sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kulttuuritaapero konserttiarvostelijana

Karkkiarki-postaukset ovat vallan jääneet, kun arki on ollut yhtä juhlaa. No ei sentään, mutta kyläilyjä ja muuta mukavaa oli tämä viikko niin täynnä, että arjen dokumentointi on jäänyt. Yksi viikon kohokohdista oli Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun ja Turun filharmonisen orkesterin konsertti, jota olin odottanut innolla. Bonskukin olisi varmasti odottanut innolla, jos olisi tiennyt, mitä on luvassa. Olemme kuunnelleet paljon Ammuuta, mutta Bonsku ei ollut vielä koskaan nähnyt orkesteria livenä, joten hän ei osannut odottaa näkevänsä Piippolan Vaarin, Hepan, Kissan, Possun, Hiiren ja Lehmän ihan oikeasti! Tässä Bonbonin arvostelu tuosta torstaisesta konsertista, olkaa hyvät. 

Kriitikko tarkastaa penkkien mukavuuden - hyvät kääntymisominaisuudet, mutta äidin syli on mukavampi!

Kiiruhdimme konserttitalolle äidin töiden jälkeen. Minulle oli laitettu konserttivaatteet, joten tiesin, että jotain erityistä on luvassa. Konserttitalo oli iso ja aulassa näkyi vaikka ketä tuttuja! Oli perhekerholaisia, muskarilaisia, seurakuntalaisia ja sitten sellaisia äidin ja isän tuttuja, joita minä en tuntenutkaan. Minua hieman jännitti, joten pyysin varmuuden vuoksi liinaan ja pääsinkin äidin syliin. Me istuimme melkein eturivissä, se oli äidistä tosi hieno juttu. Konserttitalon tuolit olivat juuri sellaiset, mistä pidän. Niitä sai nimittäin heilutettua ylös-alas! Ihan parasta! Tosin koska kuhina ympärillä oli vähän jännittävää, halusin varmuuden vuoksi istua äidin sylissä. 

Viisi varista, monta soittajaa ja lehmä. 

Ja sitten yhtäkkiä lavalle tulikin valtavan paljon soittajia! En edes tiennyt niiden nimiä, vaikka varmaan jossain olikin punda, prumu, drönn ja tuuttuut. Mikä näky! Eihän sitä voinut kuin tuijottaa suurin silmin. Pian Piippolan Vaari alko laulaa Traktorilla ajelen -kappaletta ja keräsi kaikki eläimet lavalle. No nyt minä vihdoin näin, keitä levyillä okein laulaa! Vau! Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi! 

Kunnon kivikasvoinen kriitikko. 

Kaikki laulut olivat minulle tuttuja, mutta ne kuulostivat aivan erilaisilta kuin levyllä! Jousisoittimet toivat musiikkiin niin hienostuneen sävyn, että minä päätin istua vain hiljaa äidin sylissä ja katsella. Halusin imeä kaikki musikaaliset vaikutteet itseeni! Äidi heilui ja lauloi mukana, mutta minusta konsertista sai eniten irti kuuntelemalla ja katselemalla rauhassa. Nämä ovat makuasioita. Kun Ammuun väki sitten lopuksi hävisi lavalta, pelästyin, että konsertti on jo ohi! Onneksi he tulivat vielä lavalla yhden laulun ajaksi. Silloin minäkin päätin taputtaa. Hyvä hyvä, encore!

Mennäänköhän tässä pyörällä vai mitä mahdetaan tehdä? En muista, mutta hauskaa oli!

Äidin mielestä parhaita laluja konsertissa olivat Saunavuorolaulu, Viisi varista, Kaarnalaiva ja Leppäkerrtu, leppäkerttu moi. Minun suosikkini olivat Pienen pieni veturi, Villi polkupyörä sekä viimeisenä soitettu Menninkäisen kehtolaulu (tai mikä se nyt oli). Toivottavasti seuraavassa konsertissa kuullaan vielä enemmän kappaleita uusimmalta Metsään! -levyltä. 

Tsuku-tsuku-tsuku-tsuku - fiiiuuuiiiiuiii! Juna puksuttaa ja ujeltaa. 

