tiistai 16. tammikuuta 2018

Tähän on tultu - Ai Karkkii 6-vuotta! (Ja arvontakin taas!)

Kuusi vuotta (ja yksi päivä) on todellakin vierähtänyt siitä, kun tein ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Blogi on elänyt oman elämäni mukana. Välillä on kirjoitettu enemmän reseptejä, hulluja kokeiluja ja sisustusasiaa, nyt taas enemmän arkea ja lapsijuttuja. Blogini on tällainen hieman kotikutoinen vailla yhteistyöpostauksia ja yhteisöllisiä blogiportaaleja, mutta en tiedä kaipaisinko edes muuta. Täällä saan rauhassa kirjoitella, mitä mieleen tulee ja olla kirjoittamatta, jos ei inspaa, kuten edellisessä postauksessa valitin. Tämä on hauska harrastus, mutta en edes haaveile, että tekisin tätä työkseni!

Sisustussuunnittelija esittelemässä aikaansaannostaan. Kuka enää pitää kelloja seinällä tai hyllyllä, kun sen voi laittaa makaamaan lattialle?
Yksi blogini alkuperäisistä tarkoituksista oli esitelle silloin melko tuoreen kotimme sisustusta ja opettaa samalla lukijoille "sisustuskieltä", noita sisustuslehtien ja -blogien viljelemiä fraaseja ja sanontoja, joilla saadaan home kuulostamaan pittoreskilta ja rustiikilta yksityiskohdalta ja sotku tarkoittaa pöydälle tarkoin ripoteltuja jauhoja vastakohonneen juuritaikinan vieressä. Sisustuskielen oppitunnit jäivät nopeasti muiden aiheiden varjoon, mutta nyt ajattelin synttärien kunniaksi järjestää jälleen uuden kurssin. Mutta koska elämä ja sisustus ei ole entisensä, ajattelin pitää teille taaperosisustuksen alkeiskurssin! Bonsku nimittäin osoittaa sellaista sisustussilmää, että oksat pois!

Jostain esiin kaivettu tyhjä limsapullo vetää Legot, junaradan ja sähköjohdot yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Kuten huomaatte kahdesta ylläolevasta kuvasta, taaperosisustus perustuu erilaisiin värikkäisiin kasoihin. Kasat voivat koostua leluista tai käyttöesineistä tai niiden yhdistelmistä. Kasat luovat kotiin lämpimän tunnelman ja esitävät sisutuksen muuttumisen liian kliiniseksi. Kasat myös elävät käyttäjiensä mukana, joten kodin sisustus pysyy jatkuvasti dynaamisessa muutoksessa.

Tonttulakki ei ole vain kausikoriste - se sopii hienosti myös pieneksi matoksi. Kulkunen kertoo, kun huoneeseen astuu joku. 

Taapero on sisäistänyt hyvin sen, että kaikkia huonekaluja ei kannata sijoitta pitkin seiniä, vaan hieman vinottain ja irti seinästä aseteltuna syntyy paljon mielenkiintoisempi vaikutelma. Lisäksi silloin on paljon enemmän tilaa jemmata tavaroita huonekalujen taakse. 

Tämä kirjojen kirjo mahdollistaa sekä tietyn kirjan hakemisen että yllättymisen, kun kirjan selkämys ei olekaan näkyvissä. Oliko minulla tällainenkin? Jännittävää!

Oletteko kuulleet, että jotkut järjestävät kirjansa hyllyyn värijärjestykseen kirjanselkämyksen mukaan? Niin last season! Poikittain sikin sokin on paljon parempi, sillä silloin kirjoja voi kerralla vetää paljon useampia lattialle! Lisäksi kirjat muodostavat näin aseteltuna suorastaan veistoksellisen muodostelman.

Näennäisesti toisiinsa sopimattomat esineet luovat lehtiroskikseen jännittävän kokonaisuuden. 

Oletko kyllästynyt tylsiin lehtikoreihin ja paperiroskiksiin? Taapero suosittelee koristelemaan roskakorit kauniilla arjen esineillä, jolloin arjesta tulee paljon hauskempaa ja tyylikkäämpää. Lisäksi kauniit esineet pääsevät esiin paremmin kuin kaapin perukoilla. Entä loppuuko säilytystila? Taapero suosittelee hyödyntämään säilytystilaa luovasti ja hylkäämään perinteiset huonejaot. Liiman ja teipin voi aivan hyvin säilyttää keittiön hyllyllä. Ovathan ne saman mallisia kuin monitoimikone, astiat ja hillopurkit, jotka näin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. 

Esineet on hyvä luokitella muotonsa, ei käyttötarkoituksensa mukaan. 

