sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tervetuloa Karkkiksen blogiin!

Olen enemmän ja vähemmän tosissani miettinyt blogin perustamista jo aiemminkin, sillä monet ystäväni ja tuttavani pitävät sellaisia ja se tuntuu olevan kovin yleistä nykyään. Viimeinen niitti oli kuitenkin, se, kun minä ja mieheni hankimme uuden kameran ja hinku ottaa kuvia ja laittaa niitä jonnekin nousi liian korkeaksi.

Kovin kattavaa esittelyä en nyt aio tehdä, mutta sen verran kerron, että olen äitini sanoin oikea "himahimppu" eli koti on minulle hyvin tärkeä paikka. Ihmekös tuo sillä asumme tällä hetkellä (vuorkalla) oikeassa unelma-asunnossa, puisen jugend-talon toisessa kerroksessa. Tässä blogissa luultavasti kuvaan paljon kotiamme ja arkisia askareita. Ja kuvien oton ajaksi roudataan roinat pois tieltä!

Oma pikkuinen sisäänkäyntimme viime kesältä muuton aikoihin.

Uusi koti mahdollisti myös oman joulukuusen hankinnan ja koska joulu päättyi vasta perjantaina Nuutin päivänä, päätin aloittaa blogin joulukuusemme kuvalla. Olen vain pari päivää myöhässä!

Neljäntenä adventtina, vanhalla kameralla.

Tänään, uudella kameralla.

Huoh. On vähän haikea luopua kuusesta nyt kun joulu on ohi, mutta ehkäpä tämän blogin kirjoittaminen piristää arjen keskellä! Ja lisäksi: ei ensi vaan tänä vuonna hän saapuu lailla ystävän!


<meta name="pinterest" content="nopin" />

9 kommenttia:

  1. Heips!

    Hauska eka postaus, hyvin karkkismainen! Ja karamellivärit niinkuin asiaan kuuluu väri-ihmisellä. Ja mamman liinavaatekaappi pääsi kaksi kertaa kuvaan. Kyllä mamma tykkäisi, kun näin historian siivet havisevat.

    Onnea uudelle blogistille.

    Äiti

    VastaaPoista
  2. Englanniksi blogin nimi on varmaan eye candy?
    Uudella kameralla näkyy tulevan kirkkaampia kuvia.

    Onnea blogille.

    Iskä

    VastaaPoista
  3. Äiti: Jee! Totta, pitää varmaan "Haisukaapista" ja sen historiasta kirjoittaa joskus postaus.

    Iskä: Kyllä, juuri näin! Monimerkityksinen nimi tällä blogilla.

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle bloggarille! Upealta näyttää! Eilen yritin jo kommentoida, mutten heti onnistunut, nyt onneksi. Innolla odottelen lisää silmäniloa... :)

    VastaaPoista
  5. Noora: Kiitos! Hih, tein tästä tällaisen minun väriseni, vaikka ihailen myös vaaleita ja hillitympiä blogeja.

    Joo, aluksi en tajunnut, että piti viestin alta laittaa kommenttimahdollisuus näkyviin. Vähän on opettelemista tässä.

    VastaaPoista
  6. Uuuh, mä rrrrakastan kaikkea näkemääni! IHANA koti!

    VastaaPoista
  7. Piippis: Kiitos! Täytyy kyllä sanoa, että tätä kotia on aika helppo sisustaa, kun melkein kaikki näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  8. Heipsan! Tulin käymään, kun mainostit. Kivoja juttuja ja erityisen kivoja kirppislöytöjä, niitä oikeita! Teillä näkyy olevan kiva koti. Etenkin keittiön (?) ruutulattia saa sytämmen läpättämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään ja tervetuloa toistekin. Kyllä, ihan oikeita kirppislöytäjä on. :D

      Tykkään itsekin keittiön (ja myös eteisen) lattiasta, vaikka se onkin itseasiassa muovimattoa. Mustavalkoista ruutulattiaa en kyllä enää itse laittaisi tuleviin koteihini, koska vaaleassa näkyy kaikki tummat roskat ja tummassa kaikki pöly.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.