Vierailulla naapuruston kummituslinnassa

Kummituslinna lumisateessa.

Valitettavasti joudun heti aluksi paljastamaan, etten ole käynyt seikkailemassa missään autiotalossa, vaan ihan tavallisessa taidemuseossa. Raflaava otsikko johtuu vain siitä, että mielestäni Turun taidemuseo näyttää iltavalaistuksessaan aivan kummituslinnalta. Ehkä se on tarkoituskin. Erityisesti kun katsoo pimeällä torilta Aurakatua ylöspäin, taidemuseo näyttää melkein uhkaavalta Puolalanmäen laella. 

Kun astuin museoon, minua pyydettiin käymään ulkona huiskimassa ylimääräiset lumet pois. Niin paljon ulkona tuprutti! Tässä vaiheessa ei enää.

Viime perjantai-iltana, kun lampsin lumisen puiston halki rakennus näytti erityisen kummituslinnamaiselta. Rakennus on minun makuuni toisaalta turhan harmaa ja mahtipontinen, mutta toisaalta siinä on juuri sen viehätys. Museo on rakennettu 1904 ja sitä tituleerataan sekä kansallisromanttiseksi että jugend-tyyliseksi. Varmaan molempia piiretiä siis löytyy. Mielestäni myös museon takaosan uusio-osa on erittäin onnistunut ja sopii osaksi museota. 

Museon takaosa ei ole erityisen kummitusmainen.

Koska asumme aivan museon naapurustossa, olisi mielestäni noloa olla käymättä siellä säännöllisesti. Siis ainakin itseni kohdalla, koska olen aina ollut kiinnostunut taiteesta. Mies ei kyllä ole vielä kertaakaan käynyt kanssani museossa, täytyykin ensi kerralla ottaa hänet mukaan. Olen hyödyntänyt perjantain ilmaisiltaa nyt aina näyttelyn vaihtuessa. Museoon pääsee siis ilmaiseksi perjantaisin kello 16-19. Tungosta ei siitä huolimatta ole koskaan ollut. 

Kahvakin on kummitus-teemaan sopiva.

Tällä kertaa menin katsomaan erityisesti Mäntän medicit -näyttelyä, joka koostui kultakauden klassikoista Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta. Näyttelyssä oli esillä monia tuttuja teoksia esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelalta. Minusta on hauska nähdä niitä kuuluisimpia teoksia, joita aina näkee kirjoissa tai jotka ovat muuten esillä. Se on vähän kuin näkisi jonkun julkkiksen. Menen aina katsomaan tällaisia teoksia niin läheltä, että voin nähdä siveltimen vedot. On niin jännä kuvitella, että miten joku kuuluisa taiteilija on nuo vedot tuohon vetänyt. Toisaalta on kiva löytää uusia tuttavuuksia tai nähdä vaikkapa uusi puoli jostain tutusta taiteilijasta. 

Tällä kertaa minua ihastuttivat erityisesti Gunnar Berndtsonin teokset. Niistä yhden voi nähdä tuolla näyttelyn sivuilla, se on tuo aivan ensimmäinen, Taiteentuntijoita Louvressa. Mieleen jäi erityisesti se, miten taidokkaasti kankaat oli kuvattu. Tuo kyseinen maalaus oli myös syksyn näyttelyiden esitteessä ja mies luuli sitä valokuvaksi! Eräässä toisessa teoksessa taas oli samettia, jota olisi tehnyt mieli hipelöidä. Niin aidolta se näytti. Pidän toki myös vähemmän realistisesta taiteesta, mutta silti ei voi kuin ihmetellä tuota taitoa. Kun katsoi läheltä, niin värit näyttivät kuin miltä tahansa siveltimenvedoilta. 

Tämä kuva on otettu ennen museovierailua. 

 Vaikka museossa sisällä ei saanut kuvata, halusin rakennuksen lisäksi ikuistaa tämän ihanan lokakuisen talven. Vaikka tämä olikin vasta ensilumi, joka ensi viikolla sulaa jo pois, nautin siitä täysin siemauksin. Puistossakin oli jo lapsia pulkkamäessä. Ei sitä ihan joka vuosi tämmöistä ole talvellakaan!