En minä nyt oikein keksi mitään valitettavaa konsertista. Konsertti jätti paljon sulateltavaa, mutta hyvällä tavalla. Oli myös mukavaa, kun konsertin jälkeen pääsi Ammuun väen kanssa juttelemaan ja tutustumaan. Minusta se oli kyllä vähän liian jännittävää, mutta moni muu lapsi varmasti tykkäsi tästä mahdollisuudesta. 

Ammuun tulevista keikoista on tietoa täällä ja ilokseni huomasin, että seuraavan kerran Turussa Ammuuta pääsee kuuntelemaan jo toukokuussa! Ja silloin teemana onkin Metsään eli aiemmin esittämäni toive toteutuu! Jipii! Toivottavasti pääsen mukaan ja ehkä sinäkin! 




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Aatoksia kangaspuiden äärellä

Kankaan kiertyminen tukille on aina yhtä jännittävää. Sinne kerrokset menevät piiloon ja lopputulos selviää vasta, kun työ on valmis. 

Näin tasa-arvon päivänä voin kangaspuitteni äärellä kirjoittaa ylevästi ja paatoksella siitä, miten hienoa on asettua naissukupolvien ketjuun, joka näillä puilla on kutonut. Mitenkään mahdottoman vanhat puut eivät ole, vaan ne on tehty alunperin mieheni isoäidille muistaakseni 50-luvulla. Ilmeisesti sen ajan puut ovat usein hieman ohuemmista osista tehtyjä kuin nykyään, sillä elettiin vielä sodanjälkeistä niukempaa aikaa ja jotkut osat ovatkin hieman vääntyneet. Hyvin puut kuitenkin toimivat, eikä pienestä epäsymmetriasta ole ollut haittaa. Miehen mummon jälkeen puut menivät anopilleni ja nyt minulle. Anopilta miniälle ja nyt taas anopilta miniälle.

Kuvasta voi päätellä, kuinka tiukille meni, että loimi riitti. Tiuhtakepit piti ottaa pois ja niisiä piti vetää pois tieltä, että sain pohjukkavarvan mahdollisimman lähelle niisiä. Tästä tekstistä et ehkä enää saanutkaan pääteltyä yhtään mitään. 

Huivipötkö pois puilta!
Tänään voin juhlia tasa-arvon lisäksi myös sitä, että vihdoin viimeinenkin sentti Minttupastilli-loimesta on kudottu ja pian pääsen ompelemaan ja viimeistelemään huiveja. Työ on ollut hidasta, sillä olen päässyt kutomaan aika vähän kerrallaan, mutta en ole ottanut asiasta stressiä. Oli kyllä juhlava hetki, kun sai leikata loimen irti puilta. Vaikka olen kutonut aiemminkin, niin tämä oli ensimmäinen aivan alusta saakka itse rakentamani ja kutomani loimi. Huikeaa!

Kaksi jouluksi koteihinsa ehtinyttä huivia. Ylemmässä kuteena kuparinruskea japanilainen silkki ja alemmassa babyalpakka-silkki.

Joululahjapakettiin tein myös pienen kortin, jossa on tiedot huivin materiaaleista ja korjausmateriaalit.
Myös tämä violetti japaninsilkkinen yksilö tuli valmiiksi jo ennen joulua, mutta viimeistely jäi vaiheeseen.

Loimesta valmistui siis joululahjahuiveja, joista suurin osa luvattiin vastaanottajilleen lahjakortein. Ensimmäiset huivit valmistuivat jo ennen joulua ja kolme huiveista irrotin jo etukäteen ja tein uudet alkusolmut. Loppuloimen kudoin putkeen, sillä alkusolmujen tekeminen vie aina hieman ylimääräistä loimea, eikä minulla ollut senttiäkään hukattavaksi. Kirjaimellisesti, sillä kudoin niin pitkälle kuin vain ikinä sain sukkulan mahtumaan viriöstä ja sain kuin sainkin viimeisen huivin kudottua riittävän pitkäksi. Jipii!!!

