maanantai 23. huhtikuuta 2018

Mahan takii

Bonsku hoksasi heti, mistä on kyse, kun pyysin häntä kuviin mahan kanssa. Häntä ei tarvinnut edes pyytää suukottamaan mahaa! 
Edellisestä odotuspostauksesta on vierähtänyt jo tovi. Silloin olo oli hieman tukala liitoskipujen ja vatsan päällä pomppivan taaperon vuoksi. Tilanne tasaantui sen jälkeen ja sain kuin sainkin liitoskivut taas aisoihin. Niitä on ollut kyllä, mutta ei kovin pahoja. Jotenkin ajattelin, että olisin kuitenkin postaillut odotuksesta nyt enemmän. Melkeinpä saman verran niitä odotuspostuaksia on kuitenkin kertynyt. Nyt ollaan taas viimeisen kolmanneksen alkupuolella, jolloin kirjoittelin myös edellisessä raskaudessa.


Mustaa kynähametta käytin paljon, kun odotin Bonskua. Nyt se oli jo hieman venahtanut, joten pääsi käyttöön vasta nyt.  Seuraavissa kuvissa hieman uudempaa, Mumi's designin äitiysmallistoa. Tässä raskaudessa olen käyttänyt enemmän mekkoja, viimeksi taas kynähameita. 

Tämä raskaus on ollut edelleen monin tavoin raskaampi kuin ensimmäinen. En vieläkään tajua, miten huoleton silloin olin. Tai ainakin näin muistelen, voi olla että aika on kullannut muistot. Ehkä silloin murehdin etukäteen niin paljon, ettei odotusajalle jäänyt murehtimista. Nyt taas raskaus alkoi paljon nopeammin kuin olin olettanut, joten ehkä pää ei ehtinyt mukaan. Toisaalta edeltävä keskenmeno varjosti etenkin alkuraskautta ja vielä puolessa välissä olin huolestunut siitä, etten ollut varma tunsinko liikkeitä tarpeeeksi. Eikä siitä kovin montaa viikkoa ole, kun yritin kaikin tavoin yöllä herättää ilmeisesti nukkuvan Mehlo-paran, kun en muistanut, koska liikkeitä oli viimeksi ollut. Tabletin siniseen valoon hän lopulta reagoi ja sen jälkeen potkikin hyvän tovin. 

Sininen pitsimekko imetysluukulla on oikeastaan harjoituskappale vadelmapunaista varten, jonka olen tilannut mahdollisesti ristiäismekoksi. Tämä on päässyt käyttöön teatterissa. Kangas nyppääntyi ensimmäisellä käytöllä!
Ylimääräistä huolta on aiheuttanut myös se, että hyvistä sokereista huolimatta Mehlo kasvaa melkoista tahtia. Bonsku kasvoi koko ajan keskikäyrällä (ja syntymän jälkeen taas vähän naftisti). Nyt tilanne onkin ihan päinvastainen ja olen murehtinut kaikkea synnytystavasta aivovaurioon. Todennäköisesti en olisi voinut tehdä mitään toisin ja voi olla, että Mehlo silti olisi ollut iso. Jospa hänellä on vaan nopean kasvun geenit. Saattaa silti olla, että synnytys joudutaan käynnistämään etukäteen, jos kasvu vielä kiihtyy.

Myös tämä korallin punainen kukkamekko on imetysluukullinen. Pääsiäisenä käytin tätä mekkoa. 

Sitten on sellaisia vähemmän vakavia harmin ja ärsytyksen aiheita, kuten sukupuolen veikkaaminen mahan mallin perusteella. Emme ole tälläkään kertaa selvittäneet sukupuolta ja sekös saa ihmiset innoissaan analysoimaan, kumpi meille on tulossa. Poikavatsahan minulla selvästi on ja tämä ilmoitetaan aina sellaisen tietävän myhäilyn kera. Minulle ei ole väliä kumpi sieltä on tulossa, etenkin nyt kun tiedän empiirisesti miten ihania pienet pojat ovat, mutta jostain syystä minua ärsyttää suunnattomasti se, että jostain minulle yksityisestä asiasta ollaan tietävinään paremmin. Etenkin, kun mahan malli ei kerro sukupuolesta yhtään mitään. Onneksi on ollut myös paljon mieltä ilahduttavia kehuja suloisesta mahasta eikä kukaan ole tullut taputtelemaan mahaa ilman lupaa.  

Raitamekko on imetysluukuton, joten sitä pitää käyttää nyt ahkerasti. 

Kaikesta huolimatta odotusaika on ollut täynnä myös ihania hetkiä ja toisaalta on todella haikea ajatus, jos tämä onkin viimeinen kerta. Miten nopeasti aika meneekään. Ja myös pikkulapsiaika on niin huimaavan lyhyt. On ihana tuntea potkuja ja möyrimistä ja Mehlon reaktioita arjen ääniin. Hauska ajatella, miten erilaisessä ääniympäristössä hän kasvaakaan, kun saa kuunnella isoveljen touhuja ja juttuja jo mahassa. On ollut ihana seurata Bonskun ajatuksia pyöristyvästä vatsasta ja tulevasta sisaruksesta. Ja tietysti odottaa jännityksellä sitä, kuka sieltä oikein on tulossa. On käsittämätön ajatus, että nyt hän on jo olemassa, mutta emme tiedä hänestä vielä juuri mitään ja sitten yhtäkkiä hän on täällä osana meidän elämäämme kuin olisi aina ollut.