Viimeisenä vinkkinä taaperosisustuksen perusteissa on se ehdoton tosiasia, että pikkuautot sopivat sisustukseen aivan mihin tahansa. Ne luovat hauskan kontrastin 60-luvun kupariesineiden rinnalla ja rivissä tekevät iloisen väripirskahduksen huoneeseen. Taaperon mukaan parhaat paikat pikkuautoille ovat kuitenkin keskellä lattiaa tai sohvan alla.  Autot voi asetella niin särmästi riveihin kuin rennosti ympäriinsä. 

Minimalistinen yhden pikkuauton asetelma sointuu 60-luvun yksinkertaiseen muotokieleen. 

Tähän siis on tultu. Bonsku taitaa vaikuttaa nykyisin enemmän sisustukseemme kuin minä. Toisaalta en haluaisikaan, että hän leikkisi vain omassa huoneessaan (jota meillä ei tietysti edes ole), vaan on kivaa, että hän on siellä missä mekin. Välillä sisustamisen voisi tosin jättää vähemmälle.

Ja nyt seuraa jälleen synttäriarvonta! Tällä kerralla palkintona on tulevaa pääsiäistäkin ajatellen väriviiriäisen munia, eli huovutettuja värikkäitä munia. Toki myös pallot onnistuvat, jos ei halua pääsiäismunia. Ne voit sitten heitellä ympäriinsä ja piilottaa kotiisi ilahduttamaan löytäjäänsä taaperosisustustyyliin.

Arvontaan osallistus vastaamalla seuraaviin kysymyksiin (ja anonyymit jättämällä nimimerkin/sähköpostiosoitteen). Arvontaan saa osallistua viikon ajan eli tiistaihin 23.1. puoleen yöhön mennessä (noin, pidätän oikeuden pitää rajan häilyvänä, jos joku nyt sattuu aamuyöllä kommentoimaan).

Ja vielä kysymykset:

1. Mitä opit tästä oppitunnista eli miten voisit sisustaa kotiasi enemmän kuin taapero?

2. Millaiset tervehdykset lähettäisit 6-vuotiaalle Ai Karkkii -blogille?

Onnea matkaan!

lauantai 13. tammikuuta 2018

Inspiraatiota kiitos!

Postauksen kuvat ovat ilon ja inspiraation lähteitä - pienestä inspiraatiopulasta huolimatta on silti ihania asioita ympärillä!

Pelkään, että blogiini on alkanut hiipiä tahtomattani negatiivinen pohjavire ja pelkään valittavani koko ajan. Raskaan syksyn jälkeen arki on alkanut helpottaa, mutta nyt taas tuntuu, että inspiraatio on aivan nollassa. Mieleen ei putkahtele postausideoita tai en saa aloittamiani postauksia valmiiksi. Mistä sitä ammentaisi inspiraatiota? Sisustus on jämähtänyt paikoilleen, arki soljuu kiireisenä eteenpäin, reseptit tuntuvat liian tavallisilta postauksiin... 

Serkun vaimon tekemä upea himmeli saa jäädä joulun jälkeenkin. Se tuo lampunkin uudelleen esiin.

En kuitenkaan halua lopettaa tai pitää varsinaista taukoakaan. Jos pidän tauon, pelkään että laiskistun, enkä enää jaksa aloittaa uudestaan. Toisaalta, edessä on mahdollisesti hyvinkin inspiroivia asioita, joten ehkä olen nyt vain välivaiheessa, jossa riittää odottelua, eikä mikään nykytilanteessa siksi tunnu innostavan. No nyt tuli teasereita kerrakseen, joten ainakin sain lukijoiden mielenkiinnon heräämään tässä inspiraatiköyhällä postauksella, eikö vain? 

Limet ovat niin kauniita Terraviivan asetin päällä. Olen nyt kovin innostunut vietnamilaisista ja thaimaalaisista mauista - kun vain ehtisi paneutua uusiin resepteihin. Limet odottavat keiton mausteeksi pääsemistään. Ehkä niistä saan postauksenkin. 

Yksi syy inspiraation puutteeseen on tämä turhauttava valon vähyys! Päivätyöt rajoittavat ärsyttävästi valokuvaamista, kun työpäivän jälkeen on jo liian hämärää. Onneksi on viikonloput, mutta usein silloinkaan en muista kuvata, kun valoa parhaiten riittäisi. Tämäkin asia onneksi korjaantuu taas parissa kuukaudessa. Ja nyt kun perjantain puistokerhoaikaa ei tarvitse pyhittää joululahjojen metsästykseen, aikaa rauhalliselle kuvailulle on enemmän. Nämäkin kuvat on otettu perjantaina, kun Bonsku oli puistossa ja sain rauhassa kuvata.

Olen viimein palannut kudontaprojektin pariin. Yli kaksi kuukautta taisi vierähtää, ennen kuin jaksoin korjata huonot viriöt ja jatkaa kutomista. Pieni sydänkuvio on toisella puolella vielä selkeämpi. 