Tässä viimeiset huivit ja malliksi satiinikanttinauhat, joilla huolittelen reuna ja ompelen nauhojen kohdalta yhteen tuubihuiveiksi. 
Materiaalivertailua. Vasemmalla Dropsin babyalpakka-silkki, sitten Dropsin pörröinen alpakka-silkki, sitten ohutta jakki-cashmir-villaa, valkoinen on japanilaista bourettesilkkiä ja tumman vihreä Dropsin pörröistä alpakka-silkkiä myös. 

Yksityiskohta. Sidos pysyy samana, kude vaihtuu. 

On aina yhtä ihmeellistä, miten samasta loimesta voi tulla niin erilaisia lopputuloksia. Kaikki huivit ovat hyvin erilaisia, lukuunottamatta samishuiveja, jotka tein äidilleni ja anopilleni. Kuteen materiaali, väri ja sidos vaikuttavat kaikki paljon lopputulokseen. Kaikissa huiveissa oli sidoksena erilaisia pieniä timanttimuunnelmia. Yksinkertainen timanttikuvio on yksi suosikeistani, aina klassinen ja tyylikäs. 

Työtilani ei ole järin järjestelmällinen. 

Kutominen on minulle juuri sopiva harrastus, sillä työ etenee parhaimmillaan ihanan jouhevasti ja tulos näkyy koko ajan silmien edessä. Jotenkin tuntuu, että työ etenee nopeammin kuin vaikka neuloessa tai virkatessa, vaikka isoja projektejahan nämä loimet ovat. Onneksi omat kangaspuut mahdollistavat sen, että työtä voi tehdä eteenpäin vaikka kymmenen senttiä kerrallaan. Välillä olen karannut kutomaan ihan rauhassa yksinäni, mutta usemmilla kerroilla mukana on ollut Bonsku, joka on samalla soittanut iskän rumpuja, tuhonnut tutkinut paikkoja tai istunut polkusten päällä. Etenkin viimeinen on hieman tehnyt työtä haastavammaksi, mutta kutominen on onnistunut silti, kun on ohjannut Bonskun istumaan sopivassa kohdassa. Harrastushuoneemme on kyllä laitettu hyrskyn myrskyn, sillä kutoessani en ole aina hirveästi seurannut, mitä Bonsku tarkalleen touhuaa. Välillä Bonsku on myös istunut sylissä "kutomassa" itsekin. 


Apukutoja on vielä vähän epäjärjestelmällisempi. 
Päässäni surraavat tietysti jo seuraavat ideat, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Osan tykötarpeista olen jo hankkinutkin, mm. reaktiivivärejä ja banaanilankaa kuteeksi. Enää pitäisi hoitaa muutama pikkuhomma pois alta, kuten käydä luomassa loimi ja laittaa ne reaktiivivärit käyttöön. Siitä tulee varmasti jännittävää! Raportoin sitten taas täällä blogissa, miten kävi. Lopputulosta saattaa joutua odottelemaan kyllä jonkin aikaa, kuten tätäkin kudontapostausta. 

Mikä on sinun suosikkisi Minttupastilli-loimen huiveista?

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mikä on varma kevään merkki?

a) Lumet sulavat b) Valo lisääntyy vai c) Karkkis hankkii uudet sohvatyynyt.


Tyynyt on testattu kiipeilyominaisuuksiltaan hyviksi.

Oikea vastaus on tietenkin kohta C ja niin siinä taas kerran on käynyt, että sohvaamme koristavat uudet, Marimekon kankaista ommellut tyynyt. Meillä kun ei ole verhoja (paitsi makkarin samettiset) joita vaihdella vuodenaikojen mukaan, joten minun täytyy vaihdella tyynyjä. Tälläkään kertaa en vaihtnaut kaikkia tyynyjä uusiin, vaan yhdistelin uudet tyynyt vanhoihin tyynyihin. Nyt olohuonetta piristää mukavan graafinen ja värikäs ilme. 

Koneesta taitaa puuttua jokin paneeli tuosta ylhäältä ja päällinen on hieman naarmuinen, mutta en anna sen haitata. Toivotaan, että tämä kone palvelee hyvin!