Tämäkin äitiys-imetysmekko taisi olla harjoituskappale, mutta on päätynyt jo monesti käyttöön. Värit ovat oikeasti hieman sameammat, mutta konjakinvärinen vyö kirkastaa turkoosin kauniisti. 

Nyt kun kirjoitin tuon viimeisen kappaleen, niin kyllä tässä positiivisen puolella kuitenkin edelleen ollaan. Pitää vain luottaa siihen, että kaikki voi mennä myös ihan hyvin. 

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Perjantai - viikon jälkkäri

Elokuusta lähtien olen tehnyt lyhennettyä työaikaa ja ollut perjantait Bonskun kanssa kotosalla. Ja se on ollut ihanaa! Suosittelen kyllä kaikille, joilla vaan on siihen mahdollisuus.
 Näin alkuviikosta on hyvä päivä alkaa odottaa perjantaita ja muistella vaikkapa viime viikon perjantaita.

Näin totisesti on hyvä suhtautua jälkiruokiin. Tässä ollaan perjantailounaalla Di Trevissä.
Vaikka arkemme ei ole etenkään aamuisin mitenkään superhektistä (kiitos isovanhempien hoitoavun), en silti mitenkään nauti työaamuina heräämisestä. Mutta perjantaisin kaikki on toisin. Useimmiten Bonsku ja minä heräämme yhtä aikaa ja heräilemme rauhassa. On ollut aika ihanaa, että Bonsku ei ole mikään aamuvirkku, kuten en minäkään. Yritän nyt nauttia, kun ei voi tietää jos Mehlo onkin tullut mumiinsa ja alkaa herättää meitä kukonlaulun aikaan. Viimeisen unipätkän Bonsku nukkuu yleensä kainalossa, mikä on myös aika ihanaa, etenkin kun muuten hän nukkuu omassa sängyssään. Heräämisen jälkeen syömme rauhassa aamupalaa ja minä juon kahvia. Yleensä Bonsku saa katsoa ohjelmia tabletilta.

Kulinaristitaapero syömässä M Kitchen and Cafessa. Oli muuten herkullinen lounas!

Aamupalan jälkeen seuraa perjantain hektisimmät hetket, sillä puistokerhoon tulee aina kiire. Tämä johtuu tietysti vain ja ainoastaan minun laiskuudestani, eikä kiirettä todellisuudessa ole, sillä kerhoon saa saapua milloin vain kerhoajan puitteissa. Kun vihdoin vaatteet on saatu päälle, kävelemme yhdessä puistoon ja Bonsku jää sinne yleensä iloisesti. Puistokerhonn ajan teen milloin mitäkin: välillä hoidan asioita, kuten käyn neuvolassa tai ostoksilla, välillä siivoan ja välillä vain lepäilen. Vaikka en raaski pitää Bonskua puistossa vielä hirveän pitkää aikaa, niin kerho on ihana hengähdyshetki viikon jälkeen. Silloin saa hoitaa asioita keskeytyksettä ja nauttia vaikka hiljaisuudesta. 

Ruokakriitikko arvioi lohta ja pinaattilettua kriittisesti. Oli hyvää kuitenkin!

Haen Bonskun kerhosta yleensä puolen päivän jälkeen. Kerhossa hän on usein jo ehtinyt pohtia, että mihin menemme syömään. Hän kuulemma puhuu kerhossa enemmän ruuasta kuin kukaan muu.  Olennainen osa perjantaiperinteitämme on lounas ulkona. Suosikkipaikkojamme ovat mm. VG Noodle Forum-korttelissa, Pizzarium, kirjaston lounaspaikka ja monet muut. Uusi suosikkini on Aboa vetus & Ars Novan uudehko M Kitchen and cafe, joka saa erityiskiitosta palvelusta. Työntekijät ovat erittäin ystävällisiä ja ovat mm. auttaneet karkaavan Bonskun nappaamisessa. Viimeksi taas Bonsku sai pyytämättä oman annoksen, vaikka olin ajatellut vain jakaa omastani hieman. Syöttötuolejakin on kokonainen rivi (vaikka Bonsku ei sellaista tarvitsekaan), joten voisin olettaa lapsiasiakkaiden olevan tervetulleita. 

