Viiliintykää ihmiset!

Ennen kuin jatkan matkakertomusta, ajattelin tehdä pienen välipalapostauksen. Kirjaimellisesti. Innostuin nimittäin eilen pitkästä aikaa tekemään viiliä. Se on maailman helpointa. Taisin innostua siitä pari vuotta sitten ja aina kausittain pistän viilitehtaan pystyyn.

Siihen ei tarvita muuta kuin vähän kaupan viiliä ja maitoa. Kuulemma luomutuotteet toimii paremmin, joten ostin varoiksi niitä. Söin ensin puolipurkkia viiliä ja käytin loput uuden tekemiseen. Maitoa meni vajaa litra. Pieni määrä viiliä siis sekoitetaan maitoon, kulhot peitetään ja jätetään noin vuorokaudeksi huoneenlämpöön. Tuntuu hurjalta, mutta näin se viili vaan syntyy!

Laitoin Koko-kulhojen pohjalle teelusikallisen viiliä. 

Kaadoin maitoa päälle ja vähän sekoitin haarukalla. 

Peitin kulhot elmukelmulla. 

Vajaan vuorokauden (joskus voi mennä pidempään) jälkeen tulos oli tämä: hyvin jähmettynyt viili!

Annoin viilien jäähtyä jääkaapissa ja sitten söin kanelin ja sokerin kanssa. NAM!

Ja toinen syy välipalapostaukselle oli tämä:

Sain Susannalta ensimmäisen blogipalkintoni! Kiitos! Oli tosi hienoa saada tämä noin suositulta bloggaajalta.

Kiertopalkintoon kuuluu kiittää antajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa ja laittaa tämä palkinto näkyviin omaan blogiin. Sitten pitää valita 5 lemppariblogia, jolla on alle 200 lukijaa ja pyytää jakamaan palkintoa eteenpäin.

Laitan tämän eteenpäin Nooralle, Minnalle, Nuoruusdiskolle, Turun Tildalle ja Ronjalle. Osalla varmaan todellisuudessa on tuo 200 lukijaa, mutta laitoin lukijapaneelin perusteella.

(P.S. Mikäli ette halua laittaa tätä eteenpäin, ei ole pakko. Olen itsekin tämmöisissä laiska, mutta halusin kuitenkin laittaa teille tämän. Ottakaa tämä silti kiitoksena laadukkaista blogeista, vaikkette laittaisikaan tätä omaan blogiinne).

Perugiassa ja vähän muuallakin, osa 1

Ajattelin nyt kirjoittaa oikein vanhan kunnon matkakertomuksen. En ole tällaista tehnytkään pitkiin aikoihin! Tai olenkohan ikinä? No, minusta on joka tapauksessa mukava jakaa lukijoilleni parhaita paloja Italian matkastamme ja lisäksi tästä jää itsellekin kiva muisto. Kuten olen kertonut, olimme tapaamassa ystääni Nooraa, joka piti välivuoden Perugiassa opiskellen italiaa ulkomaalaisten yliopistossa. En ehkä selosta kaikkea mitä näimme, vaan kirjoitan asioita enemmän kokemusten ja fiilisten pohjalta. Jos tekstit eivät kiinnostaa, niin hyppää yli ja nauti kuvista!


Keskiviikko 16.5.


Lensimme Helsingistä Roomaan aamupäivällä ja sieltä lähdimme junalla Perugiaan. Matkassa oli pieniä mutkisä, sillä juna-aseman lippuautomaatit eivät toimineet. Pääsimme kuitenkin Perugiaan melko hyvin aikataulussa joskus kuuden aikoihin.

Vähän uudempaa ja vanhempaa keskustaa Perugiassa

Perugiassa saimme vielä yhden erilaisen kyydityksen: minimetron. Se oli hauska vehje! Se oli pienen pieni yksi vaunuinen "metro", joka vei juna-asemalta Perugian vanhaan keskustaan. Vaunuja kulki monta, varmaan puolen minuutin välein tuli seuraava. Oli aika lystikästä istuskella iloisen punaisessa vaunussa ja katsella maisemia. 

Tyytyväinen minimetron matkustaja

Majapaikkamme oli pieni bed and breakfast -paikka aivan keskustan tuntumassa. Se löytyi nopeasti ja paljastui varsinaiseksi helmeksi. Paikan nimi oli Al Giardino di Alice ja saimme oman huoneen, jossa oli keittonurkkaus (jota tosin emme käyttäneet), oma kylpyhuone ja ovet sekä kadulle että aivan ihastuttavaan puutarhaan. 

