sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevätvärit keikkuen tulevi

En edelleenkään odota lumen sulamista ja talven loppumista, kuten jo edellisessä postauksessa totesin. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö jo olisi innolla vaihtamassa kotimme väritystä kohti keväisiä tunnelmia. Huomasin somistavani kotia ehkä aavistuksen hempeämmin värein kuin kesällä, mikä sopii mielestäni kevääseen. Räiskyviä värejäkin toki on, kuten aina. 

It snowed yesterday in Turku and I loved it! I don't want winter to end just yet but in my home I've already started using a bright  colourpalette suitable for springtime. Some of the colours I've used recently are quite soft pastel colours but others are very bright and vibrant. Just the way I like it. 

Mariskoolit olen kerännyt jo teininä. Värimieltymykset olivat samat jo silloin.
Kuisti kaipasi talven kynttilöiden jälkeen piristystä. Kukkia en vielä voinut hankkia, mutta sen sijaan kaivoin keittiön kaappien päältä vähän unohduksiin jääneet mariskoolit. Sain ensimmäisen Mariskoolini, tuon keltaisen, siltä samalta naapurilta, jonka olen ennenkin maininnut. Sen jälkeen keräsin niitä muutamia, mutta tuo neljä plus yksi pieni on oikein sopiva määrä. Pienen sivussaolon jälkeen ne näyttävät jälleen "tuoreilta" ja ovat vähän kuin kukkasia kuistin ikkunalaudalla.  

Kivituikuissa on samoja hempeän kirkkaita värejä kuin mariskooleissakin.
Kivituikut jäivät leinikkien nuupahdettua esille. Laitoin ne kirjahyllyyn, jossa niitä ei voi polttaa. Mielestäni ne ovat kauniita noinkin. Niiden kaveriksi laitoin meidän "monogrammin", joka tulee siis meidän etunimien alkukirjaimista ja sukunimestä, joka on keskellä. Poikkeuksellisesti miehen etunimen kirjain on alussa, koska näin niistä muodostuu hänen entisen opinahjonsa (entinen) lyhenne.

Tulppaanikimppu sopi täydellisesti väreihin.
Kirkkaampia värejä olohuoneessa edustavat joululahjaksi saatu muistitaulu, Pauli-serkun pallot ja alempana näkyvä lankahylly. Muistitaulun paikka vakiintui tuohon Haisukaapin päälle ja siinä on vaihtuva valokuvanäyttely. Viime viikolla järjestelin myös räjähtäneen lankahyllyni uusiksi. Olen pitänyt villalankoja kirjahyllyssä tässä kodissa alusta asti ja aina pieni siivoaminen saa ne näyttämään yhtä kivoilta. 

Ylähylly on saanut uuden asukkaan. Mies vaihtoi punaiset rumpunsa vihreisiin. 

Kukkien kanssa kuvaan pääsivät myös sinkkitabletit ja kalaöljykapselit.
Keittiössä keväisyyttä ovat tuoneet tulppaanit ja hedelmät. Kesällä saadun kukkapöydän yrtit kuolivat talven valottomuuteen yksi toisensa jälkeen. Vielä en uskaltanut ostaa uusia yrttejä, joten keksin täyttää pöydän hedelmillä. Tällä hetkellä olen innostunut greipeistä ja appelsiineista, ananas on kestosuosikki. Hedelmät sopivat kukkapöydälle loistavasti. Kasvejahan nekin ovat, vaikkeivät enää kasvakaan. 

Tuplakupla sai alleen väriä. VE:ltä saamani värikkäät kukkaruukut odottelevat kevättä ja yrttejä ananaksen takana. 

Rakastan graafisia ja geometrisiä kuvioita kuten ruutuja, palloja ja raitoja. Sekä värikkäät että mustavalkoiset kelpaavat. Sain vähän lisää raitoja sisustukseen, kun sain vihdoin aikaiseksi hankkia miehen loputtomille piuhakasoille (en tarkoita, että hänellä olisi pitkät piuhat) nätit laatikot. En löytänyt mitään sopivaa koria, vaan ostin ihan Tiimarin pahvisia säilytyslaatikoita. Niistä tuli jotenkin lapsuus mieleen, koska lelujani säilytettiin aina erilaisissa pahvilaatikoissa ja aina välillä piti hankkia uudet. Olivatkohan ne jotenkin ystärijuttu? Nykyään taitaa olla enemmän muovilaatikoita.

Kaikesta mustasta muovista ei pääse varmaan ikinä eroon. Tehtäisiinköhän sähkörumpuja vaaleanvihreinä?

Makuuhuoneen musiikkinurkkaus pirityi kummasti, kun mustat epämääräiset kasat valkoisessa muovikorissa korvautuivat näillä laatikoilla. Miehen rumpukapulat laitettiin kauniiseen raidalliseen peltirasiaan. Miksen ole keksinyt tätä aikaisemmin? 