Ja minun kampela-annokseni vasta hyvää olikin! 
Iltapäivä hurahtaa usein kotiin palaillessa. Saatamme poiketa matkalla vielä torilla tai kaupassa. Yleensä Bonsku ei enää nuku päiväunia, mutta välillä käy niinkin, että hän nukahtaa kotimatkalla ja sitten pitää joko herätellä tai kestää iltavalvominen. Onneksi yleensä pitkät aamu-unet estävät päikkärit tehokkaasti. Kotona ehkä leikitään ja odotellaan iskää kotiin. Se onkinkin juhlahetki! Silloin juodaan iltapäiväkahvit ja katsotaan toinen hetki ohjelmaa. Kahvihetket ovat tärkeitä taukoja muuten vauhdikkaassa menossa. 
Vaikka perjantait ovat toisaalta rentoja, niin kyllä sitä nyt raskaana on huomannut miten taaperon kanssa päivän viettäminen on myös kuluttavaa. Se on hassua, miten voi yhtä aikaa olla rentoa ja rasittavaa. En silti vaihtaisi perjantaita työpäivään, vaikka siellä lepääminen olisi ehkä jossain määrin helpompaa. 


Kädet pitää pyyhkiä joka välissä, mutta haarukan käyttäminen vielä aika usein unohtuu Bonskulta. Siitä en ole ottanut ressiä, oppii sitten aikanaan. 

Työaikaa on oikeus lyhentää lapsen hoidon perusteella aina siihen asti, kun lapsi menee kolmannelle luokalle eli aika pitkään, mutta tukea siihen saa ensin 3-vuotiaaksi asti ja sitten uudestaan eka- ja tokaluokkalaisesta. Kannattaa myös huomioida, että joustavaa hoitorahaa ja kotihoidon tukea on mahdollista saada yhtä aikaa, jos lapsi ei ole (kunnallisessa) päivähoidossa ja joku muu hoitaa lasta päivisin kuin joustavaa hoitorahaa saava vanhempi. Tämä selvisi minulle vasta nyt, mutta sitä sai haettua puoli vuotta takautuvasti. Jos en jäisi nyt äitiyslomalle, varmaankin jatkaisin lyhennettyä työviikkoa siitä huolimatta, että tukea siihen ei enää olisi tullut, kun Bonsku täyttää kolme kesällä. On ollut niin ihanaa pystyä käymään sekä töissä että olemana lapsen kanssa vähän enemmän kuin illat ja viikonloput. Tietysti se vaatisi hieman kukkaron nyörien kiristämistä, mutta uskoisin, että se olisi kuitenkin taloudellisesti mahdollista. 

Ruotsissa lyhennettyä työaikaa käytetään ilmeisesti aika paljon enemmän. Minusta olisi hyvä, että Suomessakin kulttuuri muuttuisi. Eikä pelkästään äitien osalta, meilläkin myös mies lyhentää työviikkoaan (mutta on kyllä sitten taas iltaisin toisissa töissään) ja maanantain isäpäivät ovat varmasti Bonskulle tärkeitä.

Vaan pian nämä perjantait loppuvat... ja sen sijaan alkaakin ihan kokoaikainen äitiysloma! 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Leskenlehti, aurinko - värin arvasitko jo?

"Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen!" 

Narsissit saavat rehottaa keltaisenaan kuistilla. Ihanaa väriloistoa hillittyjen (lue: kuihtuneiden) jouluruusujen jälkeen.

Otsikko ja alkukaneetti ovat Soili Perkiön hauskasta Väriarvoituksia-laulusta, jota ollaan usein soitettu Soivasta iltalaulukirjasta. Keltainen puolestaan on ehdoton lempparivärini, joka pitää pintansa vuodesta toiseen. Ja jotenkin huhtikuu on minulle keltainen kuukausi, eikä toukokuu kuten Aikakone lauloi. Ehkä se johtuu kuistin ja rapunpielen valloittavista narsisseista tai sitten ihan vaan lisääntyvästä valon määrästä. Keltainen on ehdottomasti valoisa väri, siitä ei saa kovin tummaa ja pimeää millään. Tumma sinapin keltainenkin on lämmin ja lempeä väri. 

Valitetavasti nenäni ei kestänyt leikkonarsisseja, mutta menevät ne kuistilla näin maljakossakin. 

Keltaisen huhtikuun edetessä mieleni on tehnyt mieli kuvata kaikkea keltaista ja tänään kevät illan auringossa vihdoin ehdinkin hetken kuvailla. Kuistin narisissit ovat juuri kukkeimmillaan ennen nuupahdusta, rapunpielessä vielä nupuillaan. Usein olen ostanut pelkkiä pikkuisia tete-narsisseja, mutta tänä vuonna ihastuin myös isoihin versioihin. Pulleroiset perunanarsissit jätin tänä vuonna jostain syystä ostamatta.

Narsissin keltainen ja syvän sininen ovat upea yhdistelmä. 

Huomaamattani koko Bonskun välikausilook on kertynyt keltaisista kamppeista. Kengät sentään ovat eri väriä, mutta välikausihaalari, pipo, sadetakki ja sydvesti ovat kaikki iloisen keltaisia. Etsin oikeastaan jo talveksi keltaista toppahaalaria, mutta löysin käytettynä vain välikausihaalarin. Toivottavasti se vielä mahtuu, sillä se on kokoa pienempi kuin välikausihaalari! Kurahousut ovat siinä ja siinä, ovatko ne keltaiset vai vihreät. Minä olen taipuvainen näkemään neonkeltaisen vihertävänä, mutta Bonskun kurahousuista en ole ihan varma, kumpaan kallistun. 