Yksi parhaista "hotellihuoneista" ikinä!

Kotiuduttuamme lähdimme kävelemään Perugian "centro storicoon" eli vanhaan kaupunkiin. Maisemat olivat häikäiseviä! Harmiksemme vaatetus ei mennyt aivan nappiin vaan tuuli oli todella kylmä. Jouduimme välillä etsimään vähän tuulensuojaakin. Onneksi loppuviikosta oli lämpimämpää. 

Umbrian pittoreskeja maisemia.

Pian olikin aika tavata Noora. Jälleennäkeminen oli mieleenpainuva ja suorastaan elokuvamainen: juoksimme Piazza IV Novembren aukion halki toisiamme vastaan. Mies nappasi tapahtumasta hyvän kuvankin. Oli hauska nähdä pitkästä aikaa ja tapaaminen oli erityinen, koska nyt Noora pääsi näyttämään meille hänelle tärkeäksi tullutta kaupunkia.

Siellä me juostaan. Tilanne ei ole lavastettu!

Pääsimme heti maistamaan paikallisten (ulkomaalaisten) opiskelijoiden elämää, sillä Nooran ystävällä oli syntymäpäiväjuhlat ravintola Dal Mi Coccossa. Noora kertoi, että ravintola tarjoaa perinteistä umbrialaista ruokaa. Joka päivälle on oma menu, joka tuodaan pöytään ruokalaji kerrallaan antipastoista jälkiruokaan. Täytyy sanoa, että pasta oli parasta koskaan syömääni! Koko menun hinta oli 13 euroa per nenä, mikä tuntui järjettömän halvalta suomen hintojen ja viimekesäisen Sveitsin matkan jälkeen! Jälkiruoka tuotiin yllätyksenä pöytään koristeltuna kynttilällä syntymäpäivän kunniaksi! 

Vaikka olimme väsyneitä pitkästä matkustamisesta, olimme innoissamme päästessämme tutustumaan Nooran uusiin ystäviin eri maista. Pöydässä puhuttiin sekaisin englantia, italiaa ja suomea. Minä olen opiskellut italiaa, joten pysyin kärryillä keskustelussa, mutta miehen takia pääasiassa puhuttiin englantia. Seura oli mahtavaa ja ilta oli unohtumaton! Aivan erilaista, kuin millään aikaisemmalla ulkomaanmatkallamme.

Torstai 17.5.

Aamuisin heräsin tavallista pirteämpänä. Liekö syynä ihana puutarha, jossa saimme syödä aamiaisemme tai sitten se, että pimeä yö vaihtuu hitaasti valoisaksi aamuksi, jolloin sisäinen kelloni pysyy mukana. Niin tai näin, torstai aamuna olimme edelleen tyytyväisiä majapaikan valintaa. Aamiainen tosin vähän turhan italialainen (= makea), mutta miehelle oli onneksi ruisleivät mukana ja minulle löytyi edes suhteellisen tummaa paahtoleipää. Opin myös keittämään kahvin mutteripannulla italialaisten turistien opastamana.

"Meidän" puutarhamme. Aamiaisen söimme taka-alalla näkyvissä pöydissä. 

Aamiaishuonetta sisältä päin. Viehättävän näköistä, eikö?

Torstaina tarkoituksenamme oli suunnata Assisiin, joka on melko lähellä Perugiaa. Tarkoituksenamme oli mennä bussille, joka ajaa aivan keskustaan. Missasimme kuitenkin hyvät bussit, joten menimmekin junalla. Meidän piti vähän kävellä, mutta saimmepahan katsella huikaisevia maisemia matkan varrella.

Pitkä tie Assisiin.

Fransiskaanimunkkien veljeskunnan perustaja Franciscus Assisislainen on (luonnolisesti) kotoisin Assisista ja pienessä keskustassa on useita kirkkoja. Emme kuitenkaan vierailleet kuin kahdessa. Jotenkin turistina suhtaudun kirkkoihin eri lailla kuin varinaisena kirkkovieraana ja en jaksa loputtomasti kierrellä niissä. Toinen oli Abbazia di San Pietro ja toinen oli valtava, kaksikerroksinen Basilica di San Francesco.  Hauska ykistyiskohta on, että "Chiesa nuova" eli uusi kirkko on rakennettu 1600-luvulla...