Tämä kuva puolestaan kotimatkalla. 

Lokakuista Turkua.

Pakollinen city-hippipostaus

Nykyään on kovasti muotia olla joissain asioissa vähän hippi. Ja siis nimenomaan city-hippi, joka  koska sellaisesta 60-luvun hippiliikkeestä ei ole kyse. Erityisen trendikästä on syödä kaikkia vähän hipiltä kuulostavia terveys- l. superruokia, joita saa tosin nykyään muualtakin kuin Ruohonjuuresta. Kaikenmaailman spirulinaa, macaa ja  lucumaa löytyy tätä nykyä joka kolmannen kadun tallaajan ja vähintään joka toisen bloggaajan kaapeista. Myös raakaruoka on kovin suosittua ja teinhän minäkin raakakakkua jokin aika sitten. Kakkua lukuun ottamatta olen seurannut trendiä lähinnä vierestä ja lisännyt ehkä mustikoiden syömistä.

Viime viikonloppuna päätin kuitenkin päästää sisäisen kity-hippini valloilleen. Raakakakun tekemisestä lähtien kaapissani on pyörinyt paketti raakakaakaojauhetta, jota tuli koko kakkuun kokonaista yksi ruokalusikallinen. Sen ostaminen harmitti minua kovasti, kun en ollut katsonut reseptistä paljonko sitä tarvitaan. Siitä tehty kaakao on mielestäni pahaa. (Silloin harvoin kun juon kaakaota, haluan että se on hyvää). Raakasuklaata sen sijaan olen kesällä maistanut ja se oli minusta ihan hyvää. Päätin siis yrittää päästä kaakaosta eroon tekemällä suklaata. 

Raakasuklaata varten minun piti ostaa vain kaakaovoita. Sain käytettyä myös kookosöljyn loppuun. 

Valitsin kaikkein yksinkertaisimman raakasuklaareseptin ja jätin siitäkin kaikki muut jauheet kuin kaakaon pois. Ihan vain siksi, että ainakin ekaan kokeiluun en halunnut ostaa enää mitään uutta kaappiin pyörimään. Tämä minun versioni on varmaan kauhistus kaikille raakasuklaaeksperteille. Muokkasin itse löytämistäni resepteistä (lähinnä täältä ja täältä) suunnilleen tämmöisen:

Superyksinkertainen (lähes superruoaton) raakasuklaa:

• 0,5 kookosrasvaa
• 1 dl kaakaovoita (raastettuna)
• 1 dl raakakaakaojauhetta
• 1-2 rkl hunajaa (laitoin lopuksi myös noin 1rkl ruokosokeria)
• ripaus suolaa
• Haluamiasi sattumia (minulla pähkinöitä, manteleita ja kuivattuja karpaloita)

1. Raasta kaakao voi ja laita sulamaan vesihauteeseen. Levyn ei tarvise olla päällä, minä laitoin vaan kulhon kattilan päälle, jossa oli vedenkeittimellä kiehautettua vettä. 

Olin laiska ja heitin osan kaakaovoista klönttinä. Se suli aika hitaasti... Kaakaovoin melko voimakas suklainen tuoksu yllätti. 

2. Sekoita joukkoon hunaja tai muu makeutus. Minulla kävi niin, ettei hunaja ottanut sekoittuakseen rasvoihin. Ilmeisesti tämä on yleinen ongelma, koska goole heti arvasti, mistä on kyse, kun kirjoitin "raakasuklaa hunaja". Kaakaon lisääminen ei auttanut, mutta tiedä sitten olisiko sen lucuman tai vaikka carob-jauheen lisääminen auttanut. Yritin myös surauttaa käsivatkaimella seosta tasaiseksi.

Näin herkullisen näköistä suklaa oli tässä vaiheessa. Aika (loimu)samettista. Ei mene aivan putkeen nämä minun raakakokeiluni. 

Tämä suklaamuotti pääsi pitkästä aikaa käyttöön!