Kasa keltaisia välikausikamppeita. Vasemmassa nurkassa näkyvät sadehousut, jotka ovat ehkä vihreät, ehkä keltaiset. 

Keltaisen sävyt ovat vaikeita. Koska väri on niin vaalea, on sävyjä ehkä vaikeampi erottaa toisistaan kuin monen muun värin sävyeroja. Oma suosikkini on kirkas tai hieman vaalea sitruunankeltainen, mutta myös lämpimämmät keltaiset ovat kauniita. Käytän keltaista jonkin verran myös pukeutumisessa. En tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää, mitkä keltaisen sävyt minulle todellisuudessa sopivat parhaiten. Haluan käyttää lempiväriäni sävystä riippumatta! Tai no, sen tiedän, että eräs tietty hieman kylmänviileä, mutta tummahko keltaisen sävy tekee minut kalpeaksi, mutta se ei kuulukaan suosikkisävyihini. 

Amsterdamista löytämäni kolmekymppismekko on syvän lämpimän sävyinen. Kesäsäilössä oleva suosikkimekkoni taas vaalea ja viileä. 

Eipä ole ihme, että kantoliinapinostani kaksi suosikkia ovat keltaisia. Kylmän keltainen ananasliina on ollut minulla jo kohta kaksi vuotta ja halusin säästää sen ehdottomasti Mehlolle. Se on jotenkin kuvioltaan niin hauska ja väri on ihan nappi. Myös tuntuma on ihana. Toivottavasti Mehlo ei ole kova puklaamaan, sillä liina on käsinpestävä ja sisältää vauvakamelia ja silkkiä. Onneksi liina on mainio muumiosidonnassa myös taaperolla. Lämpimän keltaisen pisaraliinan taas hankin vartavasten Mehlolle, sillä olin jo pidempään haaveillut kyseisestä liinasta, mutta sitä ei tullut vastaan aiemmin. Nyt päätin tarttua tilaisuuteen ja odotan innolla, että pääsen kokeilemaan sitä pikkuruisella. Tosin käsinpestävä sekin, joten nähtäväksi jää, koska liina pääsee käyttöön oikeasti... 

Keltaiset liinat ovat Woven wingsin Here Comes the sun ja Artipoppen Pina Colada. 

Toisten puoleten sävyt ovat päinvastaiset. Molempia puolia käytän molemmista liinoista. 
Olen ennenkin esitellyt blogissa teorian, että pidän keltaisesta niin paljon siksi, että äitini söi sitrushedelmiä raskausaikana. Noooh, ehkä tämä ei päde ihan kaikkien värien kohdalla, sillä Bonskun lempivärit eivät ole vihreä ja valkoinen piimän ja kurkkuvoileivän mukaan. Mutta toisaalta punaisesta hän pitää ja minä söin loppuraskaudesta huomattavat määrät vesimelonia. Siis tosi paljon. Joten ehkä siinä sittenkin on perää. Mistäköhän väristä Mehlo pitää? En edes muista onko minulla ollut mitään varsinaisia mielitekoja. Tai no, pho-keitto eli ehkä Mehlo pitää sellaisesta vaaleanharmaanruskeansekaisesta värimaailmasta. 

Mitä sinä pidät keltaisesta? Entä onko sinulla suosikkiväriä, joka pitää pintansa vuodesta toiseen?

P.S. Tajusin, että huomenna alkavat myös Hullut päivät... Ehkä se selittää intoni keltaiseen? 

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Neljännesvuosikatsaus: Bonbon 2v9kk

Ööö... mihin kolme kuukautta on taas vierähtänyt? Ja Bonsku sen kun kasvaa ja kehittyy, kuten lapsilla on tapana tehdä. Vielä hän tuntuu taaperolta, mutta enemmän ja enemmän alkaa olla leikki-ikäisen elkeitä. Etenkin henkistä kasvua on viime aikoina näkynyt selkeästi. Nyt ensimmäistä kertaa ei kuitenkaan edelliseen postaukseen nähden ollut enää niin dramaattista eroa. Kai se muutos tässä vähän hidastuu, vaikka ajan kuluminen sen kun nopeutuu.

Bonskun ja minun yhteistyönä leivottu mämmimutakakku. Siihen tuli ennen kuljetusta parit sormen jäljet (=reiät), mutta ne on hyvä paikata koristemunilla, jotka taas on hyvä asetella mahdollisimman syvälle kakkuun. 

