sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sadonkerjuuaika

Tänä vuonna meillä on ollut oikein hyvä satovuosi! Tai no, meillä ja meillä. Otsikko siis viittaa siihen, että varsinaista omaa satoa ei okein tullut, mutta sen sijaan olemme saaneet monesta paikasta ker(j)ätä toisten sadon tuotteita. 

Kummitädin omppuja! Osasta tulee varmaan vielä tällä viikolla omenahyvettä

Viime viikonloppuna sain kummitädiltäni omenoita. Suosikkejani ovat valkeakuulaat, mutta ne ylikypsyvät valitettavan nopeasti. Olen aina haaveillut omasta omenapuusta, joka olisi jo niin vanha, että se tuottaisi kunnon sadon. Meillä on ollut lapsuuden kodissa omenapun taimia, mutta maa taitaa olla vähän kallioinen. Muutama omena on sentään saatu! Ja onneksi kummitädiltä sai ison kasan. 

Voisin syödä nämä kaikki kerralla!
Kotimaiset luumut ovat huippuja. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että jotain näin herkullista voi kasvaa täällä kylmässä ja karussa Suomessa. Ja vielä melkein itsestään! Luumut saatiin anoppilan puusta, joka oli aivan pullollaan hedelmiä. Voi kun pääsisi joka päivä poimimaan. Parhaimmillaan luumuissa on sellainen pehmeä, vaniljainen maku. Kuulemma toisen luumupuun hedelmät ovat vielä parempia, mutta niitä ei ollut kuin muutama. Minä olen tyytyväinen näihinkin.

Herkullinen näky. Minisyklaami sopii joukkoon mainiosti.
Kuisti ei tällä hetkellä paljon kukkia kaipaa, kun siellä ovat esillä kauden hedelmät. Kuistin lämpötila on juuri sopiva, niin että omput ja luumut säilyvät varmaan vähän paremmin kuin sisällä. Eikä tarvitse välittää banaanikärpäsistä, tuosta jokasyksyisestä riesasta, keittiössä. 

Metsästä saatua satoa.
Vähän vaivaakin sadon eteen on pitänyt nähdä. Kävimme eilen vanhempieni kanssa sienimetsässä ja saaliina oli aikaimoinen annos suppilovahveroita. Meillä on vielä viime vuodelta kuivattuja jäljellä, mutta kyllä nämä tuoreet ovat mielestäni parempia. Peratessamme sieniä roskista huomasimme, että osan varren sisään on pesiytynyt ällöttäviä toukkia munineen. Tällaisiin emme ole ennen törmänneet, vaikka joku äidin työkaveri oli niistä varoitellutkin. Kaikki sienet piti siis repiä kahtia ja tarkistaa varsi. Minulla meinasi mennä pupu pöksyyn, mutta terästäydyin. Ällötyksiä löytyi tosin vain tietystä paikasta poimituista sienistä. No, kunhan saan loput omasta satsistani tarkisettua, luvassa on ainakin sienipiirakkaa ja jotain muuta suppisruokaa. 

No, pakko kai se on kertoa, että onhan meillä ihan omaakin satoa. Melkein hävettää liikaa. Suurella innolla aloittamani viherpeukalointi-projektini hedelmiä voitte ihailla seuraavasta kollaasista:


Niin. Aina ei mene kuin siinä kuuluisassa FST:n sarjassa. Kuten jo aiemmin totesin, laitoin kesäkurpitsoille liian vähän multaa. Sitä toista tainta en edes laittanut kollaasiin, koska sen tie päättyi jo viikko pari sitten roskikseen. Tuon ainokaisen kesäkurpitsan, joka ei ole muutamaan viikkoon kasvanut milliäkään, syömme tänään juhlallisesti salaatin joukossa. Onneksi saimme kerjätä satoa eräältä ystävältäni, joka antoi meille pari kurpitsaa. 
Katsokaa ja ihailkaa! Saa vähän nauraakin...
LISÄYS: 

Pakko oli lisätä vielä kuva salaatista, jonka päälle kesäkurpitsaisemme päätyi. 
Ehkä ensi vuonna minullakin on niin paljon kesäkurpitsaa, että sitä pitää jaella ystävillekin. Sitä odotellessa, tyydymme sadonkerjuuseen. 

12 kommenttia:

  1. Teidän tambuurissa tulee nyt varmaan vastaan ihana omenan tuoksu aina kun astuu ulkoa sisään. Syksyiseen aikaan siellä voi säilyttää ruokia, mutta talvella taitaa mennä lämpötila pakkasen puolelle, kun on yksinkertaiset ikkunat ja eristyskin taitaa olla ohuenlainen.

    Taidanpa minäkin mennä ja syödä yhden luumun.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on todellakin ihana!