Basilica di San Francesco. Täällä oli paljon turistiryhmiä, mutta torstaina ei sentään tungokseksi asti. 

Eniten Assisissa tykkäsin ihastella mutkittelevia kujia ja vanhoja rakennuksia, jollaisia on myös Perugiassa. Assisissamelkein kaikki talot olivat vaaleasta kivestä kun taas Perugiassa on enemmän värejä. Siksi katseluun ei myöskään kyllästynyt. Lisäksi kaikki on vaan niin erinäköistä kuin suomessa. Eikä sitä kaikkea oikein saa mahtumaan valokuviinkaan.

Kujia ja kerroksia

Huomatkaa kukat ikkunoilla. Tuollaisen määrän minäkin haluan.

Myös Rocca Maggioren eli ison linnoituksen huipulla oli huikeat näköalat yli peltojen. Linnoituksen sisällä tuli vähän Turun linna -fiilis, kun kulti kapeita kierreportaita ylös näköalatasanteelle. Sieltä minulla on pelkkiä isoja pärstäkuvia, joten valitettavasti niitä en jaksa fotoshopata. Saatte tyytyä Rocca Maggioren juurelta otettuihin kuviin. Suosittelen lähtemään itse katsomaan tarkemmin, miltä siellä näyttää!

Selkäkuva Rocca Maggioren juurelta.

Ehkä matkan paras maisemaotos. Mies on parempi maisemakuvissa, totesin matkan aikana.

Söimme Assisissa myös matkan ensimmäiset jätskit. Ostos kannatti, mutta jos olisimme halunneet päästä nauttimaan jäätelöistä näköalapöytiin, hintaa olisi tullut eron enemmän per annos! Hyvää bisnestä sanoisin. Mutta kyllä Assisin maisemilla kelpaakin vähän rahastaa, jos näin saa sanoa. Pidin paikasta todella paljon ja se oli juuri sopiva päiväretkikohteeksi. 

Ei nämäkään maisemat meidän "ei-maisema-pöydästä" pöllömmät olleet.

Palattuamme Perugiaan pyysimme Nooralta ravintolasuosistusta. Dal mi Cocco oli ollut erinomainen, joten odotukset olivat korkealla. Emmekä pettyneet! Noora neuvoi meidät Pizzeria Mediterraneaan, jossa kuulemma myös Perugialaiset käyvät. Minä tilasin klassisen Margheritan ja mies Cappricciosan (jossa oli muuten paljon muutakin kuin kinkkua ja herkkusieniä). Pizzat paistettiin uunissa, jossa oli ihan oikea tuli ja ne maistuivat niin hyviltä! Sanoisin, että tämä oli parasta pizzaa ikinä! Miljöökin oli komea, kuten kuvasta näkyy.

Voin kertoa, että ilmeeni on erittäin tyytyväinen.

Eikä ilta edes vielä päättynyt, vaan Noora vei meidät kouluunsa (ts. yliopistolle) kuuntelemaan ulkomaalaisten yliopiston kuoron konserttia. Konsertissa esiintyi myös jokin toinen kuoro ja yllätysesiintyjänä  joku naislaulaja, mutta kyllä yliopiston kuoro vei minun mielestäni koko potin! Esitys oli todella tasokas ja oli jälleen kerran hauska kokea jotain ihan muuta, kuin mitä yleensä matkoilla tulee tehtyä. Yksi illan huippujutuista oli myös se, että pysyin kärryillä (suurinpiirtein) siinä, mitä juontajat puhuivat. En ollutkaan unohtanut kaikkea lukiossa oppimaani!

Perjantai olikin sitten Perugia-päivä, mutta siinä hieman myöhemmin. 

Terveiset Perugiasta!

Blogissa on ollut kohta viikon hiljaista, koska olemme olleet matkoilla. Kävimme ystäväni Nooran luona Italiassa, Perugiassa, jossa hän on viettämässä välivuotta. Reissu oli tervetullut katko melko hektisen arjen keskellä. (Tosin tänään minulla alkoivat kesätyöt, joten hektisenä se jatkuu jälleen...) Ja kyllä oli kivaa! Varsinaisen matkapostauksen haluan tehdä ajan kanssa, mutta laitan tähän muutamia makupaloja ja matkamuistoja. 