Roolileikit ovat viime aikoina olleet kova juttu. Leikeissä on entistä enemmän juonta ja välillä Bonsku tykkää leikkiä ja viedä juonta eteenpäin ihan yksikseenkin. Ainakin minun kanssani tämä on kyllä harvinaista, mutta isovanhempien kanssa tätä tapahtuu kuulemma enemmän. Bonskulla on myös paljon leikkejä, joihin hän haluaa aikuisen mukaan. Suosikkileikki on paloasema leikki, jossa ensin mennään nukkumaan sohvalle. Sitten noin viiden sekunnin yölevon jälkeen Bonsku kajauttaa: "Hälytys!" ja sitten tuleekin kaikille mukanaolijoille kiire pukea kypärät ja muut palovarusteet niskaan ja lähteä sammuttamaan erinäisiä tulipaloja tai pelastamaan kilpikonnaa puusta. Bonsku on myös alkanut leikkiä hahmoja seuraamistaan ohjelmista ja saattaa yhtäkkiä tokaista minulle "Kiia!", jolloin minun pitää vastata: "No mitä Rami?", sillä silloin olemmekin Ystävien kylän kirahvihahmoja, emmekä äiti ja poika. Kovin henkeviä Kiia ja Rami eivät kylläkään keskustele ja yleensä keskustelu toistaa tätä kehää, jossa Rami kutsuu Kiiaa nimeltä ja Kiia vastaa jotain Ramille.

Bonsku esittelee omaa keittiötään ja tekemäänsä "hilloa". Näistä hän itse pyysi ottamaan kuvan ja tarkisti lopputuloksen. Kelpasi.

Bonsku tykkää edelleen myös rakentelu- ja legoleikeistä. Niihin hän saattaa uppoutua välillä hyväksi toviksi. Myös musisointi on pysynyt kuvioissa ja usein kotiin tullessa onkin vastassa kokonainen bändi, kun myös isä tai isovanhemmat on värvätty soittajiksi. Minusta on ollut ihanaa, että myös entistä pidemmät kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Bonskua ja hän jaksaa hyvin jo kuunnella pieniä kertomuksia. Hauskinta taitaa kuitenkin olla Luru Luteen etsiminen Richard Scarryn autokirjasta. Suosikkikirjoja ovat Maisa-kirjat, erilaiset auto- ja hälytysajoneuvokirjat ja nykyisin Bonsku kuuntelee selvästi mielellään myös pikkusisarus-aiheisia kirjoja. Hän selvästi valmistautuu isoveljeyteen. 

Paras juttu lasten WAMin lasten viikonlopussa oli se, että pääsi itse taiteilemaan.
Jokin aika sitten Bonskulla oli myös ensimmäisiä mielikuvitusystäviä. Heidän kanssaan hän leikki makuuhuoneen vanhan peilipöydän ääressä ja puhui, että siellä näkyvät hänen "peilikaverinsa", joihin kuului ainakin Kaapo ja muutama muu tyyppi. Minulla on aikoinaan ollut paljon mielikuvitusystäviä, joten saa nähdä tulevako he suosituiksi myös Bonskun leikeissä. Myös ihan oikeita ystäviä Bonskulla alkaa olla ja muutamien ystäväperheiden lasten kanssa yhteiset leikit alkavat sujua jo hienosti. Etenkin yhden toisen pienen palomiehen kanssa leikit jatkuvat samasta pisteestä aina kun nähdään.

Lisätään mukaan vielä perinteinen kantokuvakin. Viime aikoina Bonsku on tullut oikein mielellään taas kyytiin. Varmaan siksikin, että minä olen pystynyt liitoskipujen vuoksi kantamaan suhteellisen vähän ja se onkin harvinaista herkkua. 

Jos suurin osa Bonskun jutuista onkin hauskoja ja ihania, niin mahtuu mukaan kyllä hankaliakin hetkiä. Sellaista perusuhmaa ja erityisen ärsyttävää ja koettelevaa on ollut raapiminen, jota Bonsku harrastaa turhautuessaan, väsyessään tai silloin, kun ei saa mielestään tarpeeksi huomiota (vaikka olisikin saanut vanhemman täyden huomion hetkeä aikaisemmin). Mitään taikakeinoa raapimisen kitkemiseksi emme ole keksineet. Lähinnä olemme pyrkineet toistamaan, ettei saa satuttaa ja rauhoittamaan häntä laskemalla kymmeneen tai laulamalla rauhoittavan laulun. Myös anteeksipyytämistä olemme harjoitelleet. Ehkä se empatiakyky tässä jossain vaiheessa kasvaa. Kävimme taannoin katsomassa Taru sormusten herrasta -näytelmän Turun kapunginteatterissa ja nauroimme, miten elävästi tuli mieleen vajaa 3-vuotiaan uhmahetket, kun Klonkku tai joku muu kertomuksen hahmoista sanoi sormusta himoitessaan: "se on minun!" ja vielä vähän raapaisi toista päälle. 

Näin iloiselta näyttää 2v9kk, kun edessä on kaksi jälkiruokaa. 

Eri tavalla haastavaa on ollut se, että Bonsku on alkanut hiukan käsittää elämän rajallisuutta ja kysellyt kovasti kuolemasta. Jotenkin en ihan näin aikaisin arvannut näihin kysymyksiin joutuvani vastaamaan. Menetyksiä lähipiirissä ei ole lähiaikoina ollut, mutta kerran tuli puheeksi minun isoisäni eli minun pappani, joka on kuollut jo yli 20 vuotta sitten. Kertoilin hänestä ja siitä, että Bonsku on saanut häneltä nimensä. Tästä Bonsku jotenkin veti johtopäätöksen, että hänen pappansa on kuollut ja oli apeana kertonut asiasta myös puistokerhossa. Asiaa piti sitten käydä läpi moneen kertaan ja senkin jälkeen Bonsku on kysellyt milloin me tai isovanhemmat kuolemme. Täysin hän ei asiaa varmaankaan vielä ymmärrä, mutta jonkinlainen käsitys elämän rajallisuudesta on herännyt. Näitä pohdintoja on onneksi ollut kuitenkin vain yksittäisiä lyhyitä kertoja, vaikka ne ovatkin äidin sydämessä tuntuneet kovin riipaisevilta. 

