lauantai 28. tammikuuta 2012

It FELT so soft

Innostuin syksyllä ja etenkin joulun alla huovuttamaan. Sain ideoita pariinkin erilaiseen huovotusprojektiin ja tässä on niistä toinen. Näin jonkun tehneen aivan ihania pannunalusia huovutetuista palloista ja taisin bongata sellaisia myynnissä kaupoissakin. Siitä alkoikin kova pohtiminen, miten sellaisen saisi toteutettua mahdollisimman yksinkertaisesti ja lisäksi edullisemmin kuin kaupan valmiit pannunaluset, jotka maksavat helposti parikymmentä euroa.


Kokonaan värillisestä villasta huovuttaminen olisi tullut kalliiksi ja vaivalloiseksi ja valmiitkin pallot maksoivat melko paljon. Eikä siinä olisi ollut edes tarpeeksi haastetta! Lopulta päädyin pyörittelemään Novitan Huopanen -langasta sormen ympäri "esipalloja" ja huovuttamaan ne ensin pesukoneessa.

Palloja ennen pesukonetta ja sen jälkeen. Pallot piti puristella takaisin pyöreiksi ja välillä niihin jäi "häntiä...

... ja pari kertaa pesupussista tuli esiin tämmöinen pallomonsteri!
Onneksi noita kunnollisia palloja pystyi leikkelemään irti.

Palloista piti kuitenkin saada värikkäitä, joten tilasin erivärisiä villoja täältä. Oi mikä ilo oli avata matkahuollon kautta saapunut paketti ja hypistella ihania värikkäitä villoja! Ottamani kuva ei tee väreille oikeutta.


Ei se nyt ihan käden käänteessä  käynyt, vaikka en huovuttanutkaan palloja alusta asti käsin. Pesukonehuovutksen jälkeen neulahuovutin kevyesti värillistä villaa pallojen päälle ja lopuksi vielä märkähuovutin pinnan sileäksi. 

Palloja eri vaiheissa. Valitettavasti neulahuovutetut pallerot puuttuvat välistä. Pallojen lopullinen halkaisija oli noin 2,5cm

 Iltaisin katsoessamme mieheni kanssa Gilmoren tyttöjä (kyllä, myös mieheni katsoo sarjaa) valmistin palloja syksyn aikana laskelmieni mukaan yli 250 kappaletta. Märkähuovutus tapahtui kylppärissämme Yle Puhetta kuunnellen. Ompelin pallerot kiinni viereisiin palleroihin ihan ompelulangalla.

Vaikka käsityöt ovat erittäin terapeuttinen harrastus, täytyy sanoa, että lähempänä joulua alkoi jo kyllästyttää!  Tein näitä joululahjaksi anopilleni, kummitädilleni, serkulleni ja miehen kälylle eri väreissä. Yhden olen vielä luvannut tehdä äidilleni joksikin lahjaksi, jahka toivun huovutuskyllästymisestä.Toistaiseksi viimeisen, kuvassa olevan pannunalusen sain valmiiksi tällä viikolla (siitä puuttui yksi pallo) ja sen tein ihan vaan itselleni.


Reunat eivät ole ihan tasaiset eivätkä pallot tasakokoisia, mutta se on vaan persoonallista!

Vaikka näissä oli hommaa, lopputulos oli sen verran palkitseva, että projektista jäi hyvä mieli ja nyt oma pannunaluseni on silmänilona olohuoneen mini-lipaston päällä.

10 kommenttia:

  1. Joo äiti täällä odottelee huovutuskyllästymisen loppumista mutta take your time!

    Hienot kuvat, ah niin värikylläiset. Väreilyä todellakin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit! Niin sääli ettei tuota pannunalusta voi pitää pannunalusena, on se niin kovan työn takana ollut ja sitäpaitsi ihan liian kaunis!
    t. VIrpi

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania huopapalloja!

    Kiva blogi siulla! Päädyin tänne, kun olit kommentoinut johonkin blogiin, ja tunnistin siun nimimerkin "eräältä foorumilta": seurasin sieltä siun päiväkirjaa, jossa valmistelit teidän ihanan värikkäitä häitä.

    VastaaPoista
  4. Äiti: Juu teen kyllä jahka saan parit sukat vielä kudottua!

    Virpi: Kiitos! Nyt ainakin aluksi tuo on ihan vaan koristeena, mutta kyllä aion jossain vaiheessa ottaa sen ihan pannunaluseksikin... Ainakin jos astian pohja on oikein puhdas!

    Minna: Hei, kiva kun löysit tänne ja kiitos! Minäkin bongasin sun blogisi muuten vähän aikaa sitten siltä kyseiseltä foorumilta, mutta silloin en vielä tutustunut siihen tarkemmin. Täytyykin käydä katsomassa heti!

    VastaaPoista
  5. Näyttää niin ihanalta ja kun vilkaisin ensin vain kuvaa, luulin, että se on kaupasta hankittu. Minulla on paatilla noita lasinalustoja. Pelkään aina, että minä tai joku muu sottaa niitä.
    Ilmeisesti tilauksia et enää ota vastaan?
    t.K:n ja A:n äiti

    VastaaPoista
  6. K:n ja A:n äiti: Kiitos! Nopealla vilkaisulla näyttää kyllä kaupan vastaavalta, mutta näissä on se kuuluisa käden jälki. Ja nämä on vähän väljempiä kuin kaupan, niissä pallot on usein ihan vierivieressä. Voit kysellä asiaa äidiltäni.

    VastaaPoista
  7. No tämäpäs nerokas tapa nopeuttaa huopapalluroiden tekoa! Itse haaveilen siitä Finnish Design shopissakin myytävästä matosta, joka koostuu kokonaan huopapalloista... Sen täytyy tuntua ihanalta paljaiden jalkojen alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli pitkän pohdinnan tulos! Joo huopapallomatot on iiiihania! Siihen ei kyllä riitä kärsivällisyys tehdä itse...

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.