3. Tässä vaiheessa (ainakin jos seos on tasaisempaa kuin minun), voi lisätä joukkoon sattumat. Ai niin, ja se suolakin jossain välissä. Minä laitoin sattumat tällä kertaa suklaamuotin pohjalle. 

4. Sitten vaan täytetään muotit. Muotteina voi käyttää vaikka jääpalamuotteja tai levittää suklaa leivinpaperin päälle ja lautaselle. Minä lopulta vaan aloin mättää epätasaista sörsseliä muotteihn ja nätistihän se sinne meni. Kun kaikki "hunajaiset" osat oli muoteissa, lisäsin kulhon pohjalle jääneeseen liruun (raaka!)ruokosokeria ja mätin senkin muotteihin. Sitten laitoin muotit jääkaappiin ja jäin jännityksellä odottamaan lopputulosta noin puoleksi tunniksi. Säilytä valmiit suklaat jääkaapissa tai pakkasessa. 

Tässä vaiheessa näyttää yllättävän hyvältä ottaen huomioon hunajakatastrofit. 

Yllätys oli suuri, kun pääsin vihdoin maistelemaan tuotoksiani. Hunajan klimppiintyminen ei haitannut ollenkaan, vaan se oikeastaan tuntui mukavan pehmeältä suussa. Makukaan ei ollut hullumpi. Paljon parempi lopputulos kuin raakakakussa! Ei näitä kyllä kovin montaa kerralla pysty syömään, maku on sen verran tuju. Makeus on kuitenkin sopiva ja sattumat mukavia. Tykkään myös suklaan kylmyydestä. Kyllä näillä kaakaopussi saadaan loppumaan! Saa nähdä, ostanko joskus toisenkin. 

Lähikuvassa raakasuklaa. Tämän sisältä paljastui hasselpähkinä. 

Tuskinpa kuitenkaan tämän enempää hurahdan super- tai raakaruokailuun. Kaikkea uutta on kuitenkin aina kiva kokeilla ja johan tässä blogiuran aikanakin olen ehtinyt kokeilla jo vaikka mitä. Raakakakkua, kesäkurpitsan kasvatusta, kynttilän valamista... Lopputulokset ovat olleet vaihtelevia, mutta niistä on ollut aina kiva blogata!

Lisäys tähän perään: nyt unohtui suklaat, kun on pakko mennä ulos. Siellä sataa lunta!!!

Superhippiä: raakasuklaata ja tuoreista mintunlehdistä tehtyä "teetä". 

Valoa kansalle ja väriä elämään

Innostuin joskus vuonna 2008 ajatuksesta tehdä itse kynttilöitä. Olin silloin osallistunut opiskelupaikassani kynttilänvaluuiltaan, jossa tehtiin kynttilöitä kastamalla. Halusin kokeilla tehdä kynttilöitä myös valamalla, joten hankimme siihen välineitä. Ostimme kaksi kattilaa, keittolevyn (jotta hella ei sotkeentuisi), kynttilämassaa ja värejä. Sitten jostain syystä sille ei jäänytkään aikaa, vaan välineet hautautuivat kotimme uumeniin. Ajatus tehdä kynttilöitä tuli aina välillä mieleen, mutta edellisessä asunnossa olisi ollut liian ahdasta tai sitten on ollut muuten vain kiire. Tänä vuonna kuitenkin sain lopulta aikaiseksi pyytää äitiä hakemaan kynttilävälineet varastoista ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Kynttiläntekotarvikkeet. Hirveästi ei läikkynyt, mutta varoiksi oli hyvä suojata pöytä huolella. Keittolevy oli korvaamaton apu, koska meidän hellalla ei olisi millään edes mahtunut tekemään kynttilöitä. 

Suunnitelmissa oli tietysti tehdä ihania värikkäitä kynttilöitä. Ja koska olen kunnianhimoinen, halusin tehdä heti raidallisia kynttilöitä. Hain ohjeen Kynttilänvalmistus-kirjasta (Sue Spear, 1999). Muoteiksi haalin maitotölkkejä, ostin askartelukaupasta sydänlankaa ja värejä. Ostin myös uutta kynttilämassaa, koska vanha massa oli valtavana könttänä, joka pitäsi saada rikottua ennen kuin sitä voi käyttää. 