Myös eteisessä on tapahtunut pieni raidallinen muutos. Ihana raidallinen pyöräilykypäräni on haeskellut pitkään paikkaansa. Kerran tajusin, että voisin laittaa sen oikein esille omaan koukkuunsa. Ruuvvasimme joululahjaksi saadun söpön sydän koukun seinään ja uusi seinäelementti oli valmis!

Piristystä seinälle. Nalletaulu on minun maalaamani, joskus yläasteella kaiketi. 
Miten kevään tulo näkyy teidän kodeissanne? Odotatko jo kevään vihreyttä vai vieläkö lumi saisi jäädä?

10 kommenttia:

  1. Hauska tuo peilikuvana näkyvä olkkari. Ja uusi, hyvä idea on käyttää kukkapöytää hedelmäkorina.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olkkari peilissä on onnistunut. Joskus minäkin löydä oikein hyvän kuvakulman. Ja keksin maailman suurimman hedelmäkulhon. Tai ainakin Turun suurimman.

      Poista
  2. Meillä on pistetty verhoja uusiksi, mutta en kyllä tiedä johtuuko se keväästä vai jostain muusta. Minä en yleensä muutenkaan ihan kauheasti sisustele vuodenaikojen mukaan.

    Tuo mustavalkoruudullinen lattia on muuten ihan mielettömän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tietoisesti suusta vuodenaikojen mukaan, mutta huomaamattani valitsen aina sopivia värejä.

      Minäkin tykkään meidän lattiasta!

      Poista
  3. Täällä meillä sanotaan jo basta basta, nautitaan ihanasta lämmittävästä auringosta ja haaveillaan sulista pyöräteistä - JOSKIN rakastan tarpoa talvimetsässä. Kypäräsi on ylihieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan ainoa ihminen Suomessa, joka vielä innostuu lumesta! Tosin pyörätiet voisi olla silti sulia, että kypärää voisi käyttää vielä useammin.

      Poista
  4. Teillä on kyllä ihanan värikkäitä juttuja. Nuo lankakerät kirjahyllyssä ovat tosi kiva idea!

    Lisääntynyt valon määrä on ainakin laittanut siivoamaan ahkerammin... Toinen hyvä motivaattori ovat koirankarvat. :D

    Mie odottelen, että pääsiäinen tulisi vähän lähemmäksi, niin pääsisin laittamaan vaaleanpunaisia pääsiäiskoristeitani esille. Siitä se kevät sitten lähtee! Ja terassien kevät- ja kesäkukkasistakin olen jo haaveillut, tosin vielä ei kannata käydä niitä laittelemaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä vuoden pölyisintä aikaa.

      Kiitos, lankahyllystä olen itsekin ylpeä!

      Ai niin teillä oli niitä söpöjä pääsiäiskoristeita. Niitä kannattaakin odottaa.

      Poista
  5. Avan kommentti sai minut etsimään peilissä näkyvää olohuonetta ja tutkin kuviasi TOSI pitkään, ennenkuin tajusin, heh heh!

    Kaikkien jotka pitävät kivi-tuikuista pitäisi löytää myös Finnmarin tuikut: muovikuoressa läpivärjätty tuikku (hajuton!). Kun punaiseen kivi-lyhtyyn laittaa punaisen tuikun ja vihreään vihreän ja siniseen sinisen jne niin silloin ne kivi-lyhdyt VASTA pääsevät oikeuksiinsa. Ja jos ei halua ostaa kaikkia värejä niin kuitenkin valkoisetkin tuikut, jotka ovat läpinäkyvässä MUOVIkuoressa, päästävät valon lävitseen eivätkä vangitse valoa, niinkuin metallikuoret ja kivi-lyhdyn hentokin väri näkyy kauniisti.

    Niitä kynttilöitä myydään esim. kaupunkimme Prismassa. No, tosin kirjahyllyssä niitä ei voi polttaa. Kysyit kevään näkymisestä kodissa ja minä tein juuri kivi-lyhdyistä keväisen astelmän olohuoneen pöydälle, kivi-lyhtyjä värillisin kynttilöin peilin päällä ja kynttilöiden lomassa mansikoiksi maalattuja kiviä. Kesää kohti mennään.

    t. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joskus ollut sellaisia tuikkuja, joissa on läpinäkyvät kuoret, mutta ne ovat loppuneet. Olen säästänyt niitä kuoria, mutta vähitellen ovat hajonneet. Värillisiä minulla ei olekaan ollut. Hyvä jos sellaisia löytyy hajuttominakin!

      Sinunkin kevät-asetelasi kuulostaa kauniilta. Peili on hyvä alusta lyhdyille.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.