Ja kun oma pää on tyhjä, niin aina voi kysyä ideoita muilta. Aivan pian on tulossa synttäripostaus, jossa olen perinteisesti kysynyt postausideoita. Tällä kertaa kysyisin niitä kuitenkin jo nyt etukäteen. Mistä te haluaisitte lukea? Saa ehdottaa myös sisustus- tai ruokapostauksia, vaikka juuri valitin ƒinspiraation puutetta niiden suhteen. Ehkä pieni ulkoinen "painostus" saisi minut taas innostumaan. 

Myös valmiit liinat ovat edelleen ilon ja inspiraation lähde ja käytössäkin säännöllisesti, vaikka eivät yhtä tiuhaan kuin joskus.

Yksi syy inspiraation puutteeseen on varmasti myös se, etten ole muistanut kovin paljon kierrellä toisten blogeissa. Kyllä siitä kummasti saa itsekin ideoita, kun näkee toisten juttuja. Eikä blogin tarvitse edes muistuttaa omaani, vaan ihan erilaisistakin blogeista saa uusia ideoita ja intoa.

Mistä haluaisit blogistani lukea? Ehdota mitä vaan maan ja taivaan väliltä!


lauantai 6. tammikuuta 2018

Neljännesvuosikatsaus eli Bonbon 2v6kk

On tullut jälleen aika tehdä kuulumispostaus, sillä taas Bonskusta on tullut entistä isompi poika. Vaikka on hän onneksi vielä tosi pieni! Suloinen ja hauska 2,5-vuotias! Miten voikaan tuntua siltä, että häntä rakastaa päivä päivältä enemmän? Filosofoin joululomalla, että kun lapsi syntyy, rakkaus on kuin ruusunnuppu. Kaikki terälehdet ovat jo siinä, mutta vasta kun lapsi kasvaa ja häneen tutustuu, terälehdet aukeavat ja kaikkiin niihin uusiin piirteisiin voi rakastua lapsessa ajan myötä.


Vaikka osaa Bonbon olla myös uhmaikäinen. Toistaiseksi ollaan selvitty melko vähällä, mutta hermoja ovat raastaneet etenkin pukemistilanteet väsyneenä, lähdöt milloin minnekin, tiettyjen kiellettyjen kaappien toistuva koluaminen ja muu aika perus uhmisjuttu. Saa nähdä, onko edessä vaikeampaa, helpompaa vai samanlaista. 


Nyt syksyllä kaikkein suurimpia haasteita ovat olleet illat ja nukkumaanmeno. Illat alkoivat yhdessä vaiheessa venyä aivan mahdottoman myöhään ja keskimääräinen nukkumaanmenoaika alkoi lähennellä yhtätoista. Nukuttaminen kesti puolestatoistatunnista kahteen. Ihan ok lomalla, mutta ei kun molemmat vanhemmat ovat töissä, vaikka Bonsku kotihoidossa onkin. Ratkaisuksi rohkenimme kokeilla päiväunien rankkaa rajoittamista ja myös poisjättämistä vähän päivästä riippuen. Ja se on tepsinyt! Parhaimpina iltoina hän on nukahtanut nopeasti jo yhdeksän jälkeen ja huonoimpinakin ennen kymmentä. Wuhuu! Eikä päiväuniakaan ole ollut useimpina päivinä varsinaisesti ikävä, sillä nyt ei tarvitse miettiä niin tarkkaan asioiden ajoittamista unien mukaan. Paitsi että kuuden-seitsemän maissa illalla ei kannata lähteä autoilemaan...


Bonsku on nyt syyskauhden viihtynyt hienosti puistokerhossa ja jää sinne mielellään. Hän juttelee kerhokavereistaan ja muistaa monta nimeltä. Tuokioista hän ei niin välitä, mutta onneksi kerhossa on suurimmaksi osaksi vapaata leikkiä. Välillä hän toivoisi, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät "mene asioille" eli jätä häntä puistoon yksin, mutta aina hän on lopulta jäänyt innoissaan leikkimään taakseen katsomatta. Ja kerhopäivän jälkeen vastassa on iloinen pikkumies!