Kynttilätarvikkeet:

- Kynttilämassaa (parafiini-steariinisekoitusta) tai vanhoja kynttilöitä

- Muotteja, esim. maitotölkkejä

- Sydänlankaa

- Grillitikkuja tms. pitkiä tikkuja

- Kattiloita massaa varten (jotka saa suttaantua)

- Kattiloita vesihaudetta varten

Kauhat jäivät jatkossakin kynttiläkäyttöön. Onneksi tajusin ottaa sellaisia, joita en muuten juuri käytä.

Aluksi sulatin pienen määrän steariini-parafiiniseosta. Pussin sisältö piti ensin sekoittaa jossain astiassa, koska parafiini ja steariini olivat kerroksittain eikä sekaisin. En oikein osannut arvioida paljonko kynttiläseosta menee ja sulatin aina vähän kerrallaan. Mittasin sydänlangat sopivan mittaiksiksi (noin 2x muotin korkeus) ja vahasin ne kastamalla ne kynttilämassaan. Laitoin langat kovettumaan uunipellin ja leivinpaperin päälle. 

Kynttilälankojen "karkaisua", jotta niiden ympärillä olisi tasaisesti vahaa. 

Muotteina käytin siis ihan maito- ja mehutölkkejä. Jostain luin, että kannattaa välttää sellaisia tölkkejä, joiden sisällä on foliota. Se kuulemma tarttuu. Katkaisin tölkit ehkä puolesta välistä. Tein tölkkien pohjaan pienen reiän, josta pujotin sydänlangan. Sydänlangan toinen pää kiinnitettiin grillitikkuun ja laitettiin kuten alla olevassa kuvassa. Pohjassa olevan reiän voi tukkia esimerkiksi muovailuvahalla, jotta sula massa ei valu reiästä ulos. Minä en viitsinyt ja osasta hiukan valui aluksi, muttei sekään suuremmin haitannut. 

Sydänlangan tulisi tietysti olla mahdollisimman suorassa ja keskellä. Kuvassa ne eivät ole kovin esimerkillisesti.

Sitten alkoi massan sulatus ja värjääminen. Käytin sellaisia pieniä väripalleroita, joita näkyy ekassa kuvassa pusseissa. Jo muutama pallero värjäsi melko hyvin ja lisäsin niitä vähitellen, kunnes sain halutun väristä. Massan väriä voi kokeilla tiputtamalla pienen määrän leivinpaperille ja antamalla kovettua. 

Halusin kynttilöihin kaikkia pää- ja välivärejä, joten värjäsin kattilalliset suunnitelmallisesti. Ensin tein toisessa kattilassa sinistä ja toisessa keltaista. Myöhemmin värjäsin sinisen vihreäksi ja keltaisen oranssiksi. Lopuksi tein vielä ensin punaista ja siitä violettia. Myös väliväri-palleroita olisi ollut tarjolla, mutta tämä oli aivan yhtä helppoa ja halvempaa. Lisäksi sävyihin pystyi vaikuttamaan paremmin itse. 

Kohta kaatuu keltaista päälle! Väriä osui välillä reunoille, mutta lopputuloksessa se ei juuri näkynyt.

Raidat oli helppo tehdä. Ohjeessa suositeltiin käyttämään läpinäkyvää muovimuottia, mutta ihan hyvin sujui arvioimallakin. Edellisen kerroksen piti olla jähmettynyt reunoilta, muttei keskeltä. Minulla ilmeisesti jäähtyi välillä liikaa, koska osa kerroksista jäi "irrallisiksi" eivätkä tarttuneet seuraavaan kerrokseen. No, haitanneeko tuo. 

Myös vanhoista kynttilöistä saa hyvää kynttilämassaa. Sydämet vaan pitää noukkia pois ja sulatus on hitaampaa. 

