuun, on arvostus entisaikojen käsillä tekemistä kohtaan kasvanut hurjasti. Oli aika, jolloin en pitänyt räsymatoista. Sitten aloin pitää niistä ja vuorasimme kuistin rappuset kauniilla vanhoilla matoilla. Nyt suorastaan rakastan niitä! Ne kertovat niin monta tarinaa, etten ole edes osannut ajatella asiaa. Ne on joku kutonut omin käsin. Niiden kuteet koostuvat vanhoista vaatteista, lakanoista, mistä vaan. Niilläkin on tarinansa, jota kukaan ei enää muista.

Räsymatotjen värit tulevat lähikuvissa eri tavalla esiin. Mitäköhän nämäkin kuteet ovat ennen olleet?

Kuistillamme oli pitkään äidin lapsuuden naapurin, Fanni-tädin kutomat matot. Hyviä kuvia matoista löytyy vaikkapa tästä postauksesta. Luultavasti ne on värjätty kasviväreillä eli varsinaista käsityötä alusta alkaen. Sellaista on nykypäivänä vaikea käsittää. Tietysti nykyäänkin on paljon käsityöläisiä ja arvostan todella heidän työtään, mutta että ennen se oli arkipäivää. Vau. Nyt nämä matot alkoivat kuitenkin olla niin täynnä pölyä, simaa, puklua, kuraa, pikkukiviä ja mitä kaikkea nyt kuistin mattoihin voi tarttuakaan, että ne kaipasivat kipeästi pesua. Pesussa turvauduimme moderneihin metodeihin mattolaiturin sijaan ja matot pestiin kummieni luona painepesurilla. 

Rappusia on mukava kävellä, kun matot pehmentävät askeleita. Sini-punainen matto on äitini kutoma. 

Edellisten mattojen tilalle tarvittiin liukkaille portaille kuitenkin varamatot. Isovanhempieni entisessä talosta löytyi hyllyllinen räsymattoja, joista valita. Osa matoista valittiin vähän summamutikassa sopivan mitan perusteella, mutta pari oikeaa löytäkin siellä oli. Mukaan ei tainnut osua niitä mattoja, joita isovanhempieni luona pienenä ihmettelin. Niiden kuteissa kun oli mukana jotain hopeista ja kultaistakin. Edelleen minulle on mysteeri, mitä ne metallinhohtoiset matonkuteet olivat. 

Erilaiset kuteet tekevät mattoihin myös erilaista tekstuuria. Punainen pörröraita on hauska yksityiskohta. 

Puna-siniraitainen matto on minun äitini nuorena kutoma. Osa raidoista on oikein perinteistä, vaatteista tehtyä maton kudetta, mutta osa kuteista on kuulemma ostettu kaupasta. Kauniit värit joka tapauksessa. Matto laitettiin tietysti paraatipaikalle kuistin ylätasanteelle. Siinä on mukavasti modernia henkeä vanhan vastapainoksi. 

Pyykkipojat taisivat kiinnostaa mattoa enemmän. Tässä kuvassa näkyy ero itse tehdyn ja valmiin kuteen välillä. Vasemmalla itse leikattua.
Toinen aarrematto oli pieni raidallinen matto, jonka äiti tunnisti matoksi, joka oli kudottu hänen toiveidensa mukaan. Hän oli halunnut lapsena maton, jossa on pelkkää raitaa. Ei siis isoja yksivärisiä alueita välissä vaan pieniä raitoja koko maton mitalta. Matto oli melko lyhyt, mutta halusin sen ehdottomasti mukaani. Siitä tuli passeli kesämatto olohuoneeseen. Äidilläni on muuten toinenkin lapsuuskertomus mattoihin liittyen. Matonkuteet tehtiin pitkälti vanhoista vaatteista. Niinpä hän oli pienenä osoitellut maton raitaa ja sanonut ensimmäisenä sananaan "(h)ame". 

Raitoja vierivieressä.

Nyt minä sitten nautin näistä kätten töistä kuistilla ja olohuoneessa. On hauska tutkailla eri värisiä kuteita ja vierekkäisten raitojen leikkiä. Vähän alkaa tehdä taas mieli itsekin kutomaan, jospa tällä kertaa kantoliinan sijaan vaikka mattoa, johon kutoa oman tarinan.

Raitamatto on loistava pieni kesämatto. Tykkään pitää pöydän alla mattoa, jotta pöytää on helppo siirrellä. 

Onko sinulla räsymattotarinoita?

4 kommenttia:

  1. Kun olin lapsi, äitini ja isosiskoni istuivat mielestäni "kaiket kesät" kesämökin kuistilla leikkaamassa matonkuteita. Kaikki vanhat vaatteet menivät mukaan. Ensin pitkää soiroa, sitten käännös, kulmien pienennys, lopuksi soirojen yhteen ompelu. Kankaan paksuudesta riippuen soirojen leveyden piti vähän vaihdella.

    Yhden talven äiti sitten kävi kutomassa mattoja, sitä en tiedä, oliko työväenopisto vai joku kotitalousneuvonta-asema: iso huone täynnä kangaspuita ja jokaisessa joku täti kutomassa. Jonkun kerran olin mukana katsomassa, mutta tylsää oli :) Matoista kuitenkin tuli hienot. Olimme muuttaneet uuteen asuntoon ja piiiitkä matto tuli eteiseen, keittiöön tehtiin muutama matto, että sai jouluksi ja juhannukseksi vaihtaa puhtaan. Monta vuotta osasin mattojen raidoista tunnistaa melkein kaikki kuteet, mistä vaatteesta ne olivat. Kesäisin matot pestiin meressä ja kuivatettiin rantakalliolla.

    Ajat kuluivat, me lapset muutimme kotoa, matotkin kuluivat. Isä kuoli, äiti joutui hoitolaitokseen ja koti myytiin. Minä olin juuri silloin muuttanut taloon, jossa oli pikkuinen tuulikaappi. Sain äidin kutomat matot ja koska ne olivat jo joistain kohdista rispaantuneet, ei säälittänyt katkoa pitkiä mattoja. Sain monta pientä mattoa ja tuulikaappiin on ollut mukava vaihtaa monta kertaa vuodessa puhdas matto entisen likaannuttua. 30 vuotta matot olivat äidin ja isän lattialla, nyt pätkät ovat olleet yli 20 vuotta minulla käytössä.

    Äiti kutoi matot myös mökille: neliön mallisen ison maton ruokapöydän alle ja erimittaisia käytävänmattoja kymmenkunta. Ne matot ovat yhä mökillä käytössä samoilla aikanaan mitatuilla paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun kirjoitit näin pitkän kommentin ja kerroit mattomuistojasi! Juuri tällaisia hienoja tarinoita uskon räsymattoihin liittyvän paljon. Jotenkin niin hauskaa, että kuteiden vaatteetkin on muistettu pitkään.

      Poista
  2. Taisin kutoa tuon raitamaton -60 ja -70 lukujen vaihteessa, jolloin kirkkaat värit tulivat sisustuksessa muotiin ja Marimekko eli ensimmäistä suosiokauttaan. Halusin tehdä jotain aikakaudelle tyypillistä ja tuo matto syntyi tätini kangaspuilla. Minulla ei ole muistikuvaa päätyikö matto huoneeseeni, jossa oli siniset tapetit. Luultavasti. Aikuisiässä en ole sitä missään pitänyt jostain syystä. Teidän kuistissa se näyttää hyvältä.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kirjoitit vähän tarkennusta tuon maton tarinaan. En ihan muistanut kaikkea, mitä kerroit aiemmin.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.