Oikeastaan hankin kankaan jo joulualen aikaan, mutta se unohtui laatikon pohjalle odottamaan ompeluinspiraatiota. Viimein se iski, sillä ostinpa yllättäen uuden ompelukoneen. Vanha kone ei jaksanut enää ommella edes suoraa. Vanha, halpa kone-rassu taisi uuvahtaa kestovaippojen imukerroksia runtatessani. Koska en ompele kovin paljon, päätin hankkia käytetyn koneen, joka olisi hyvää perusmallia. Vaikuttaa oikein lupaavalta koneelta tämä Husqvarnan Viking Daisy. Suoraa ja siksakkia, enpä muuta tarvitsekaan. 

Oli jo aikakin vaihtaa uusi istuintyyny! 

Uusin myös kiikkustuolin istuintyynynpäällisen. Se on ollut jo vuosia Räsymatto-kuosilla päällystetty, joten jo oli aikakin saada vähän uutta väriä. Ja pihinä säästin ohuen kaitaleen kangasta, josta hoksasin tehdä puuttuvan kiinnitysnarun. Laiskuus iski, enkä kuitenkaan jaksanut tehdä toista narua samasta kankaasta. 

Jos olisin oikein viitseliäs, vaihtaisin tuon valkoisen nauhan Marimekkoiseen, mutta enpä taida viitsiä. 

Nyt saa kevät tulla, kun minullakin on jo keväiset tyynyt! Vielä tosin pitäisi päivittää kevät kukat kuistille ja rapunpieleen sekä hieman sisustustakin. Onneksi sitä ehtii vähän hitaammallakin tahdilla. 

Mikä sinun elämässäsi on varma kevään merkki?

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Karkkiarki 6/52: Kotiapulainen

Mietitkö joskus, että olisipa ihanaa, jos olisi kotiapulainen? Sellainen, joka pyykkäisi, luuttuaisi ja tekisi kaikki ärsyttävät kotityöt puolestasi. Ja etenkin tiskaisi! Meillä ainakin herkästi pienelle tiskipöydälle kertyy vuori jos toinenkin ihan vaan perusruoanlaitosta ja aterioista. Onneksi on tiskikone, vaikkakin kapea sellainen! 


Huoh. Tuntuu, että tiskipöytä tulee tähän kuntoon noin kymmenessä sekunnissa siitä, kun kaikki tiskit on tiskattu.


Ja onhan meillä kotiapulainen! Hän on kovin innokas, mutta ei kovin tehokas. Likapyykkiä tämä apulainen lajittelee levittämällä pyykit mahdollisimman laajalle pinta-alalle. Imurointiin hän osallistuu ahkerasti ja myös pölyhuiskaa on kiva heilutella. Mutta eritoten tämä kotiapulainen pitää tiskeistä. Tämä kotiapulainen on viivana paikalla, kun tiskikoneen luukku narahtaa. Käskevästi hän ojentelee puhtaita lautasia ja sanoo "Kaappi!" Aterimet hän vie itse laatikkoon niin että lusikat lentävät. Teräviin veitsiin hän ei koske, sillä ne ovat "HUI!" ja ne kaapataan muutenkin pois tieltä jo luukun auetessa. Kun tiskikone on viimein saatu tyhjäksi ja täyttämisprosessi on aloitettu, innostuu kotiapulainen uudestaan. Tiskikoneessa on lisää astioita takaisin kaappiin vietäväksi! Niinpä täyttöprosessi on tehtävä salaa kotiapulaiselta. 

Kyllästyttääkö tiskikoneen tyhjennys?  Bonbon to the rescue!

Voi voi, kunpa iloinen ja innokas asenne kotitöihin säilyisi vielä aikuisenakin tai edes muutamia vuosia! Silloinhan voisi ulkoistaa kaikki kotityöt Bonskulle... No ei nyt sentään, mutta olisihan se ihanaa oikein nauttia kotitöistä! Onneksi riemu on tarttuvaa, joten tiskikoneentyhjennys on nykyisin oikeastaan aika hauskaa puuhaa, ainakin yhdessä kotiapulaisen kanssa. 

Hmmm... työnjälki vaatii pientä hiomista. 

Missä kotitöissä sinä olet auttanut pienenä tai omat lapsesi auttavat nyt?