Lopputulokseen olin kovin tyytyväinen. Ainoastaan harmitti, että punainen ja oranssi kerros olivat kovin saman väriset. Kynttilän voi uskoakseni aloittaa kummasta päästä tahansa, joten toiset aloitain valkoisesta ja toiset violetista päästä. Violetti pinta on hiukan röpöinen, mutta eipä tuo haittaa. Kerroksista tuli yllättävän tasakokoiset ihan vaan arvioimalla! Reunoissa on pieniä epätasaisuuksia, mutta se on vaan käsityön jälkeä. 

Älä kuitenkaan polta kynttilää molemmista päistä! ;)

 Kynttilöiden valaminen oli hauskaa, mutta aikaavievää ja raskastakin hommaa. Sen huomasi esimerkiksi siitä, että koko yön värjäsin unessani kynttilämassaa. Varsinkin siivoaminen oli harmittavaista, koska sulaa kynttilämassaahan ei missään tapauksessa saa kaataa viemäriin. Pienet jämät vesihauteena toimineista kattiloista sain lopulta irti saippuavillalla. Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoista ja aion vielä tänä syksynä tehdä lisää kynttilöitä! Väri-ideoitakin minulla on jo monia nyt kun tietää miten erilaiset massat ja värit käyttäytyvät. Toivottavasti ohjeesta on apua myös jollekin toiselle!

Illalla kynttilä pääsee ilostuttamaan meidän telkkarihetkeämme. 

Mun huone!

Selailin tässä vanhoja kuvia ja päätin johdattaa teidät lukijat nyt sisustustyylini alkulähteille eli lapsuuden kodin huoneeseeni. Valitettavasti minulla on kuvia vain 2000-luvun puolelta, eli aivan alkulähteille ei päästä. Koko historia tarkoittaisi 90-luvulla valitsemiani ponitapetteja, sitä seurannutta Spice Girls -julistekautta ja vuosituhannen vaihteen muovigerbera (ja -tyyny) innostusta. Nyt saatte tyytyä teini-iän väreihin ja  melko runsaisiin sisustusesineisiin. 

Tuo oranssi nojatuoli oli aikoinaan unelmieni täyttymys. Valitettavasti siitä ei ole yhtään kokonaista kuvaa.

Valitettavasti kuvien laatu ei ole paras mahdollinen. Ainoat kuvat, jotka löysin ovat kaikki vanhempieni yllättäen räpsäisemiä, joten minä komeilen melkein jokaisessa. Kuvat ovat itse asiassa melko uusia: suurin osa vuosilta 2006-07, jolloin asuin vielä kotona, sillä opiskelin kotikaupungissani. Huoneen sisustus ei kuitenkaan ollut juuri lukioajoista muuttunut. Yläasteella sen sijaan oli vielä enemmän tavaraa ja niitä muovigerberoita joka paikassa. Varsinainen minimalisti en ole vieläkään, mutta kyllä täytyy vähän ihmetellä tuota koriste-esineiden määrää näissäkin kuvissa!

Tämä kuva on tuoreimmasta päästä ja tässä sentään on jo vähän vähemmän tavaraa. Liitutaulu oli OKL:n puukäsityö.

Kun kuvia katsoo, näkee ainakin selvästi värimieltymykseni. Valitsin keltaisen tapetin jo 11-vuotiaana ja se ehkä viimeisinä vuosina alkoi vähän kyllästyttää. Ei niinkään väri, vaan kaipasin vaihtelua. Tiesin kuitenkin muuttavani suhteellisen pian pois, joten uudelleen ei kannattanut tapetoida. Huoneessani oli kolme pääväriä: keltainen, vaalean vihreä ja oranssi. Välillä oli muitakin värejä, mutta nämä kolme pysyivät. Pidän näistä väreistä edelleen, mutta nykyään kaipaan enemmän valkoista rinnalle. Lisäksi pinkki on noussut suosikkiväreihin. 

Muurahaistuolin sain yo-lahjaksi, kuten kuvasta näkyy.