Ja näin huolellisesti ne pitää syödä. 

Vaikka haasteita on ollut, niin kyllä moni asia on myös helpottanut. Välillä sitä oikein ihmettelee, että miten sitä on joskus pitänyt tehdä sitä ja tätä ja tuota ja nyt asiat sujuvatkin ihan itsestään. Pottailu on ottanut aimoharppauksen eteenpäin, vaikka vaipoista ei olla vielä luovuttu. Elämä on kuitenkin helpottanut niiden suhteen huomattavasti. Bonsku nukahtaa nykyään nopeasti ja osaa jo halutessaan pukea jonkin verran ulkovaatteita itse (varmaan osaisikin, jos olisi päiväkodissa, kotona on liian hyvä palvelu). Ruokien ja syömisten suhteen ei ole juurikaan tarvinnut enää stressata. Ja onneksi elämä on näiltä osin helpottanut, sillä kohta se taas monimutkaistuu, kun seuraavan vajaan neljännesvuoden päästä meillä onkin yhtäkkiä Bonskun lisäksi vauva!


Tämän postauksen mahdollisti sairastupa, sillä Bonsku malttaa kerrankin olla sen verran paikoillaan, että sain lisättyä kuvat postaukseen. 

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kuinka teen väriviiriäisen munia

Huomenna on jo ensimmäinen pääsiäispäivä. Minulla on ollut tapana koristella pääsiäiseksi vasta näin lauantaina, eivätkä koristeet ole vielä paikoillaan. Huomiseksi ehtii vielä myös tekemään muutamia väriviiriäisenmunia, jos joku askartelukauppa sattuu olemaan auki tai kaapista löytyy valmiiksi styrox-munia ja huovutusvillaa. Ja tietysti myös muiden materiaalien päälle voi huovuttaa, vaikka yllätysmunien sisusten päälle, kuten minulle vinkattiin instagramissa. Väriviiriäisen munien ohje löytyy tiivistettynä myös instasta (@karkkis_karkkinen), mutta laitan sen myös tänne pienten lisäselitysten kera. 


1. Tarvitset huovutusvillaa, huovutusneulan ja pehmeitä styroxmunia. Massapallomunat eivät sovellu ainakaan neulahuovutukseen. Märkähuovutuksesta en tiedä. Huovutusneula on siis erityinen neula, jonka terässä on koukkuja, jotka huovuttavat villaa, kun sillä pistelee. 


2. Ota pieni määrä villaa ja kiedo se kevyesti munan ympärille. Yllättävän pieni määrä villaa riittää peittämään koko munan. Villaa voi tarvittaessa lisätä, jos valkoinen paistaa liikaa läpi. 


3. Töki koko munan pinta läpi tälviisii, niin, että pinta tasoittuu ja villa tarttuu joka puolelta munan pintaan. 


4. Tässä valmis pohjaväri. Sen ei tarvitse olla ihan hirveän tiiviisti kiinni, sillä munaa vielä huovutetaan lisää, kun laitetaan koristeet ja märkähuovutetaan pinta. 


5. Huovuta pinnalle koristeet. Vain mielikuvitus on rajana! Koristelun voi tehdä myös vasta märkähuovutuksen jälkeen ja näin teinkin osan koristeiden kohdalla. Valitettavasti en saanut videota toimimaan, se löytyy instan puolelta. 


6. Valmiit koristeet! Tästä jo näkee, että koristeiden lisääminen on tiivistänyt koko munan pintaa. Välillä olen tasoittanut myös keltaisia alueita lisää. Joskus olen lopettanut homman jo tähän, mutta jos haluaa munista vielä sileäpintaisempia ja villasta kunnolla huopunutta, kannattaa munat vielä märkähuovuttaa. 


7. Tässä vaiheessa voi ottaa vaikka taaperon mukaan! Huovutusneulan uskoisin vasta reilusta vanhemman lapsen käyttöön. Bonsku jaksoi hyvin lotrata munilla, vedellä ja saippualla. Saippuana on hyvä käyttää marseillesaippuaa. 



8. Kovasta innosta ja yrityksestä huolimatta Bonsku ei ollut kovin tehokas huovuttaja. Villan pintaan kannattaa hieroa ihan reilusta saippuaa ja lämmintä vettä. Koristeet saattavat tässä kohtaa hieman liikkua pois paikoiltaan, joten neulahuovutin niitä välillä paremmin kiinni. Lopuksi huuhdellaan saippuat pois ja laitetaan munat kuivumaan. Kuivuvat nopsaan vaikka patterin päällä. 