Miehet kuvassa eivät liity matkan tapahtumiin.

Matkailu avartaa ja joskus oppii myös uutta omasta kulttuurista. Noora oli huomannut Italiassa asuessaan, että Suomessa on vahva "terveisten lähettely -kulttuuri" verrattuna moniin muihin maihin. Italian kielessä ei esimerkiksi ole järkevää ilmaisulle "lähettää terveiset". Englannin "give my regards to someone" taitaa myös olla vähän turhan hienostelevaa kieltä. Suomessa taas lähetetään terveisiä milloin mistäkin ja kenellekin. Terveiset voi lähettää vaikkapa Italiasta, saunasta ja niin edelleen. Tässä asiassa saa ainakin olla ylpeä suomalaisuudesta, sillä minusta tapa on hauska ja tuo usein hyvää mieltä! 

Nainen kuvassa liittyy matkan tapahtumiin.

Koska aikaa oli rajllisesti, mitään suurta shoppailukierrosta en ehtinyt tehdä, mutta jotain pientä kivaa tarttui mukaan. Löysin esimerkiksi kassin, jollaisen olin nähnyt jo jokin aika sitten jossain sisustuslehdessä ja katsonut sitä kaiholla. Suomessa sellaisia sai kuitenkin vain tietystä liikkeestä Helsingistä. Mikä tuuri, että samanlainen tuli vastaan juuri Perugiassa! Nyt ihana laukku on lisäksi matkamuisto. Laukun lisäksi ostin huivin ja kaikennäköistä syötävää, esimerkiksi Perugian kuuluisaa Bacio-suklaata. Jotta en spoilaisi tuliaisia, en viitsi laittaa tänne kuvaa kaikista tuomisista.

Olen näköjään hullaantunut värikkäisiin ruutuihin. Nyt on joka huoneessa jotain vastaavaa! 

Vaatteissa sen sijaan jyräävät pallot. Keltaista on viime aikoina ilmestynyt vaatekaappiini enemmän ja enemmän!

En malta odottaa, että ehdin paneutua matkakertomukseen. Reissu oli todella ikimuistoinen! Erityiskiitos Nooralle opastuksesta ja ravintovinkeistä!

Viherpeukalointia

Kiireiden keskellä olen ehtinyt vähän aloitella minipuutarhani (rapun pieli) laittamista kesäkuntoon. Olen istuttanut kaksi kesäkurpitsan siementä, jotka ovat jo lähteneet reippaasti itämään. Sitä varmaan seuraillaan blogissa kesän myötä. Saa nähdä saanko yhtä ainutta kesäkurpitaa aikaiseksi.  Vuoden 2012 hieno paprikankasvatussuunnitelmani tuotti vain yhden minikokoisen ja pahanmakuisen yksilön... Jospa kesäkurpitsa olisi helpompi kasvatettava! Sitkeästi ainakin yritän saada peukaloani hieman vihertäväksi, vaikka se sitten vaatisikin vaikka vesivärejä!

So far so good!

Tarkennus eteen... 

... ja tarkennus taa, tarkennus eteen ja kameraa heiluta... 

Viherpeukaloutta sai harjoiteltua myös tänään taloyhtiön pihataloissa. Talkoisin oli hauska osallistua, sillä siinä näki samalla vähän naapureitakin. Minä sain tehtäväkseni laittaa oven edustamme kivetystä takaisin kuosiin. Talven aikana moni kivi oli irronnut. Otin haasteen vastaan. Kyllä kai nyt varsinaisesta mukulakivikaupungista kotoisin oleva tyttö homman hoitaa! Vähän meni aluksi sormi suuhun ja piti kysellä apua, mutta lopulta onnistuin. Hip hei!

Saas nähdä kuinka pysyvät. Siellä ne kivet nyt on.

Carmen - cohtalokas ciharrin

Näin äitienpäivän kunniaksi ajattelin kertoa minun elämäni kannalta hyvin merkittävästä tuotteesta, Carmen-lämpörullista. Ilmain noita rullia minua ei ehkä olisi olemassakaan! (Okei, oikeasti uskon, että kyseessä on vähän suuremmat asiat kuin kihartimet, mutta ajatuksella on hauska leikkiä).

Punainen täplä kertoo koska rullat ovat kuumat. Silloin se muuttuu tummaksi. 