Olin jo melko nuorena kiinnostunut sisustuksesta, vaikkei tyylikkyys ehkä ollutkaan huipussaan. Mietin tarkkaan, millaisia tyynyjä halusin huoneeseeni ja miten tunnelmaa voisi muuttaa. Lisäksi olin ahkera mööbleeraaja. Vaihdoin huoneeni järjestystä monta kertaa vuodessa. Sillä sai aina uutta ilmettä ja samalla siivottua. Nykyään en jaksa mööbleerata, sillä huonekaluja on enemmän ja vaihtoehtoja vähemmän. 

Tanssimattopeli oli joskus pop. Sydän tuoli oli ensimmäisiä omia sisustusostoksia ja se maksoi 300 markkaa. 

Huoneeni ei ollut ehkä tyylikkäin mahdollinen, mutta mielestäni se oli hauska. Sain toteuttaa sopivasti "sisustusharrastusta" ja aina välillä vaihdettiin matto tai verhot. Oli kuitenkin myös kiva aloittaa taas puhtaalta pöydältä, kun muutin omaan asuntoon. Omassa tyylissä on mielestäni edelleen samaa hassuttelua ja väreillä leikkimistä, mutta se on myös muuttunut (en halua sanoa "aikuistunut"). Nykyään tämä minun entinen huoneeni on aivan erilainen, sillä siitä on tehty työhuone. En kuitenkaan haikaile vanhan huoneeni perään, sillä sain katsella sitä aivan tarpeeksi kauan!

Tämä kuva on vanhin, taidan olla lukion ekalla. Kuvan gerberat ovat oikeita. 

Millainen huone sinulla on ollut lapsuudenkodissa?

Matkamuistoja

Hesarin Kuukausiliitteessä oli jokin aika sitten kriittinen kirjoitus nykyajan valokuvauskulttuurista ja siitä, miten kännykkäkameroilla otetaan jatkuvasti kuvia milloin mistäkin (turhasta) tilanteesta. Mielestäni artikkeli oli kovin kyyninen. Myös matkoilta otetut kuvat kyseenalaistettiin ja itsensäkuvauttamisesta nähtävyyksien edessä kirjoitettiin alentuvasti. Ainakin minä sain jutusta siis tällaisen kuvan, voi olla ettei se ollut tarkoitus.

Kännykällä kuvaamista en juuri harrasta, mutta matkoilla otamme kuvia juuri niin, että poseeraamme jotenkin hassusti tai nätisti hymyillen nähtävyyksien edessä. Miehen käsivarsi on myös juuri sopivan mittainen kuvauttamaan meidät yhdessä kuvan reunaan (esimerkkejä postauksen loppupuolella). Minusta jälkikäteen ne kauniit postikorttimaiset maisemakuvat matkoilta ovat niitä tylsimpiä. Yleensä niistä kuvista jää rakkaimmat muistot, joissa itse pällistelee enemmän tai vähemmän onnistuneella ilmeellä sen kuvatuimman nähtäävyyden edessä. Kuvat auttavat aktivoimaan juuri minun muistojani kyseisestä kohteesta tai matkasta. Minä ainakin kuvia katsoessani muistan paljon siitä, mitä ennen, jälkeen tai kuvan ulkopuolella tapahtui.

Ifolorin kuoret ovat aivan ihania! Anoppi tilaa aina kuvia sieltä, siksi päädyimme kyseiseen firmaan.

Siksipä päätimme vihdoin tilata vanhoja matkakuvia myös paperiversioina. Olimme ostaneet jo kesällä Ikeasta kaksi yksinkertaista kehystä, joihin kuvia oli tarkoitus laittaa. Kuvien tilaaminen vähän venähti, mutta viime viikolla saimme sen lopulta aikaiseksi. Ifolorilla oli vieläpä sopivasti joku tarjous, joten pääsimme myös halvalla. 

Kehyksistä saa valittua mustan tai valkoisen taustan. Päädyimme mustaan, sillä se korosti valokuvia paremmin. 

Päätimme tilata jokaiselta tekemältämme matkalta aina yhden kuvan. Jotenkin piti myös merkitä mistä kuvat ovat. Minulla välähti heti, että nytpä toteutan haaveeni ja hankin sellaisen vanhanaikaisen koho-Dymon! Sellainen taitaa löytyä melkein joka toiselta bloggaajalta, enkä ihmettele. Sen lisäksi, että kohokirjaimissa on jotain nostalgista, on niiden painaminen samalla tavalla tyydyttävää, kuin kuplamuovin paukuttelu. 