 9. Ja valmista! Minua ei haittaa, vaikka pinta ei ole ihan täydellisen sileä. Huolellisella märkähuovutuksella senkin saisi aikaan, mutta eipä sillä ole hirveästi väliä. Näihin jää koukkuun!


10. Laita väriviiriäisen munat esille ja iloitse pääsiäisestä!

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pääsiäistä odotellessa

Pääsiäinen on minulle tärkeä juhla. Koko hiljainen viikko on kirkkovuoden vaikuttavimpia aikoja myös luterilaisessa kirkossa, vaikka pääsiäisjuhla häviääkin loistokkuudessa ortodoksien juhlallisuuksille. Joskus olemme käyneet hiljaisen viikon jokaisena iltana hartaudessa ja etenkin kiirastorstaina on pysäyttävää, kun kirkkotekstiilit vaihdetaan mustiin pitkäperjantaita varten. Pitkäperjantai taas pysäyttää hiljaisuudellaan. Pääsiäisyön messu on myös varmasti vaikuttava kokemus, jos ei satu nukahtamaan kesken kaiken, kuten minä joskus vuosia sitten. Onneksi myös pääsiäispäivän messussa riemu on upea kokea vuodesta toiseen. 

Tämä kimppu ei valitettavasti enää kestänyt pääsiäiseen, sillä sen sain jo viime viikolla. Nyt tosin kimppu on uudistettu ja tulpaanit vaihdettu keltaisiin, sillä mustikanvarvut olivat vielä kunnossa. 

Ehkä minuun tekevät erityisen vaikutuksen värien vaihtuminen kirkkotekstiileissä eli se, miten visuaalisuus tukee sanomaa. Pääsiäinen on myös vähän pinnallisemmin ajateltuna visuaalisesti ihana juhla. Nautin myös kotiin laitettavista pupuista, tipuista ja munista sekä niiden väreistä. Pääsiäinen on ehkä vuoden karkkisvärisin juhla! Tai no, ehkä myös vappu, mutta se taas ei ole juhlana minulle niin tärkeä. Juuri ja juuri sain tehtyä lupaamani blogiarvontapalkinnot ennen pääsiäistä ja laitettua matkaan. Nyt arvonnan voittajat voivat lopettaa lukemisen tähän,  jos eivät halua nähdä vielä palkintojaan! En vaan malttanut olla postaamatta niitä jo nyt. 

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.


Paketoinnin väriloistoa. Toivottavasti ehtivät ennen pääsiäistä!

Huovutin siis palkinnoiksi "väriviiriäisen munia" (lat. coturnix colorix) pitkästä aikaa. Voi että niistä tuli ihania! Melkeinpä olisin voinut pitää ne kaikki itse, mutta onneksi sentään sain lähetettyä ne matkaan. En ole kaikkein huolellisin huovuttaja, mutta niistä tuli mielestäni kuitenkin riittävän siistejä. Pistän myös ehdottomasti korvan taakse, että huovuttaminen toimi myös Bonskun kanssa hyvin. Vedellä ja hauskanvärisillä palluroilla lotraaminen jaksoi kiinnostaa Bonskua vaikka kuinka pitkään. Munat on siis tehty siten, että ensin olen neulahuovuttanut pohjavärin ja koristeet styroxmunan pintaan ja sitten vielä hieman tasoittanut pintaa märkähuovuttamalla. 

Koko väriviiriäismunasatsi. 

Räiskyviä värejä. 

En tällä kertaa huovuttanut itselleni uusia munia, mutta vähän tekisi mieli. Ihanaa, että kohta saa kaivaa esiin vanhat väriviiriäisen munat ja muut värikkäät koristeet. Narsissejakin jo ostin kuistille, mutta ulos niitä ei vielä uskalla ehkä laittaa, kun pakkasta on yöllä vielä sen verran paljon. On aika ihanaa, että kevät on tulossa. Jos joulu sopii valoksi talven pimeyden keskelle, niin pääsiäinenkin on minusta juuri oikealla paikallaan luonnon herätessä eloon talven jäljiltä.

Vähän hempeämpiä värejä. 

Ja viimeisessä satsissa hieman maanläheisempiä värejä kirkkailla mausteilla. 

Miten sinä juhlistat pääsiäistä? Entä millaisia munia sinä toivoisit väriviiriäisen munivan?


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Veri nais - veriappelsiinipiirakka

Veriappelsiinien väri tuntuu aina olevan yllätys. Välillä saa vaaleita yksilöitä ja välillä näitä upeita tummia. Minusta ei mene aina edes lajikkeen mukaan. 