Äitienpäivään Carmenit liittyvät siten, että näiden avulla minun isäni on isketty. Vanhempieni nuoruudessa  Carmen-rullat olivat hittituote ja äitini pyysi omalta isältään lupaa saada sellaiset. Lupa heltyi, ja äitini sai ylläolevan 20-osaisen rullasarjan. Kuten varmasti monet nuoret(aikuiset) siihen aikaan, vanhempani kävivät tansseissa. Äitini tietysti kiharsi hiuksensa upouusilla, ensimmäistä kertaa käytössä olevilla lämpörullilla. Ja kuinka ollakaan, juuri sinä iltana hän löysi elämänsä miehen, minun isäni. Kuinka romanttista! Kauniilla hiuksilla oli varmasti osansa siinä, että isä haki äitiä tanssimaan. Näin ollen voidaan siis sanoa, että ilman näitä rullia minua ei ehkä olisi. 

THE lämpörullat. Rullia myytiin erikokoisissa pakkauksissa ja oli deluxea sun muuta. Nämä 20 rullaa riittävät mainiosti. 

Äitini rullat toimivat edelleen moitteettomasti. Itseasiassa ne ovat ainot lämpörullat, jotka saavat minun lasimaisen liukkaisiin hiuksiini kunnon kiharat aikaiseksi. Nykyiset rullat ovat aivan liian hellävaraisia. Rullat ovat hieman kellastuneet ja pari kiinnityspinniä on häviksissä, mutta näillä myös minun hiuksiani on väännetty niin vanhojen tansseihin kuin ylioppilasjuhliin. Valitettavasti sillä kertaa kun itse tapasin mieheni, eivät rullat olleet käytössä. Se olisi kyllä ollut varsinainen ympyrän sulkeutuminen! 

Äidin rullat päässä. Rullissa ja kiinnityspinneissä on suloiset pastellivärit: isoissa persikka, keskikokoisissa vihreä ja pienissä vaaleansininen.

Lopputulos ja hiushärpäke. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

Kun muutin pois kotoa, rullat jäivät vanhemmilleni. Silloin minulla taisi olla sen verran lyhyet hiukset, ettei niitä juuri käytetty. Silloin tällöin kuitenkin kun lähdettiin johonkin juhliin kotikotoa käsin, äiti laittoi lämpörullat päähäni. En tainnut silloin vielä osata laittaa niitä... Viime kesänä kävi kuitenkin onnenpotku (josta kerrotaan myös täällä). Löysimme äidin kanssa erään kirpputorin uumenista lähes täydellisessä kunnossa olevat ja erittäin puhtaat Carmenit vitosella! Tarrapaplarien käytön jälkeen osasin itsekin laittaa ne hiuksiini ja nyt voin kihartaa hiukseni myös kotona! (Enkä ole saanut niistä täitä.)

Kukakohan nämä on joskus omistanut? Joku joka ei osannut laittaa niitä päähänsä todennäköisesti. 

Sen lisäksi, että rullat ovat toimivat, niiden käyttämisessä on tunnelmaa! Niissä yhdistyy hienosti arjen historia, tuotteiden kestävyys ja se, että niillä on ollut niin suuri rooli myös minun elämässäni. Carmen-rullien avulla on varmasti hurmattu monta miestä, niitä on saatu lahjaksi ja samat rullat ovat voineet olla käytössä lähes puoli vuosisataa. Jos haluat lukea niistä lisää, kannattaa katsasta Glorian antiikin huhtikuun 2012 numero, jossa on aiheesta kolumni. 

Hyvää äitienpäivää!  

Grand tour, osa 6 ja sisustuskielen jatkokurssi, osa 1

Huh! Kylläpäs tässä on haastetta yrittää ympätä kaksi näin suurta aihetta samaan postaukseen. Mietin, voisinko tehdä asian toisin, mutta päädyin siihen, että tämä on paras ratkaisu. Esittelemättä on nimittäin enää yksi tila, enkä voi pitää sisustuskielen jatkokurssia ilman sitä. Huomioikaa, että 5. grand tour -osa on erinomainen sisustuskielen kertausmateriaali. Alkeiskurssin voi käydä täällä. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti alkeiskurssin kommentteihin, sillä siellä vilahtaa sana "tambuuri", jonka olen luvannut kuuluvan jatkokurssille.

Lasiveranta siintää edessä.