Bonbonin pystyy juttelemaan jo melken mistä vain ja välillä melko abstrakteistakin asioista. Välillä hän kysyy riipaisevia kysymyksiä, kuten "Mikä äitiä hammittaa?" tai "Miksi iskä ja äiti riitelevät?" (huom: mistään vakavammasta kuin arkisista harmeista ei ole kyse). Usein hän myös kysyy "Mikä teitä naurattaa?", kun ihmiset ympärillä nauravat vitsille, joka menee Bonskulta yli hilseen. Yleensä jonkinlainen selitys riittää ja kirvoittaa naurahduksen. Välillä Bonsku saattaa myös kysyä: "Oliko äidillä hauskaa töissä?" Bonbon pitää myös huolta rakkaistaan. Aina, kun joku lähtee vaikka roskapussia viemään, pitää saada pusu, hali ja sitten hän toivottaa "Hei hei, ole varovainen. Älä kompastu!" Hän käyttää rakkaistaan myös hellittelynimiä. Taannoin hän sanoi "Äiti on minun rakas poikani." Hän ei siis viitannut sukupuoleen tai perhesuhteeseen, vaan hänelle sana poika tarkoitti läheiselle ihmiselle kohdistettua hellittelynimeä. Söpöä! Myös itseään hän kehuu tarpeen tullen. Eräänä iltana hän ihaili itseään peilistä ja totesi: "Minä näytän ihanalta!" On tärkeä rakastaa myös itseään.


Bonsku pitää edelleen musiikista, laulamisesta ja soittamisesta. Hän on päässyt jyvälle musiikkiskenestä ja myös rumpalivitseistä. Kerran Bonskun isä tuli illalla keikalta kotiin. Bonsku sattui olemaan eteisessä leikkimässä pianon soittoa. Hän ilmoitti heti: "Hei iskä! Minä olen musiikkimies!" Isä tiedusteli sitten, että onko hänkin musiikki mies. Bonsku vastasi topakasti: "Ei, iskä on rumpali". Onhan tunnettu fakta, että rumpali on muusikon paras ystävä, joten hyvä että perheestä löytyy molempia.



Leikeissä edelleen suosikkeja ovat legot-, palikka- ja junaratarakentelut. Mitä korkeampi lego-torni, sen parempi. Muumitalo on ollut myös hitti ja leikeissä alkaa kuulua suloisia pieniä vuorosanoja. Leikeissä on elementtejä lastenohjelmista: palomies hakee aina puusta kilpikonnan, kuten Pipsa Possussa ja iskä ja Bonsku kuulemma leikkivät vastikään puistossa vahtitornia ja Ryhmä Hauta. Meidän vanhempien kannalta hieman ikävämpiä leikkejä ovat kirjojen roudaus ympärihuushollia paperi- ja lahjakasseissa (?!?) sekä keittiön kaapin tyhjentäminen. Kaappiin onneksi löytyi hukassa ollut lapsilukko, jonka jälkeen Bonsku on siirtynyt viemään tyhjiä panttipulloja kuistille erilaisiin asetelmiin (?!?!?!). Lisäksi 90% hereilläoloajastaan Bonsku haluaisi käyttää juoksemalla ympäri asuntoa, menemällä piiloon ja leikkimällä hippaa. Isovanhemmat jaksavat kunnioitettavan hyvin, vanhemmat eivät niinkään. 

Kannettunakin Bonsku viihtyy edelleen. Välillä hän tulee kyytiin vähän vastahakoisesti, mutta viihtyy lopulta aina hyvin. 

Ruoka on alkanut maistua entistä paremmin. Ei nyt aivan joka aterialla mene vieläkään hurjia annoksia, mutta välillä olemme hämmästyneenä katselleet, kun Bonsku syökin lautasensa tyhjäksi! Se on hienoa se! Pikkuinen pirpana hän edelleen on, mutta niin vaan piti ostaa kaksi kokoa isompi talvihaalari, eikä se ollut ollenkaan iso! Nyt loppuvuodesta Bonsku on päässyt vähän turhankin paljon herkkujen makuun ("Säkkii!" = jätskii, piparii, kakkuu...), mutta nyt otetaan vähän tiukempi linja, kuten uudenvuoden jälkeen kuuluukin. 

Bonsku on arjessa vauhdikasta seuraa ja välillä nopeatempoinen touhuissaan. Hän on myös kovin kekseliä, ehtivä ja avulias, mikä välillä kiristää pinnaa ja ärsyttääkin, mutta enemmän suloista. Ärsytys kestää kuitenkin vain sen hetken, suloisuus on jatkuvaa ja jälkikäteen ärsyttävillekin touhuille voi nauraa.

Sellainen on Bonsku, aivan tavallinen ja meille aivan erityinen ja ihmeellinen pieni 2,5-vuotias. 



sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Jouluvälähdyksiä

Instagramin puolella minua seuraavat ovat joulunaikaan voineet seurata sinne laittamiani "jouluvälähdyksiä" ei pieniä tuokiokuvia joulunvietostamme. Olen pitänyt kuvatekstit ja hashtagit minimissään ja nyt ajattelin vielä kerrata joulua hieman pidemmin tekstein täällä blogin puolella. 