Minä olen ottanut veriappelsiinisesongista kaiken irti sen jälkeen, kun havaitsin instagramissa tämän hedelmän olemassa olon. Moni seuraamani instagram-tili on mennyt veriappelsiineista aivan sekaisin. Eikä suotta, sillä niiden maku on sopiva yhdistelmä kirpeyttä, happoa ja makeutta, niiden kuori irtoaa helpommin kuin tavallisten appelsiinien ja ovat ne myös hienon näköisiä. Sen lisäksi, että olen popsinut niitä sellaisenaan, olen käyttänyt niitä mm. kalaruoassa ja smoothieissa. Nyt kuulemma sesonki alkaa vedellä viimeisiään, mutta ilokseni nyt veriappelsiineja on ilmestynyt myös torin hedelmäkojuihin ja sopivan edulliseen hintaan. Niinpä olen hamstrannut niitä kotiin aina vaan. 
Rakastan kaikkia sitrushedelmiä ja kokeiltuani Maku-lehden helppoa lemon curdia päätin kokeilla tehdä samalla reseptillä myös veriappelsiinitahnaa. Nooh, en ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Siinä missä sitruunatahnasta tuli täydellisen kirpeää ja makeaa, latistui miedomman veriappelsiinin maku liikaa ja makeutuksena käytetyn hunajan maku puski läpi. Minua hieman harmitti ja lisäksi pohdin, mihin ihmeessä käyttäisin ison purkillisen curdia, josta en edes oikein pidä. Päätin kokeilla tehdä siitä piirakan, sillä se varmaankin tulisi syötyä - ja yllätin itseni onnistumalla erinomaisesti!

Jahas, ei onnistu blogikuvat enää ollenkaan ilman pieniä apukäsiä. Onneksi Bonsku sopii väreihin.
Piirakkapohjana käytin Erikoisen hyvää -blogista löytämääni kurpitsapiirakan pohjaa. Muuten pohja onnistui hyvin, mutta maku jäi varsin miedoksi. Ehkä jokin hieman voimakkaamman makuinen pohja sopisi paremmin. Piiraaseen käy kuitenkin oikeastaan mikä vain ohut piirakkapohja, vaikka kaupan valmispohja.

Veriappelsiinitahnasta tuli yllättävän hailua, sitruunaisesta taas todella keltaista. Ehkä mehua oli suhteessa enemmän. 

Sitruuna- tai veriappelsiinitahna ja piirakka

  • 2-3 sitruunaa tai 2 pienehköä veriappelsiinia
  • 3 munaa
  • (1 keltuainen, jos et ole laiska, kuten minä)
  • Reilu 1 rkl hunajaa (alkuperäisessä 1,5 dl, mikä mielestäni liikaa)
  • 3/4 tl kardemummaa
  • (1/2 tl kurkumaa, itse en laittanut)
  • 75 g voita

  • Haluamasi piirakkapohja tai - taikina


1. Pese sitruunat tai veriappelsiinit. Raasta yhden kuoret ja purista mehut.

2. Vatkaa muna rikki. Halutessasi voit lisätä myös yhden ylimääräisen keltuaisen. Se varmaankin tuo lisäväriä ja sakeuttaa rakennetta, mutta ilmankin mielestäni pärjää. 

3. Yhdistä kattilassa mehu, kuoriraaste, munat, (keltuainen), hunaja ja mausteet. Kuumenna lähes kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. 

4. Keitä hetki keskilämmöllä edelleen sekoittaen, kunnes seos muuttuu kiisselimäisen sakeaksi. Jos käytät tahnan piirakkaan, seos saa jäädä vähän löysemmäksi.

5. Nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon paloiteltu voi. Anna jäähtyä, purkita ja siirrä tahna jääkaappiin. Jääkaapissa tahna jähmettyy sopivaksi. 

Ilman koristuksia piirakka näytti hieman turhankin rustiikkiselta. 

6. Jos käytät tahnan piirakkaan, tee haluamasi piirakkapohja ja kypsennä sitä hetki ilman täytettä. Kun pohja on vähän kypsynyt, levitä päälle sitruuna- tai veriappelsiinitahna. Kypsennä vielä 15-20 minuuttia noin 175 asteessa, kunnes tahna on jähmettynyt sopivasti. Anna jäähtyä ja nauti kylmänä. 


Veriappelsiiniviipaleet toivat piiraaseen sopivasti lisäväriä ja myös -makua, sillä tuore hedelmä sopi hienosti makean täytteen vastapainoksi. 

Piirakassa veriappelsiinin maku oli tiivistynyt paistuessaan sopivaksi ja täyte oli sopivan jämäkkää. Ehkä en keittänyt tahnaa aivan riittävän kauan alunperinkään, joten maku tasoittui vasta uunissa. Toisaalta, jos olisin onnistunut tahnassa, olisi piirakka jäänyt kehittämättä! Tuore veriappelsiini toi mukavasti lisäraikkautta ja -väriä piirakkaan. Vaikka käyttämieni appelsiinien mehu oli aivan tummanpunaista, vaalensivat munat täytteen oranssiksi. En sitten tiedä, mistä jenkkireseptien pinkit veriappelsiinipiiraat saavat värinsä.

Eipä uskoisi, miten vähän tätä piirasta on makeutettu! Vain hieman hunajaa täytteessä ja ripaus kookossokeria pohjassa. Herkkua silti! 

Jos veriappelsiineja vielä riittää parin viikon päästä, niin tämä olisi kyllä aikä täydellinen pääsiäisjälkiruoka. Myös muut perhe tykkäsi, ei ainoastaan minä sitrushullu. Suosittelen!

Ja viimeisenä Bonskun tulkinta sanonnasta "viimeistä murua myöten"...