Kierros ja naps! Ai että näitä oli hauska tehdä! Tosin kyllä käsi vähän väsyikin.

 Ikean tuotteiden mukana saa sellaisen semi-DIY-onnistumisentunteen (jos siis onnistuu). Kehyksen mukana tuli rautalankaa ja kiinnitysklipsit, eli langan pituutta ja roikkumiskohtaa pystyi itse säätämään. Se oli suhteellisen helppoa, mutta kuitenkin sen verran haastavaa, että olin ylpeä kun lopulta onnistuin saamaan rautalangan sopivan mittaiseksi ripustamista varten. 

Korupihdit ja kuvallisen ohjeet, niillä piti pärjätä.

Taulut päätyivät kirjoituspöytäni yläpuolelle. Seinä oli täysin tyhjä ja siinä oli edellisten asukkaiden Lack-hyllyjen jättämiä rumia jälkiä. Ne peittyivät taulujen avulla ainakin osittain ja seinästä tuli muutenkin ihan kivan näköinen. Hieman lisää valoa kuvat ehkä kaipaisivat, mutta kyllä niitä kelpaa näinkin katsella. Vaikka kehykset tulivat nyt täyteen, liimasin dymo-laput kuviin enkä taustaan, joten niiden paikkoja voi tarvittaessa vaihtaa. Vaakakuvat ainakin mahtuvat päällekkäin, jolloin lisätilaa saa ainakin kuvalle tai kahdelle. Sitten voikin ostaa jo lisää kehyksiä. 

Nyt voi työskentelyn lomassa muistella lomamatkoja ja vaikka haaveilla seuraavista!

Ajattelin laittaa tähän huvikseni myös nuo kuvat kaikista reissuistamme. Suurempia jaarituksia en niistä kirjoita, mutta kuvateksteihin jotain pientä. Olemme tehneet yhdessäoloaikanamme suurinpiirtein yhden tai kaksi reissua per vuosi. 

Pariisi 2007. Tämä oli eka ulkomaanmatkamme. Olimme olleet reilun vuoden yhdessä ja menneet juuri kihloihin (ei siis kuitenkaan Pariisissa). 

Tanska 2008. Olimme siis pyöräilemässä ympäri Tanskaa, enkä muista tarkkaan mistä kuva on otettu. Mies muistaisi, sillä hän toimi matkanjohtajana. Nämä on näitä miehen ottamia "käsikuvia".

Kylmäpihlaja 2008. Tämä ei ollut varsinainen matka, sillä minähän olin tuolloin töissä majakalla. Paikka on kuitenkin minulle tärkeä, joten halusin sieltäkin yhden kuvan.

Gotlanti 2009. Tämä oli meidän "ensimmäinen häämatkamme" viikko häiden jälkeen. En olisi ikinä uskonut lähteväni telttailemaan häämatkalle...

New York 2010. Tämä oli se "toinen häämatka" ja edelleen yksi suosikkikohteistani ikinä. Miehestä on reissulta  monta kuvaa, jossa lukee opaskirjaa. Tässä Flatironin edessä. 

Sveitsi 2011. Tämä kuva on Montreuxista. Olimme maan sisäisellä interrail-matkalla ja kävimme (lähes) kaikilla kielialueilla. Tämä kuva ei näytä kovin Sveitsiläiseltä, eihän?

Perugia 2012. Tästä matkasta voi lukea enemmän täältä ja täältä. Kuvan katu on ollut alunperin akvedukti!

Tukholma 2012. Tämä kuva onkin jo ollut blogissa, täällä. Miehen ekat kahvikokeilut menossa muuten.

Semmoisia matkoja olemme siis yhdessä tehneet. Kaikki ovat olleet omatoimimatkoja ja vähän vuorotellen ollaan niitä suunniteltu. Mies esimerkiksi suunnitteli nuo pyöräilyreissut ja minä taas vastasin New Yorkin ohjelmasta. Saa nähdä mihin seuraavaksi suunnataan! 