Vietimme joulua perinteisin menoin sompailemalla mummulan (= anoppilan) ja mumilan (=minun lapsuudenkotini) väliä. Rytmitykset osuivat nappiin ja molemmissa paikoissa ehdittiin olla melko tasaisesti. Bonsku nautti vaihtelusta ja oli aina innoissaan erilaisista leluista. Lisäksi hauskaa vaihtelua toi se, että mumilassa pääsee juoksemaan kivasti ympyrää ja mummulassa taas pääsee rappusia ylös-alas. Mikäs sen mukavampaa, kun vielä isovanhemmat auliisti seuraavat. 

Bonskun suosikit joulupöydästä olivat peruna ja makaronilaatikko, ehkä kinkkukin. 

Joulu alkoi joulupukin kuumalla linjalla minun kotoani, jossa olimme yötä. Vasta nyt taaperon kanssa olen tajunnut joulun lastenohjelmien todellisen merkityksen. Eiväthän aikuiset saisi yhtään mitään tehtyä ilman niitä! Ennen puolta päivää siirryimme mummulaan, jossa autoimme hieman juhlapöydän kokoamisessa ja istuimme joululounaalle perinteisesti joulurauhan julistuksen kuuntelemisen jälkeen. Bonsku sai jo hieman alkupaloja etukäteen, kuten kuvasta näkyy. 

Suklaakakku oli Prassenin, mutta jälkuruoka tryffelit pyöräytin aatonaattona. Murskatut pakastekuivatut vadelmat sopivat suklaatryffelien pintaan ihanasti!

Aterian jälkeen lähdimme aattohartauteen vihkikirkkoomme. Oli hauska kertoa Bonskulle, miksi kirkko on meille erityisen tärkeä. Hän puhuikin punaisesta kirkosta ja naimisiin menemisestä useasti sen jälkeen. Melkein pystyi myös kuvittelemaan lumisen joulun, kun kaikki ei ollut vielä ehtinyt sulaa. 

Aattohartauden jälkeen oli kaunis valo. 

Joululaulut kuuluivat erityisen kiinteästi tähän jouluun, sillä Bonsku lauloi non-stoppina suosikkejaan läpi. Hieman omilla sanoituksilla tosin. "Sen kohta paljastan, (reen) pienen etehen", "Tulen hurinaa, nyt puiden latvat soi", "... mutta poropää, sulta usein unhoon jää" jne. jne. Bonbon oli myös hyvin tarkka siitä, milloin kukakin saa laulaa mukana. Mummun mielestä hän on selvästi kuoronjohtaja-ainesta. 

Joululaluluja nelikätisesti. 

Ensimmäinen lahjojen avaaminen sujui hienosti. Vaikka Bonsku oli innostunut joulupukista, meillä ei käynyt pukki. Kerroimme myös avoimesti ostamistamme joululahjoista, mutta annoimme Bonskun rauhassa satuilla pukista ja tontuista. Bonskua pukittomuus ei haitannut, vaan hän innoissaan jakoi lahjoja meille. Hän sai avata omansa ensin ja sitten me aikuiset vuorotellen. Bonsku sai mummulta ja vaarilta hienon paloauton ja polisiisiauton ja meiltä kerhorepun ja tossut. 

Bonsku auttoi välillä avaamaan aikuisten lahjoja, välillä muut auttoivat Bonskua. 

Kalkkuna oli valmistunut sillä välin, kun availimme lahjoja, joten siirryimme melkein suoraan jouluillalliselle mumilaan. Tarjolla oli muun muassa kalkkunaa, laatikoita, kalkkunan täytettä, sallattia (rosollia), hyvää päärynäsalaattia, kaloja... En kovin paljon syö jouluruokia ennen joulua, joten kyllä jouluruat maistuivatkin hyvältä!

Lisää kuvateksti

Jälkiruoaksi tein raikkaan sitruunapossetin hedelmäsalaatilla. Sopi raskaiden jouluruokien perään mainiosti. 

 Jouluevankeliumi luettiin tällä kertaa kauniista näyttämökirjasta, jonka olemme saaneet mummulta jokin vuosi sitten. Bonskukin jaksoi kuunnella ja ihmetellä tarinaa. Tonttujen ohella pyrimme pitämään mielessä myös (kristillisen) joulun todellisen alkuperän. Eiköhän se mieleen jää, vaikka tontut ovatkin pienellä ehkä päällimmäisenä mielessä. 

Bonsku keskittyy iskän lukamaan näyttämökirjaan. 

Myös toinen lahjojen jako sujui mukavasti. Tällä kertaa Bonskulla oli ehkä hieman enemmän kierroksia ja omien lahjojen avaaminen kävi vauhdilla. Sitä ennen hän kuitenkin malttoi avustaa lahjojen jaossa, kuten mummulassakin. Täällä viimeiseksi Bonskun lahjaksi olimme jättäneet kierrätyslahjan, eli minun vanhan muumitaloni. Bonsku oli lahjasta lähes yhtä haltoitunut kuin minäkin aikoinaan (vaikka sitä riemua on vaikea ylittää) ja heti ihmetteli, missä hahmot ovat, kun ne olivat erillisessä rasiassa. Talolla Bonsku sitten leikkikin, kun me muut avasimme lahjoja. 