Esittelyvuorossa on siis meidän "kuistimme". Tambuuri, tai tampuuri, tarkoittaa ainakin täälläpäin ulkoeteistä, joksi tätä voisi myös kutsua. Sana ei kyllä ole ainakaan meillä ollut yleiskäytössä. En kyllä oikein tiedä mikä tämä kyseinen huone edes on. Asuntoilmoituksessa se oli kuvattu termillä "lasiveranta". Jokatapauksessa se on porraskäytävä ja tasanne, jonka kautta kuljetaan sisälle eteiseen. Kuistiksi me sitä yleisimmin kutsumme.

Ovisilmämme on vähän turhan iso. 

Miten "tambuuri" sitten liittyy sisustuskieleen? No, appivanhempieni koti on aivan mielettömän upea vanha puutalo täynnä antiikkia ja perinnemaaleja. Heidän kotinsa esiteltiin eräässä sisustuslehdessä ja innoissani tietenkin luin jutun. Heidän paraatieteistään tituleeratiin siinä sanalla "tambuuri", vielä oikein b:llä. En ollut koskaan kuullutkaan moista sanaa! Kysyin mieheltäkin, että tiesikö hän viettäneensä lapsuutensa talossa, jossa on tambuuri. Ei tiennyt, ainakaan sen jälkeen kun kerroin, ettei se ole lyömäsoitin. Minusta oli hilpeää, miten sisustuslehti sai huoneen, jota talvisin myös kylmiönä käytetään, kuulostamaan vielä paljon ylevämmältä kuin mitä se arjessa on.

Sitä se sisustuskieli on: asioista käytetään sanoja, jotka saavat ne kuulostamaan vielä mielenkiintoisemmilta. Ei sisäpiha nyt vaan kuulosta yhtä hienolta kuin atriumpiha tai kakkosolohuone yhtä erityiseltä kuin sali. Kyse on myös tietysti siitä, että halutaan käyttää rikkaampaa kieltä. Silti joskus kun lukee sisustuslehtiä voi arkisten asioiden sisustuskielentäminen tuntua koomiselta.

Lupasin sitä kukkaloistoa jahka narsissit kukkivat. Tässä narsissit kuistin puolelta. 

Takaisin meidän tampuuriimme! Se ei ole aivan parhaimmillaan, sillä sen sisustaminen kesäkuntoon on vasta suunnitteluasteella. Tarkoitus olisi tuoda vähän kodikkuutta tilaan. Haluaisin sinne jonkun kauniin metallituolin, kesäksi räsymaton ja jotain muuta kaunista. Tässä huoneessa saa olla myös ripaus romantiikkaa!

Valko-vaaleansininen torikorini odottaa malttamattomana kesän satoa!

Kuten kuvista voi päätellä, kuistilla on kokoonsa nähden yllättävän monta funktiota. Koska sisällä pyykinkuivatustilat ovat rajalliset, olemme vetäneet muutaman narun myös kuistille. Koska kuistilla ei tällä hetkellä ole mielestäni tarpeeksi väriä, jätin kirkkaat pyyhkeet naruille kuivumaan! Muita funktioita ovat mm. puutarha- ja erinäisten ulkoiluvälineiden säilytys. Lisäksi se pitää talvella mukavasti kylmää pois sisäeteisestä.

Miksi sinä tätä tilaa kutsuisit? 

Kuistin tärkein tehtävä on kuitenkin toivottaa tervetulleeksi. Minusta on hauskaa, kun uudet vieraat yllättyvät tästä erikoisesta sisääntuloratkaisusta. Tietenkin joskus on hieman ärsyttävää rampata portaat alas avaamaan vieraille ovi, varsinkin jos heitä tulee useampi... Kovin kauaa se ei kuitenkaan yleensä harmita. Vieraat toivotetaan tervetulleeksi myös kuistin koristeissa. Seinällä roikkuu erilaisia sydämiä, joista yhdessä on liitutaulu. Siihen on kirjoitettu osa mieheni  mummon aikanaan laulamasta tervetulolaulusta. Voiko paremmin enää tervetulleeksi toivotaakaan?

Tervetuloa, hauska tavata... 

Mulla olis vähän astiaa

Kävin tänään erään ystäväni taidenäyttelyn avajaisissa. Kuulostaa niin ylevältä ja aikuiselta, että pitää vähän brassailla. Sieltä jäi päälle sellainen olo, että nyt pitää päästä itsekin tekemään jotain taiteellista. Koska olen kärsimätön, keksin että nythän on hyvä aika valokuvata jotain. Valoakin riitti vielä  ja lopputuloksen näkee heti! 