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Bonbon 1v8kk: Laulava kulttuuritaapero

Arki pyörii tällä hetkellä lähinnä Bonskun ja töiden ympärillä, joten kaikki aiheeni liittyvät tällä hetkellä lähinnä ensimmäiseen. Mutta olkaa kärsivällisiä, muitakin aiheita on luvassa. Ne vaan vaativat hieman enemmän aikaa ja aivokapasiteettia verrattuna siihen, että kirjoitan niitä näitä Bonskun kuulumisista. Ja mitäpäs Bonsku. Hän on hyvin samanlainen kuin muutkin ikäisensä, mitä nyt paras taapero, jota maa päällään kantaa. Näin niin kuin objektiivisesti.

Viikko sitten nautimme Bonskun kanssa ihanasta takatalvesta. Bonskun elämän toinen lumiukko, ensimmäinen tosin oli surkean pieni.
Puhetulva sen kun lisääntyy ja tarkoituksenani oli kerätä Bonskun sanoja tammikuun loppuun saakka. Puolessa välissä menin sekaisin laskuissa ja nyt Bonsku on selvästi tullut sanastospurttivaiheeseen ja uusia sanoja tulee päivittäin. (Ammatillinen huomautus: on hyvin yksilöllistä, missä tahdissa kieli kehittyy ja yksilöllinen, tyypillinen variaatio tässä vaiheessa suurta, joten älä turhaan vertaile.) Se on kyllä todella hauskaa, sillä pienet keskustelut Bonskun kanssa ovat päivän parasta antia. Bonsku juttelee välillä myös menneistä tapahtumista ja muistaa esimerkiksi, mitä on tehnyt isovanhempiensa kanssa. Hän voi vaikka kertoa "Mummu, vaa, nam nam", jos hän on päässyt mummun ja vaarin kanssa kahvilaan. 
Noin! Vielä on helppo rakentaa lapsen kokoinen lumiukko, tai suurempikin. 

Bonsku on kultuuripersoona. Hän rakastaa konserteissa, museoissa, ravintoloissa ja kahviloissa käymistä. Taidemuseon juurella Bonsku alkaa osoitella "Mu, mu! Tauju! Tajja! (=tarra)", jokaisen kahvilan kohdalla hän sanoo "nam nam" ja konserteissa jaksaa kuunnella yllättävän hyvin, kun saa vähän puljata omiaan välillä. Ja kun musiikki loppuu, hän huuta encorea: "MAKIAA! MAKIAA!" (=musiikkia). Kotona Bonskun suosikki on lastenmusiikkiorkesteri Ammuu. Kohta pääsemmekin kuuntelemaan Ammuuta livenä. Jännä nähdä, mitä Bonbon siitä sanoo.

Disclamer: Lyhdyssä on Led-kynttilä ja sytytyspyssy on lukittu. Yritin ensin sytyttää itse oikeaa kynttilää, mutta totesin että ledi on parempi. 

On hauska kuunnella, miten Bonsku on alkanut lauleskella. Hän ei kuulu niihin lapsiin, jotka laulavat ennen kuin puhuvat, vaan on vasta muutaman kuukauden alkanut tapailla pieniä melodioita. Hämä-hämähäkki, Ihhahhaa, Tuiki tuiki tähtönen ja unilaulu Tule kanssani Herra Jeesus ovat olleet ensimmäisiä laulunpätkiä, unohtamatta tietenkään Kaapon tunnaria. Ai niin, ja "paa-pa-pa-paa-pa-maa-maa-ma-maa-ma". Aika klassisella lastenlaululinjalla siis mennään. Bonbon tykkää myös soittaa ja tanssia. Välillä meillä on kotona oikein jamit, kun hän leikkii soittavansa trumpettia ja taputtaa aina soolon jälkeen.

Oho, mites tässä nyt näin kävi. 