Seuraava lahja! 

Ja lopuksi piparia raskaan lahjasession jälkeen!

Joulupäivää vietimme rennosti oleillen, jouluruokia syöden ja lahjoihin tutustuen sekä saunoen. Pääsimme myös mummulan puusaunaan, joka oli Bonskulle hieno elämys. Tapanina matkasimme minun sukulaisteni luo. Edellisten vuosien ylenmääräinen autoajelu ei enää nappaa, joten käymme nyt vuorovuosin minun ja miehen sukulaisten luona tapanina.  

Aattoillan ja tapaninpäivän asu oli vintagea. Hameen ostin Mekkomaniasta syksyllä ja topin hankin jouluviikon perjantaina Vintageijasta. 


Tapanina Bonskun mielestä parasta taisi olla serkkuni vanha menopeli. 

Muuten joululoma kului rentoutuen, syöden, saunoen, leikkien, löhöten, ulkoillen, mitä milloinkin. Oli ihana ehtiä ja jaksaa tehdä monenlaista kivaa perheenä raskaan ja kiireisen syksyn jälkeen. Tämä joulu tuli tarpeeseen ja onneksi lomaakin on vielä pari päivää jäljellä. 

Seuraavaksi suuntaammekin uudenvuoden viettoon. Hauskoja vuoden viimeisiä tunteja! 

Miten sinä vietit joulusi?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 joululahjaspoilaus

On tullut perinteisen joululahjaspoilauksen aika! Jos olet sukulainen tai ystävä, etkä halua pilata jouluyllätystä, niin älä lue tämän pidemmälle! Vanhemmat ja appivanhemmat tosin saavat tällä kertaa lukea, sillä postaus ei sisällä paljastuksia heidän lahjoistaan. Jos taas olet lukija, joka vielä miettii viime hetken lahjavinkkejä, niin lue ihmeessä eteenpäin, sillä nämä lahjat toteuttaa vaikka aaton aattona. 

Hähähää, nämä eivät paljasta mitään sisällöstään!

Aloitan paketoinnista, koska paketteja voi turvallisesti katsella, vaikka olisikin lahjan saajana. Näitä ei pääse edes käsikopelolla kokeilemaan! Paketoinnin "teemana" oli joulun tähti. Ostin yksinkertaista, mustaa paperia ja annoin Bonskulle kultatussin käteen. Hän piirsi satunnaisia hyvin suunnitelmallisia ja tarkkaan aseteltuja kuvioita pakettien päälle ja minä leikkelin ja liimasin pakettikortiksi tähtiä kierrätyslahjapapereista. Osasta tuli ehkä mieleen enemmän pyrstötähti, mutta sitähän ei tiedetä tarkkaan, millaisesta valoilmiöstä on ollut kyse. Ehkä juuri pyrstötähdestä. Paketeista tuli hauskan näköisiä ja vähemmän rapistuvia kuin viime vuotiset koristukset.



























Mutta tässä onkin jo koko potti esillä. 
Tänä vuonna innostuin pitkästä aikaa tekemään syötäviä lahjoja. Edellisen kerran tein syötäviä lahjoja muistaakseni vuonna 2013, jolloin tein ison satsin erimakuisia toffeekarkkeja. Ne olivat muuten hyviä, pitäisikin taas tehdä niitä uudestaan! Tällä kertaa päätin koota pienen herkkupaketin useimmille läheisille. Allergiaperheille keksin muuta annettavaa, sillä en halunnut alkaa arpoa allergeenien kanssa. Päädyin seuraavanlaiseen komboon: pussi jouluista pähkinä-suklaa-vadelma-granolaa, paahdettuja hunajatoffee-manteleita ja pieni pullollinen yrttiöljyä. 

Öljy hieman jähmettyy kylmässä, mutta näin lämpimässä pullot näyttävät todella kauniilta. 

Yrttiöljyn tekeminen oli maailman simppeleintä: ostin Granitista pieniä patenttikorkillisia pulloja, pesin ne ja pujotin muutaman oksan timjamia ja rosmariini ja kaadoin oliiviöljyä päälle. Testipullollisessa oli viikon maustumisen jälkeen mukava yrttinen maku. Mahdollisen öljyvuotoriskin vuoksi vuorasin vielä pullojen korkit elmukelmulla ja washiteipillä. Hiukan visuaalinen ilme kärsi, mutta ajattelin että parempi hieman rumempi pullo kuin öljyt pitkin poikin. 