Syksyn väri-inspiraatiota

Koulustapaluu näkymät.

Kun tulin eilen koulusta (ts. yliopistolta) kotiin, katsahdin sisäpihalla ylös ja havahduin siihen, että kauniin keltaiset vaahteranlehdet ovat alkaneet harventua. Ylläoleva maisema näytti niin kauniilta, että päätin kipaista hakemassa sisältä kameran ja räpsiä vähän syyskuvia. Vielä kun ehtii siis. 

Keltaista, lemppariani!

Eilen oli melkein ensimmäinen vähän jopa syksyisen kirpeä päivä. Paljon on satanut, joten syksyn kuulaudesta ei ole saanut kovin paljon nauttia. Eilen oli siis hyvä päivä ottaa kaikki ilo siitä irti. 

Meidän ikkunat kurkistelevat tuolla villiviinin takana.

Minua vähän harmittaa, etten ole dokumentoinut villiviinin vaiheita vuoden aikana. No onneksi nyt voin aloittaa! Se on mielestäni upea kasvi. Nuo kuivuneetkin oksat ovat oikeastaan aika kauniita. Tosin minun on pitänyt vähän yrittää työntää köynnöstä keittiön ikkunan edestä pois, koska muuten yrtit eivät saa tarpeeksi valoa. Lisäksi meillä on talvisin paljon valoisampaa kuin kesällä, kun lehdet eivät estä valoa. En silti luopuisi villiviinistä, sen verran kaunista katsottavaa se on. 

Kuvauskikka: kuvaa ikkunan läpi niin saat kauniin utuisia kuvia.

Naapuritalon muurissa kasvaa myös villiviiniä. Meidän seinän köynnös on ruskan myötä muuttunut moniväriseksi, mutta naapurissa se on upean syvän punainen. Minusta se näyttää erityisen hyvältä haalean mintunvihreää seinää vasten, kun taas lämpimän keltaiseen sopii paremmin kirjavat lehdet. 

Muuri näkyy meidän ikkunasta, joten tätäkin villiviiniä saa ihailla päivittäin.

Innostuin kävelemään myös Puolalan puistoon ihailemaan syksyisiä maisemia. Osa puista tosin oli vielä aivan vihreitä, mutta alla oleva tammi oli värjäytynyt kauniin vihreän keltaiseksi. On se vaan hienoa, että lehtien putoaminenkin voi olla näin kaunista! 

Vihreiden ja keltaisten lehtien yhdistelmä on mielestäni erityisen herkullinen.

Iso-Puolalan syystunnelmia.

Eilen kun poljin kaverini luokse, huomasin ensimmäistä kertaa tänä vuonna myös sellaisen jännän syksyn tuoksun. Se tulee varmaankin jotenkin maahanpudonneista lehdistä ja niiden lahoamisesta, mutta se on silti hyvä tuoksu. Sellainen maanläheinen, sitä on vaikea kuvailla. Tuoksuttelin sitä kun poljin keskustan liepeillä puistomaisemissa. 

Keltaisen sävyjä. Oikeastaan tykkään eniten sellaisesta hiukan vihertävän keltaisesta, mutta kyllä näissä syksyn lämpimissä sävyissäkin on oma viehätyksensä. 

Hauska kontrasti: punaiset lehdet ja nuori nurmikko. Kuva olisi ollut vielä herkullisempi, jos lehdissä ei olisi ollut noita harmaita pilkkuja. 

En hirveän ahkerasti viitsi luutia lehtiä pois, koska minusta ne ovat oikeastaan aika hauskan näköisiä. 

Syksyssä on paljon hyviä puolia, vaikka välillä onkin ankeaa kun aamut ovat niin pimeitä ja ulkona sataa. Täytyy yrittää muistaa näitä kauniita syyspäiviä, silloin kun on vuorattava itsensä sadevaatteilla. Ja nauttia kauniista väreistä! 

Vielä kuistin syysilmettä. Syklaamit ovat päässeet koristamaan kuistia omenoiden kavereiksi.