sunnuntai 7. lokakuuta 2012

On taaskin sunnuntai...

Vaikka pieni osa minusta huutaa, ettei sunnuntaita ole enää kauaa, yritän vaientaa sen ja nauttia vielä rauhallisesta illasta ennen uuden viikon alkua. Sunnuntai on meille rentoutumispäivä ja yleensä myös yhdessäolopäivä, koska viikolla on niin kiirettä. Olemme siitä harvinaisia, että käymme sunnuntaisin myös kirkossa, mikä on osa tätä yhdessäoloa ja rentoutumista. Tämä postaus on tämmöinen erittäin sunnuntaisen renolla otteella koottu ja valokuvattu, kuten tulette huomaamaan.


Älkää välittäkö epämääräisestä taustasta, vaan keskittykää vedenkeittimen ihanuuteen.

Sunnuntaisin laitan yleensä vähän parempaa ruokaa. Tänä sunnuntaina olen keittiössä hääriessäni saanut ihailla uuden uutukaista vedenkeitintä. Eikö se olekin ihana? Vanha vedenkeitin on ollut ennen minua vanhemmillani, joten se alkoi jo olla aika vanha. Lisäksi heinäkuussa Sokoksen tarjouksena oli kyseinen pinkki/fuksia Kenwoodin vedenkeitin. Ne kuitenkin olivat päässeet loppumaan, joten minun piti jäädä odottelemaan uusia. Tällä viikolla se vihdoin tuli ja pääsi koristamaan keittiötä.

Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni synttärilahjaksi saamallani pizzakivellä leipää. Jossain vaiheessa olin todella kova leipomaan ja leivoin itselleni paahtoleipää joka kuukausi. Sittemmin into hiipui ja kaupan paahto maistui taas vaihteeksi hyvältä. Tänään kuitenkin päätin kokeilla tehdä pähkinäleipää, jollaista söimme Tukholman reissulla lounaaksi. 

Jos tämä on lille kogebog niin millainen sitten on store kogebog?

Leivän suhteet katsoin keittokirjasta, jonka mies toi minulle Tanskasta. Pari sanaa piti tarkistaa, mutta muuten ruotsin taidoilla pärjäsi sitä lukiessa. Leivästä tuli suunnilleen tällainen:

Karkkiksen pähkinäleipä

  • 25 g hiivaa
  • 4 dl kädenlämpöistä vettä
  • 2 rkl öljyä
  • 1½ rkl suolaa
  • 300g hiivaleipävehnäjauhoja
  • 100g vehnäjauhoja
  • vehnäleseitä
  • seesaminsiemeniä
  • pellavansiemeniä
  • Pari kolme kourallista erilaisia pähkinöitä (laitoin jotain rainbown pähkinäsekoitusta)


Sekoita hiiva veteen. Lisää siemenet, leseet, suola ja öljy. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja suurin osa hiivaleipäjauhoista. Lisää pähkinät. Lisää loput hiivaleipäjauhot kädellä vaivaten kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Laita taikina kohoamaan kaksinkertaiseksi. Paista 225 asteessa noin 20 min. 


Kauniin liinan alla on hyvä kohota.
Epämääräinen räpsäisy leivästä pizzakiven päällä.
Leivästä tuli hyvää. Pizzakivi teki pohjasta mielestäni rapeamman ja leipä kohosi uunissa hyvin. Kokonaiset pähkinät toimivat loistavasti. Meinasin vaan unohtaa kuvata leivän, kun oli niin kiire syömään. Olin paistanut (Stockalta alennuksesta ostetut) entrecotet ja kokeillut ensimmäistä kertaa punaviinikastiketta. Sitten muistin, että ai niin, piti räpsäistä kuvat. Jälkkäriksi syödyt omenahyveet sen sijaan katosivat ennen kuin muistin/jaksoin ottaa kuvia.  

Pari palaa oli jo hävinnyt miehen suuhun, joten kuva piti ottaa nopeasti. Siksi se on vähän tärähtänyt...

Sunnuntai-illallinen. Liha onnistui täydellisesti, mutta kastike oli vain hyvä yritys. 

Tämmöistä sekailaista sunnuntaieloa tällä kertaa. Nyt menen vielä vähän löhöilemään sohvalle ja katsomaan telkkaria. Onko sinulla sunnuntaitraditioita?

4 kommenttia:

  1. En tiedä kumpi on herkullisempi vedenkeitin vai leipä.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään! Tosin nyt varmaan vedenkeitin, koska leipä oli tuoreena parhaimmillaan.

      Poista
  2. Ooo, meillä tehdään ihan varmasti tuota leipää seuraavana leivontapäivänä!

    Edellisen postauksen kurpitsakatastrofi pisti ihan nauramaan ääneen (voin siis niin hyvin kuvitella itseni samanlaiseen tilanteeseen...), mutta uskon kyllä, että siua ei silloin jaksanut naurattaa yhtään. Kurpitsalyhty näytti tosi hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Pähkinät ovat kivoja yllätyksiä joukossa.

      Haha, hyvä että nauratti! Onneksi minuakin alkoi aika pian naurattaa tilanne.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.