Laitoin granolan sellofaanipusseihin. Isot pussit taitoin vielä kaksinkerroin ja teippasin ympärille.
Herkullisen maapähkinävoi-suklaagranolan ohjeen löysin Hannan soppa -blogista. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta lisäilin erilaisia pähkinöitä vähän fiiliksen mukaan ja laitoin lisäksi mukaan pakastekuivattuja vadelmia. Tuli muuten hyvää granolaa! Teki mieleni syödä kaikki itse, mutta valitettavasti suurin osa piti pakata pusseihin. 

Mantelit eivät ehkä olleet kovin kauniiita, kun kuoretkin vähän halkeilivat, mutta sitäkin herkullisempia!
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tein vielä ihania hunajatoffeemanteleita, jotka ristin tahmatassun manteleiksi. Ne meinasivat kyllä päätyä kaikki parempiin suihin, mutta onneksi sain pidettyä tahmaiset näppini kurissa ennen kuin koko satsi oli syöty. Ohje on superhelppo: paahda manteleita hetki kuivalla pannulla. Laita mantelit sivuun ja lisää pannulle iso nokare voita (ehkä noin 30 g/ 400 g pussi manteleita) ja 1,5 dl hunajaa. Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä ja tummua ihanaksi toffeeksi. Lisää  pannulle mantelit ja pyörittele kauttaaltaan hunajatoffeessa, kunnes ne ovat kokonaan seoksen peitossa. Mantelit kannattaa levittää jäähtymään mahdollisimman erilleen toisistaan esimerkiksi leivinpaperin päälle. Tai sitten niiden voi antaa jämähtää yhdeksi köntiksi pannulle ja irrotelle niitä sitten veitsellä, kuten minä tein. Mantelit tarttuvat kyllä jäähdyttyäänkin vähän yhteen, mutta eivät yhtä pahasti kuin kuumina.


Mantelit pakkasin kaupan eväspusseihin. Washiteipit vähän irtoilivat, joten suljin pussit vielä niiteillä. 

Joulu on jo ovella, ihanaa! 

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kuusen kotiin tuoda saamme...

Melkein lähtötilanne.

No nyt alkaa tuntua joululta! Vaikka toisaalta tuntuu ihan oudolta, että jouluaatto on jo tällä viikolla, niin onneksi joulutunnelma alkaa olla jo täysillä päällä. Töissä pitäisi vielä muutama päivä rutistaa ennen ihanaa joululomaa, josta aion nyt nauttia täysin siemauksin. Viime vuonna jouluna jännitin töihin paluuta, nyt ei ole sellaisia murheita mielessä. Lisäksi on ihana seurata, miten päivä päivältä joulutunnelma tiivistyy pienen Bonskun mielessä. Kaikki ne kirjoista ja ohjelmista tutut jutut tulevat todeksi ja kaikki on niin jännittävää. 


Mikäs se tämä on?

Yksi suurimmista tekijöistä joulutunnelman luojana on eittämättä kuusi. Kuusen hankimme jälleen ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli sunnuntaina. Tai siis saisihan niitä nyt jostain Plantagenista varmaan jo lokakuussa, mutta meidän perinteemme on ostaa kuusi Puutorilta (pun intended) ja kantaa se kotiin ihan kävellen. Tällä kertaa tosin paikalla ei ollutkaan vakkarimyyjämme, jonka kanssa olemme jo kuutena vuonna vaihtaneet kuulumisia. Snif! 

Alaoksat on koristeltu pieteetillä. Tällä kertaa Bonsku osasi ripustaa, eikä vain heittää koristeita, kuten viime vuonna.

Kuusi on tänä vuonna mielestäni harvinaisen kaunis yksilö. Tämä yksilö vaan hyppäsi meidän mukaamme heti kun näimme sen. Sopivan korkea, sopivan kapea, sopivan tuuhea. Kuusemme ovat tainneet kasvaa vuosi vuodelta. Ehkä olin aluksi tottunut lapsuudenkodin omaan pikkukuuseeni (joka sekin tosin taisi kasvaa joka vuosi, jos vanhemmiltani kysytään) ja vasta viime vuosina olemme rohkaistuneet ostamaan ihan aikuisten kokoisen kuusen. Täältä voit ihailla kuusia vuosimallia 2016, 2015, 2014, 2013, 2012 ja 2011. Tai no jaa, ehkä kuuset eivät nyt niin paljon olekaan kasvaneet. Ehkä vain kuvittelen.


Tässä nauretaan sitä, kun Bonsku nimesi "Murjaanien kuninkaan" iskäksi!

Koristeita monien vuosikerrostumien takaa. 
Koristeet alkavat olla aika muistorikkaita. Kuusessa on itse ensimmäiseen omaan kotiin ostamani Marimekon pallot, Unkarista ostetut jouluhedelmät, koko perheen Saksan reissulta ostettuja koristeita, ala-asteen italialaiselta kirjekaverilta saatu joulusukka, muutamia koristeita lapsuuden kuusista ja joulukortteja aiemmilta vuosilta. Toivottavasti pian joukkoon liittyy sellaisia Bonskun tekemiä liikuttavia paperiräpellyksiä, jotka pitää laittaa kuuseen vuosi toisensa jälkeen, vaikka visuaalisesti ne eivät seuraisikaan muun kuusen linjaa.