Bonskun päivärytmi on toistaiseksi pysynyt melko samana, vaikka hän on ollut kotona isän kanssa. Hän herää aamulla yleensä noin kello yhdeksän (paitsi tällä viikolla rytmi on aikaistunut jopa tunnilla), syö lounasta puoliltapäivin ja nukkuu päiväunet ilmeisesi noin kahden maissa. Välipala on ennen tai jälkeen päiväunien. Nyt päiväunet ovat onneksi alkaneet onnistua jo ennen kuin tulen kotiin, joten minua on iltapäivisin vastassa iloinen pieni poika. Sitten seuraa iltapäivän läheisyystankkaus ja kahvi+Kaapo-hetki. Viiden-kuuden aikaan syödään päivällistä ja sen jälkeen touhutaan milloin mitäkin. Joskus lähdetään kaupungille tai puistoon, joskus ollaan vaan kotona tai ehkä käydään alakerrassa soittamassa rumpuja. Iltapalaa syödään noin yhdeksän aikoihin, jonka jälkeen on iltatoimet kylpyineen ja iltasatuineen. Untenmailla Bonsku on yleensä siinä kympin maissa. Rytmi kuulostaa varmasti monen korvaan myöhäiseltä, mutta se tuntuu olevan ainakin toistaiseksi kovin luontainen Bonskulle ja toimii myös meidän vanhempien mielestä ihan hyvin. Ainakin minulle jää aikaa iltaisin Bonskun kanssa, kun hän ei simahda seitsemältä!

Bonsku auttamassa kiinteistöhuoltoa. "Kaivu" on kova juttu. 

Ja iloisia uutisia! Bonsku on nyt vihdoin ihan oikeasti alkanut syödä enemmän ja painoa on kertynyt mukavasti. Pituutta tulee tasaisen vähän, mutta kuitenkin taisaisesti. Toivottavasti sama kehitys jatkuu. Bonsku tykkää edelleen eniten kalasta, mutta myös muut proteiininlähteet käyvät. Leipä, juusto ja erityisesti voi ovat kovasti mieleen. Mango on suosikkihedelmä ja kurkku maistuu aina. Vakkari-thaimaalaisessa pyydämme Bonskulle aina kanaa ja bambua kookoskastikkeessa, sillä mausteita hän ei oikein siedä, mutta "bamba" ja "kooko" ovat herkkua. Ravintoloissa Bonsku syö usein kauemmin ja keskittyneemmin kuin kotona, mikä tuntuu ehkä nurinkuriselta, kun ravintoloissa on paljon enemmän hälyä.

Vaikka Bonsku osaa jo monenlaista, välillä muistaa, että hän on oikeastaan vielä tosi pieni. 

Bonsku on joissain tilanteissa hieman varautunut ja hitaastilämpiäväkin tyyppi, mutta toisaalta niin vilpittömän innokas kommunikoija ja varsin epäsuomalaisen rohkea tervehtijä. On niin hauskaa, kun hän selkäkyydissä tai rattaissa matkustaessaan tervehtii sekä vastaantulijoita että ohikulkijoita iloisella "Moi!"-huudahduksella. Toivon, että hän säilyttää tämän innokkaan tervehtimisasenteensa!

Millaisia terveisiä haluat lähettää Bonskulle?

torstai 2. maaliskuuta 2017

Karkkiarki 5/52

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen liikunnallinen ihminen, mutta aikuisena olen kuitenkin alkanut liikkua säännöllisesti ja löytänyt myös lajeja, joista oikeasti nautin. Tällä hetkellä liikunta on kuitenkin hyvin arkista, vähän pakkopullaa. Joku eräässä keskustelussa vertasi liikuntaa omassa elämässään siivoamiseen. Juuri nyt se tuntuu arjen askareelta muiden pakollisten hommien, kuten pyykkäämisen ja tiskien rinnalla. Kun olin vielä kotona, liikuntahetki oli mukavaa vapaa-aikaa. Nyt se tuntuu vähän tylsältä ajalta erossa Bonskusta. 

Piristän arkista liikuntarutiinia kivan väirisillä treenivaatteilla ja vesipullolla. 

