tiistai 15. toukokuuta 2012

Viherpeukalointia

Kiireiden keskellä olen ehtinyt vähän aloitella minipuutarhani (rapun pieli) laittamista kesäkuntoon. Olen istuttanut kaksi kesäkurpitsan siementä, jotka ovat jo lähteneet reippaasti itämään. Sitä varmaan seuraillaan blogissa kesän myötä. Saa nähdä saanko yhtä ainutta kesäkurpitaa aikaiseksi.  Vuoden 2012 hieno paprikankasvatussuunnitelmani tuotti vain yhden minikokoisen ja pahanmakuisen yksilön... Jospa kesäkurpitsa olisi helpompi kasvatettava! Sitkeästi ainakin yritän saada peukaloani hieman vihertäväksi, vaikka se sitten vaatisikin vaikka vesivärejä!

So far so good!

Tarkennus eteen... 

... ja tarkennus taa, tarkennus eteen ja kameraa heiluta... 
Viherpeukaloutta sai harjoiteltua myös tänään taloyhtiön pihataloissa. Talkoisin oli hauska osallistua, sillä siinä näki samalla vähän naapureitakin. Minä sain tehtäväkseni laittaa oven edustamme kivetystä takaisin kuosiin. Talven aikana moni kivi oli irronnut. Otin haasteen vastaan. Kyllä kai nyt varsinaisesta mukulakivikaupungista kotoisin oleva tyttö homman hoitaa! Vähän meni aluksi sormi suuhun ja piti kysellä apua, mutta lopulta onnistuin. Hip hei!

Saas nähdä kuinka pysyvät. Siellä ne kivet nyt on.

7 kommenttia:

  1. Terhakat pikku taimet! Ja me tullaan perjantaina katselemaan ja kastelemaan, kun olette poissa.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin selvisivät näemmä ilman kasteluakin! Jee!

      Poista
    2. Hyvä hyvä! Minä vähän pelkäsin, että miten käy kun ei päästy kastelemaan.

      Poista
  2. Tunnustan maalaisuuteni, mutta mie en tiennyt, että "ihan tavallinen ihminen" osaa laittaa niitä kivetyksen kiviä takaisin paikoilleen. :D Ajattelin, että siihen pitäisi olla Oikein Kokenut Ammattilainen. Valtavat ihailut ja hatunnostot siis täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiennyt minäkään! Vähän nuo minun laittamat on kuopalla kyllä... Ja älä vielä ihaile, katsotaan pysyvätkö ollenkaan!

      Poista
  3. Hienot alut on! Enkä mäkään oo tullut ajatelleeksi että tuo kivihomma olis tehtävissä ihan kylmiltään. Mutta mikä ettei =) Ihanat saappaat muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin kyllä odotin jotain vähän helpompaa hommaa... Mutta tein siis vain ihan pienen alueen, suurinpiirtein tuon lekan, lapion ja tuon toisenlaisen kivetyksen välistä. Kiitos saapaskehuista!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.