Kohteeksi valikoituivat astiat. Oi miten minä pidänkään astioista! Kauniit, ja minun tapauksessani värikkäät, astiat piristävät ja juhlistavat arkisenkin aterian juhlavaksi. (Näin ylevällä tuulella minä olen.) Astioita voi yhdistellä lukemattomin eri tavoin ja miettiä mikä sopii mihinkin ruokalajiin. Ja koska en ole mikään koristelujen kanssa piipertelijä, näyttävillä astioilla saa kattauksesta upean ilmain muita koristeita. Kaikki astiani eivät vielä päässeet tähän postaukseen, vaan luvassa on vielä ainakin toinen esittely. 

Iittalan Origon oranssi on suosikkini sarjan väreistä. Tummansinisen  Teema-syvätlautaset sopivat niihin hyvin.

Meillä ei ole juhla- ja arkiastioita erikseen, mutta minua se ei ainakaan toistaiseksi haittaa. Minä haluan joka päivä syödä ihanilta Iittalan Origo-lautasilta, enkä säästellä niitä vain hienoimpiin hetkiin. Toki esimerkiksi kahvikuppeja tai viinilaseja tulee käytettyä harvemmin, mutta lautaset ovat saman arjessa ja juhlassa. 

Näistä tuli niin kivoja, että piti pistää toinenkin.

Minä pidän siitä, että melkein kaikki astiamme sopivat toisiinsa ja niitä voi sekoitella miten vaan. Suurin osa astioista on Iittalaa ja heillä taisi joskus ollakin joku slogan siitä, miten kaikki ovat vapaasti yhdisteltävissä. No, KoKo-astiastolla ainakin on lause "KoKoa vapaasti." Ja minähän olen totellut! KoKoa minulla on tosin lähinnä vain xs-kokoisia kulhoja. Olen ostanut tai pyytänyt niitä lahjaksi aina, kun on tullut sopiva väri markkinoille. Pistaasin vihreän ostin "huonosti" menneiden pääsykokeiden jälkeen lohdutuksena. No, kappas, pääsin sisään. 

Olenkohan koonnut kuitenkaan täysin vapaasti? Värit on melkein samat kuin origoissa!

Leipälautaset taitavat olla kotimme käytetyimmät astiat. Lautaset ovat Marimekon/Iittalan Primaveraa ja sitä Origoa. 

 Tavallisten käyttöastioiden lisäksi meillä on herkkupaloja, joita käytetään niiden käyttötarkoituksen vuoksi harvemmin. Niistä esittelen nyt kaksi, värikkäät kohokasvuuat ja teeastiaston. Jossain vaiheessa meillä oli kovin muotia tehdä kohokkaita ja tietenkin niitä varten piti hankkia astiat. Ostimme äidin kanssa toisillemme sellaisia joululahjaksi. Äiti sai pari klassista uunikokki-vuokaa ja minä sain upean värikkäät Emile Henryn pienet kohokasvuoat. Pitäisikin taas tehdä kohokkaita, vaikka onhan näitä käytetty juuri viimeksi vappuna.

Still life.

Varoitus: en osannut valita, joten tästä astiasto riittää kuvia!

Ja sokerina pohjalla on teeastiastomme, joka on jo näkynytkin aiemmissa postauksissa. Astiasto on kummeiltani ja se on ostettu yhteiseltä Tallinnan matkalta joskus kauan ennen kuin olin muuttanut pois kotoa. Se oli vaan täydellinen! Merkki on Pagnossin ja vaikka tuote on niin vanha, ettei sitä enää taida olla, näkyi sivuilla olevan kaikkea muuta kivaa. Tässä astiastossa, jos jossain, pätee kokoa vapaasti -sääntö. Tee- tai kahvipöydässä saattaakin silti tulla debattia siitä, miten kupit kuuluisi oikeaoppisesti yhdistää tai kuka haluaa minkäkin värisen yhdistelmän. 

Lautaset voi yhdistää ulkopuolelta samanvärisiin kuppeihin...

... sisäpuolelta saman värisiin kuppeihin...

... tai ihan sikin sokin!'

Millaisista astioista sinä pidät? Entä onko sinulla "astiafilosofiaa", jonka mukaan valitset astiasi?