Silti käyn liikkumassa säännöllisesti. Minun keholleni sopii crosstrainer-laite ja sillä käyn polkemassa läheisellä salilla ehtimiseni mukaan. Pyrin kahteen kertaan viikossa, mutta joskus käyn vain kerran. Jos en käy liikkumassa, selkä menee jumiin ja siitäkään en pidä. Olen onneksi löytänyt myös tavan liikkua kotona arjen lomassa. Teen kerran pari viikossa myös HIIT-treenejä, sillä lyhyet treenit on helppo tehdä vaikka yhdessä taaperon kanssa (taaperolla toki omat liikkeensä). 


Teen crosstranerilla intervallitreenin ja samalla katselen jotain hömppäohjelmaa. 

Jos minulla olisi enemmän aikaa, kävisin uimassa. Siihen vaan tuhlaantuu niin paljon aikaa, etten pitkiin aikoihin ole raaskinut mennä yksin uimaan. Joskus kävin uimassa jopa kolmesti viikossa. Viimeistään kesällä, kun pääsee taas maauimalaan, alan kyllä käydä taas uimassa yksinkin. Nyt polskuttelen silloin tällöin Bonskun kanssa. Hiihtäminen on toinen laji, josta oikeasti nautin. Onneksi pääsin edes kaksi kertaa hiihtämään tänä "talvena"! 

Eiköhän se liikunnan ilokin taas joskus löydy, vaikka tällä hetkellä tuntuukin välttämättömältä pahalta. Yritän nauttia kuitenkin liikuntahetkestäkin katsomalla samalla puhelimesta jotain hauskaa, tällä hetkellä usein Noin viikon uutiset. Se helpottaa arkipuurtamista!

Millaisia liikuntarutiineja sinulla on?

torstai 23. helmikuuta 2017

Karkkiarki 4/52


Pyykkiestetiikkaa. Vaikka suoraan sanottuna en pidä siitä, että pyykit kuivuvat näkyvillä, on näiden hauskojen kuosien katseleminen niin ilahduttavaa kuin pyykkien katselu voi vain olla. 

Arjen kuvastoomme kuuluvat edelleen värikkäät kestovaipat. Kirjoittelin niistä viimeksi aivan kestoilu-uramme alkutaipaleella järkälemäisen postauksen verran. Tällä kertaa tyydyn kirjoittamaan ytimekkäästi tilannepäivitystä. Vielä ainakin kestovaippojen hauskat kuosit ilahduttavat sekä pyykkitelineessä että käyttäjän päällä sen verran, että into käyttää niitä pysyy yllä. Vaikka kieltämättä kertakäyttöisten housuvaippojen helppous välillä houkutteleekin. Vähän enemmän niitä nykyisin kuluu kuin ennen (mm. öisin), mutta en ota asiasta paineita. Yksikin kesto päivässä on yksi kertsi vähemmän roskiksessa. 

Tässä taitavat olla aktiivisimmin käytössä olevat vaipat. Oikeassa reunassa Alva-vaipat. Bongaa neljä vaippaa, jotka löytyvät myös edellisestä kestovaippapostauksesta!

Koska Bonsku on melko hoikkeliini, käyvät hänelle edelleen monet samat vaipat kuin reilusti yli vuosi sitten. Silloin ostin kasvupyrähdyksen jälkeen kestovaippakaupan reiluja kokoja hyvällä säätövaralla ja ainakin ovat maksaneet itsensä takaisin. Lisäksi yllättäjiä ovat olleet Alva-merkkiset kiinavaipat, joita pitkään välttelin, mutta sorruin kun tuttavani myi niitä käytettynä ja kuosit olivat vaan niin hauskoja. Ja ne ovat toimineet meillä paremmin kuin mitkään muut kestot! Melkein harmittaa, kun mielelläni tukisin suomalaisia. Tai olen kyllä tukenutkin, joten ehkä voin hyvällä omalla tunnolla käyttää myös näitä vaippoja. Vaipat ovat taskuvaippoja, joten erillistä kuorivaippaa ei tarvita. Tämä helpottaa etenkin taaperon vaippaa vaihtaessa, kun käyttäjän pitää päästä nopeasti taas juoksentelemaan. 

Vielä tuntuvat kaukaisilta sellaiset ajat, jolloin vaippoja ei tarvittaisi enää ollenkaan. Toistaiseksi jatkamme ainakin osakestoillen ja iloitsen kivoista kuoseista.