      Viime talvella tosin olisi ollut ihan täydellinen jääkaappi tuo tambuuri. Onneksi ei siihen kuitenkaan tarvinnut turvautua Tapaninpäivän aikoihinkaan.

      Poista
  2. Tänä vuonna on vissiin tullut omenia moneen paikkaan ihan liikaa. Joskus tulevaisuudessa meillekin toivottavasti, kun saadaan puut ensin istutettua. Muutama vuosi taitaa mennä että satoa tulee.. Sieneen tekisi itselläkin mieli, pitäisi vaan ensin opetella se muutama laji kun tällä hetkellä tuntee varmasti vain kantarellin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikaa omenia? Minä otan! :D

      Ärsyttävän kauan menee tosiaan siihen, että satoa alkaa saada. Kärsivällisyys ei ole minun hyveeni. Tosin isovanhempieni vanhan talon pihaan istutetuissa luumupuissa näkyi jo muutama luumi, vaikka istutettiin tänä vuonna.

      En minäkään tunne kuin kanttarellin, suppilovahveron ja ehkä herkkutatin. Niillä pääsee mielestäni jo pitkälle!

      Poista
  3. Kateellisena katselen teidän alkusyksyn satoa...mäkin haluan!!
    Omenoita mekin kyllä saisimme mun vanhemmilta, mutta olen niin pahasti allerginen, että pakko jättä väliin, vaikka mieli tekisi! Ennen suurinta herkkuani oli äidin tekemä omenapiirakka, nam! Syökää siis omenoita munkin puolesta!

    Pakko tähän väliin sanoa, että tää sun blogi on aina päivän piristys, kun tätä päivittelet! Odotan jo uutta päivitystä! Ihanaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon blogikehuista! Lämmitti kovasti mieltä! :)

      Tuosta kesäkurpitsasa ei ainakaan kannata olla kateellinen! Ei vaan, olemme kyllä aika onnekkaita, kun noin paljon saatiin kaikkea, vaikkei meillä kasva mitään. Voi harmi, että olet allerginen omenoille. :( Onneksi maailmasta löytyy monenlaista muutakin herkkua.

      Poista
  4. Mainio kuva pikkukesäkurpitsasta annoksessa! Mulla on parvekkeella odottamassa työkaverilta saatuja omenia, piirasta pitäisi leipoa ja pilkkoa pakastimeen. Suppispaikka olisi hieno löytää, mulla on tiedossa vain kohtuullinen kanttarellipaikka - ei tosin huono sekään. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainakin kurpitsa oli hyvin kuvauksellinen!

      Oi! Kanttarellipaikan minäkin oikeastaan haluaisin tietää. Ne ovat minusta vielä herkullisempia kuin suppikset.

      Poista
  5. Oi että!! Noi sienet eritoten. Meidän lapsuuskodin pihassa on luumupuu, se oli suivaantunu kymmenen vuotta, ja kun puhuttiin että pitää kaataa tuo puu kun se ei enää tee luumuja, se alko taas kasvaa tummaa luumua niin paljo ettei ehditä syödä kaikkea yhtenä syksynä! :D

    Kasvatusprojektit on myös kivoja, vaikka ne tyssäiskin. Ei se päämäärä vaan matka! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, puu selvästi tiesi, että nyt uhka on todellinen ja lopetti laiskottelun!

      Totta, ei pidä ajatella pelkästään lopputulosta vaan myös sitä, että matkalla oppi kaikennäköistä. Mm. miten kirvat saa pois, mitä on harmaahome, paljonko multaa tarvitaan, miten pölyttää kasvi jne. jne.

      Poista
  6. Istutimme kesällä 2008 Pepi-päärynäpuun ja heti seuraavana kesänä saimme satoa: 4 päärynää. Tänä kesänä saatiin noin 60 päärynää, joka on juuri sopiva määrä. Liika on liikaa! Pepit eivät kylläkään ehdi kypsyä puussa Suomen kylmässä kesässä. Kun syksy alkoi tulla poimin aina parikymmentä päärynää kerrallaan, laitoin muovipussiin talouspaperilla pehmustettuna keittiöön huoneenlämpöön. Ja noin viikon kuluttua oli kypsää. Kun päärynä on kypsä, se ei kestä kauaa, mutta näin ollen meillä oli kypsiä päärynöitä kolmisen viikkoa.
    Mutta kyllä teidän kurpitsa oli vaivan väärtti! Niin kaunis!
    t. VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, no kaunis tuo tosiaan oli jos ei muuta! (Maku ei ollut kummoinen nimittäin...)

      Teidän päärynäpuunne kuulostaa ihanalta. Kotimaiset päärynätkin ovat herkkua. Miten ne kotimaiset, ja varmasti varsinkin omasta puusta poimitut, maistuukin aina paremmilta kuin ulkomaiset? Ehkä siksi, kun niitä ei ole tarjolla ympäri vuoden.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.