Valmis kuusi kultainen. Bonsku halusi ehdottomasti paketteja kuusen alle. 

Ah, ihanaa, nyt saan Nuutin päivään saakka ihailla joka päivä tuota kaunista kuusta ja juoda aamukahvini sen valossa! Hyvästi talven pimeys!

Millainen kuusi sinulla on vai onko kuusi vasta tuloillaan? Tai onko kuusta lainkaan?

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Hullu joulukorttinainen

En todennäköisesti muutu ikinä crazy cat ladyksi, mutta olen jo monta vuotta ollut hullu joulukorttinainen. Olen aina tykännyt askarrella ja jo vuosia olen tehnyt aina joulukortit itse. Ensin riitti muutama hassu kavereille, kun äiti hoiti sukulaisten kortit. Nyt aikuisena, kun olen itse alkanut lähettää joulukortit kaikille läheisille, joulukorttien tekeminen on riistäytynyt käsistä. Se on minulle yksi niistä jouluperinteistä, joista toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni ja joista toistaiseksi olen nauttinut enemmän kuin kärsinyt, joten tänäkin vuonna askartelin 60 (!) joulukorttia ja lähetin niistä juuri vajaat 40 matkaan. Loput kortit annan kädestä käteen ystäville ja työtovereille. 

Ja kohta seuraa joulukorttispoilaus, joten ystävät ja sukulaiset, jotka odottavat minulta korttia, häipykää ja tulkaa takaisin, kun olette vastaanottaneet korttinne. 















Tämä kuva ei kerro korttien lopullisesta ulkomuodosta vielä paljonkaan, joten lienee turvallista laittaa se tähän. 

Tänä vuonna voin taputtaa itseäni olalle, sillä keksin ihan oikeasti melko simppelin ja helpon kortin toteutettavaksi. Sain hyödynnettyä jopa Bonskua ihan kiitettävästi korttien ensivaiheissa. Idean sain Pinterestistä löytämästäni kuvasta sekä Oranssia-blogin kontaktimuoviaskarteluista. Aloimme korttien tekemisen jo isänpäivän aikoihin ja laminoimme monta laminointitaskullista silkkipaperisilppua Bonskun kanssa. Tämä vaihe oli sopivan nopea, eikä Bonsku ehtinyt kyllästyä touhuun, kuten viime vuonna kävi.

Korttien valmisteluvaihe oli kaoottinen, mutta lyhyt. 

Pieni rypistyminen ei ole haitaksi, kunhan palaset levitti tasaiseksi kerrokseksi ja niin, että väliin jäi myös kirjasta laminointikalvoa. Tässä äiti vähän auttoi. 
Korttien design oli tänä vuonna hyvin yksinkertainen ja simppeli. Ei välttämättä kovin jouluinen, mutta kuitenkin tosi jouluinen. Leikkelin värikkäistä laminoiduista arkeista joulukuusia. Koska äitini ripustaa aina korttimme joulukuuseen, keksin että kortin kuusi voisi olla hieno irttotettava joulukoriste. Kiinnitin kuusen kartonkiin sellaisilla 3D-liimatarroilla, jotta se olisi helppo irrottaa. Hankalin osuus korttien tekemisessä oli narun kiinnittäminen, sillä ostamani naru oli sellaista, joka purkaantui, kun sen yritti saada neulansilmään. Kuusen rungon ja latvatähden kanssa tein vähän kokeiluja, mutta lopulta piirsin rungon tussilla ja laitoin tarran tähdeksi. Loppusilaus oli pala värikästä washi-teippiä, jolla kiinnitin narun kortin toiselle puolelle.


Taustapahvi on hennon jäänsininen. Alunperin ajattelin valkoista, mutta sopivat valkoiset kartongit olivat loppuneet. Jäänsininen oli lopulta parempi valinta.

Toivotusten suhteen jatkoimme joululaululinjalla. Tunnistatko laulun? Laulun alussa viitataan kuuseen. 

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tällä kertaa kortissa ei ole oikeastaan huumoria, kuten joinain vuosina, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Ehkä joku ei pidä modernista joulutyylistä, mutta se ei onneksi haittaa minua. Kortti ei ole vain joulukortti, se on myös tarkoitettu keskustelunherättäjäksi. Hahaa. Ja mikä parasta, satuin törmäämään Pinterestissä vastikään ideaan, jonka voin toteuttaa seuraavana vuonna! Hullu joulukorttinainen iskee siis jälleen vuonna 2018.

Lähetätkö sinä joulukortteja?